Stora Enso Q1-aamutulos: Konsensuksen reipas ylitys ei luultavasti ollut enää jättiyllätys
Stora Enso julkisti Q1-raporttinsa tänään kello 8:30. Q1-tulos ylitti odotetusti reippaasti melko hyvät vertailuluvut, mutta yhtiö tykitti numeronsa myös konsensuksen ylälaidan yli vahvojen markkinoiden tukemana. Kuluvan vuoden vakaaseen tuloskuntoon viitoittavan ohjeistuksensa Stora Enso toisti, mutta erinomaisena odotuksia pidempään pysyneen markkinatilanteen takia ohjeistus alkaa näyttää jo varovaiselta. Raportti oli vahva, mutta sektorin viime aikojen uutisvirran ja toisaalta UPM:n alkuviikosta julkistaman tuloksen myötä erinomaisia numeroita osattiin markkinoilla luultavasti odottaa. Siten emme arvioi Stora Enson osakkeen liikkuvan tänään erityisen voimakkaasti kumpaankaan suuntaan suhteessa yleiseen markkinaan, vaikka Q1-numerot peittosivat odotukset selvästi.
Poikkeuksellisten vahva kasvu ja kova tuloskasvu jatkuivat hinnan korotusten ajamana
Stora Enson liikevaihto kasvoi Q1:llä 23 % 2787 MEUR:oon, mikä oli hyvin linjassa meidän ja myös konsensuksen ennusteen kanssa. Kasvu syntyi lähes kokonaan hinnan korotusten kautta. Oikaistua liiketulosta Stora Enson kasvatti Q1:llä 54 % 503 MEUR:oon, mikä ylitti reippaasti meidän ja konsensuksen ennusteet. Divisioonatasolla Packaging Materials raapi kasaan jälleen erinomaisen ja hieman odotuksiamme paremman tuloksen kausiluonteisesti hyvällä kvartaalilla, kun myyntihinnat nousivat muuttuvia kuluja enemmän. Sahatavaran hyvästä kysynnästä ja korkeista hinnoista yhä puhtia saanut Wood Productsin suoritus oli myös väkivahva ja yksikkö ylitti reilusti ennusteemme. Forestin operatiivinen tuloskunto säilyi vakaan hyvänä. Selkeimmät tulosparantajat olivat sellun hinnan nousun ansiosta väkevää tuloskasvua jatkanut Biomaterials ja historiallisten suurten hintojen korotusten ansiosta tappiolta kertaheitolla selvälle voitolle punnertanut Paper. Molemmat yksiköt ylittivät myös ennusteemme.
Alariveillä Stora Enson raportoitua tulosta nakersivat Venäjän myytyihin yksiköihin liittyneet alaskirjaukset (ei mukana ennusteissa), joiden merkitys kokonaisuudelle oli kuitenkin vähäinen. Rahoituskulut ja verot olivat nettona jokseenkin normaaleilla ja ennusteidemme mukaisella tasolla. Näin ollen EPS kohosi lopulta 0,37 euroon, mikä jäi alaskirjausten takia hieman meidän ja konsensuksen ennusteista. Selvästi vertailukautta korkeammalle 408 MEUR:oon Q1:llä yltänyt liiketoiminnan kassavirta oli myös hyvä suoritus, kun huomioidaan liiketoimintaan liittyvät normaalit kausitekijät sekä inflaatio.
Ohjeistus pysyi ennallaan ja lyhyen ajan paineet kohdistuvat ylöspäin
Stora Enso toisti Q1-raportissaan kuluvalle vuodelle edellisessä raportissa antamansa ohjeistuksen, jonka mukaan yhtiö saavuttaa tänä vuonna jokseenkin viime vuoden tasolla olevan oikaistun liikevoiton (2021: oik. EBIT 1528 MEUR). Tämä oli täysin odotustemme mukaista, joskin Q1-numerot ja odotuksiamme pidempään kireinä pysyneet markkinat (ml. sellu, sahatavara ja kartongit) huomioiden ohjeistus alkaa vaikuttaa jo varovaiselta. Stora Enso kertoi kommenteissaan, ettei merkkejä kysynnän heikentymisestä ole näkynyt makrotalouteen liittyvistä epävarmuustekijöistä huolimatta. Näin ollen välittömiä uhkia paraatimarssin katkeamisen suhteen ei ole, mutta ensi vuosi pysyy toki hämärän peitossa vielä etenkin tulosta nyt ajaneen hinnoittelun osalta. Strategisten investointihankkeiden osalta yhtiöllä ei ainakaan ensilukemalle vaikuta olleen raportissa oleellista uutta kerrottavaa, kun taas markkina saattoi odottaa yhtiöltä jo selkeyttä ainakin akkumateriaaliprojektiin liittyen.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Stora Enso
Stora Enso on vuonna 1998 perustettu yhtiö, joka kehittää ja valmistaa puuhun ja biomassaan perustuvia ratkaisuja maailmanlaajuisesti monien eri alojen toimijoille ja moniin käyttökohteisiin. Yhtiön ratkaisuja on käytössä monilla aloilla, kuten rakennusalalla, vähittäiskaupassa, elintarvike- ja panimoteollisuudessa, tehdasteollisuudessa, julkaisualalla, lääketeollisuudessa, kosmetiikkateollisuudessa, makeisteollisuudessa, hygieniatuotteissa ja tekstiileissä. Konsernissa työskentelee ihmisiä yli 30 maassa, ja yhtiö on julkisesti noteerattu Helsingin ja Tukholman pörsseissä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut30.01.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 10 164,0 | 10 571,0 | 10 301,0 |
kasvu-% | 18,84 % | 4,00 % | −2,55 % |
EBIT (oik.) | 1 528,0 | 1 545,6 | 1 275,9 |
EBIT-% (oik.) | 15,03 % | 14,62 % | 12,39 % |
EPS (oik.) | 1,56 | 1,42 | 1,15 |
Osinko | 0,55 | 0,60 | 0,65 |
Osinko % | 3,41 % | 6,42 % | 6,95 % |
P/E (oik.) | 10,31 | 6,60 | 8,14 |
EV/EBITDA | 6,70 | 4,63 | 5,39 |