Stora Enso Q4-aamutulos: Tarjoilu ei sisältänyt sen enempää selviä pettymyksiä kuin valonmerkkejäkään
Stora Enso julkisti Q4-raporttinsa tänään aamulla. Q4-tulos romahti odotetusti hyvästä vertailutasosta sektorin laaja-alaisesti erittäin heikossa markkinatilanteessa ja operatiivinen tulos oli Forestin vahvojen numeroiden myötä linjassa meidän ja konsensuksen ennusteiden kanssa. Stora Enso ohjeisti odotetusti kuluvalle vuodelle tulosparannusta, mutta odotuksissa olevan oikaistun tuloksen tuplaantumisen takia ohjeistus ei juuri informaatioarvoa sijoittajille tarjoa. Markkinakommentit olivat yhä vaisuja ja yhtiö aloittaa uudet 80 MEUR:n säästöt. Varsinainen osinkoehdotus laski 83 % 0,10 euroon osakkeelta, minkä lisäksi hallitukselle esitetään valtuutusta jakaa 0,20 euron lisäosinko tilanteen niin salliessa loppuvuoden aikana. Mielestämme osinkoehdotus kuvaa Stora Enson lyhyellä tähtäimellä haastavaa tilannekuvaa ja edellytykset lisäosinkovaltuutuksen käyttöön ovat vielä pitkälti auki.
Forest vastasi operatiivisesta tuloksesta ja teolliset divisioonat jäivät nettona tappiolle
Stora Enson liikevaihto putosi Q4:llä 24 % 2174 MEUR:oon, mikä alitti konsensuksen ja meidän ennusteet. Liikevaihtoa painoivat käytännössä kaikissa teollisissa liiketoiminnoissa heikon pohjakysynnän ja negatiivisen varastosyklin hännän takia laskeneet volyymit, mutta suurin rasite liikevaihdolle oli silti hintojen painuminen ylitarjotuilla markkinoilla. Myös rakennemuutoksilla (DJP:n osto ja paperitehtaiden myynnit) oli selvä negatiivinen vaikutus myyntiin. Stora Enson oikaistu liiketulos kyykkäsi Q4:llä 86 % 51 MEUR:oon, mikä oli käytännössä linjassa meidän ja markkinoiden ennusteiden kanssa. Divisioonista Forest pystyi parantamaan tuloskuntoa ja tekemään hyvät numerot kireillä Pohjoismaiden puumarkkinoilla. Teolliset divisioonat jäivät sen sijaan nettona tappiolle, kun heikon kysynnän, laskeneiden hintojen ja inflaation takia reippaille oikaistuille liiketappioille painuneet Packaging Materials ja Wood Products kumosivat sellun hinnan nousun ansiosta olosuhteisiin nähden siedettäviin numeroihin punnertaneen Biomaterialsin sekä Packaging Solutionsin maltilliset liikevoitot.
Alariveillä Stora Enson tulosta nakersivat nettona negatiiviset kertakulut etenkin tiedotetuista alaskirjauksista sekä metsäomaisuuden arvon nousuun liittyneistä positiivisista kertaeristä. Rahoituskulut ylittivät hieman ennusteemme, kun taas verot kirjattiin odotetusti positiivisiksi. Näin ollen Stora Enson 0,36 euroa pakkaselle painunut EPS osui meidän ja konsensuksen ennusteiden väliin. Rahavirrallisesti raportti oli kohtuullinen käyttöpääoman vapautumisen ansiosta, mutta tuloksen laskun ja isojen investointien takia nettovelan suhde käyttökatteeseen jatkoi kohoamistaan ja oli jo tasolla 3,2x Q4:n lopussa (vrt. tavoite alle 2x).
Ohjeistus vastasi odotuksia ja markkinakommentit pysyivät vaisuina
Stora Enso antoi kuluvalle vuodelle ohjeistuksen, jonka mukaan yhtiön oikaistu liikevoitto on tänä vuonna korkeampi kuin viime vuonna (2023: oik. EBIT 342 MEUR). Positiivinen ohjeistus oli mielestämme täysin odotettu, sillä vertailuluku jäi lattian rajaan. Meidän ja konsensuksen ennusteissa on oikaistun liikevoiton yli tuplaantuminen tänä vuonna, joten oleellista informaatioarvoa ohjeistus ei ennusteisiin ja mielestämme myös osakkeeseen ladattuihin odotuksiin peilattuna kuitenkaan tarjoa. Kommentit markkinoista olivat ensipuraisulla yhä vaisuja alkuvuodelle etenkin strategian keskiössä olevien pakkaus- ja puutuoteyksiköiden osalta, vaikka kokonaisuutena pahin näyttääkin jo jääneen taakse ja sellun viimeaikainen hinnan nousu tukee yhtiötä H1:llä. Hankalaa markkinanäkymää alleviivaa ja omien toimien tarvetta alleviivaa myös raportissa julkistettu 80 MEUR:n säästöohjelma, joka ei sisällä tehtaiden sulkemisia. Strategiaa Stora Enson syksyllä aloittanut toimitusjohtaja ei raportissa päivittänyt eikä juurikaan kommentoinut, vaan huomio pysyy puolustuspelin perusasioissa eli kannattavuudessa, kassavirrassa ja kilpailukyvyssä. Ensitulkintamme mukaan Stora Enson omistajilla riittää raportin perusteella vielä kärvisteltävää ennen parempien aikoja.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Stora Enso
Stora Enso on vuonna 1998 perustettu yhtiö, joka kehittää ja valmistaa puuhun ja biomassaan perustuvia ratkaisuja maailmanlaajuisesti monien eri alojen toimijoille ja moniin käyttökohteisiin. Yhtiön ratkaisuja on käytössä monilla aloilla, kuten rakennusalalla, vähittäiskaupassa, elintarvike- ja panimoteollisuudessa, tehdasteollisuudessa, julkaisualalla, lääketeollisuudessa, kosmetiikkateollisuudessa, makeisteollisuudessa, hygieniatuotteissa ja tekstiileissä. Konsernissa työskentelee ihmisiä yli 30 maassa, ja yhtiö on julkisesti noteerattu Helsingin ja Tukholman pörsseissä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut28.01.2024
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 11 679,8 | 9 449,7 | 9 369,8 |
kasvu-% | 14,92 % | −19,09 % | −0,85 % |
EBIT (oik.) | 1 890,2 | 346,5 | 773,7 |
EBIT-% (oik.) | 16,18 % | 3,67 % | 8,26 % |
EPS (oik.) | 1,84 | 0,22 | 0,61 |
Osinko | 0,60 | 0,30 | 0,35 |
Osinko % | 4,56 % | 3,12 % | 3,64 % |
P/E (oik.) | 7,13 | 43,67 | 15,70 |
EV/EBITDA | 4,70 | 14,18 | 7,99 |