Stora Enso maksaa toisen osinkoerän joulukuussa
Stora Enso tiedotti eilen, että yhtiö maksaa 0,10 euron lisäosinkoerän joulukuussa. Stora Enson maaliskuussa pidetty varsinainen yhtiökokous päätti, että hallitus valtuutetaan päättämään enintään 0,20 euron osakekohtaisen lisäosingon jakamisesta vuodelta 2023. Stora Enson päätti eilen maksaa puolet valtuutuksen mahdollistamasta lisäosingosta. Toisen osinkoerän täsmäytyspäivä on 13.12 ja maksupäivä 20.12.
Toisen osinkoerän maksu oli meille yllätys, sillä Stora Enson tuloskäänne on jäänyt tänä vuonna hitaaksi ja yhtiö on edelleen selvästi velkatavoitteensa yläpuolella (Q3:n lopussa nettovelan suhde oikaistuun käyttökatteeseen 3,1x vs. tavoite alle 2x). Arviomme mukaan ylimääräinen 90 MEUR:n osinkoerän maksu ei kuitenkaan heikennä oleellisesti yhtiön taloudellista asemaa, kun huomioidaan 1) hitaalla parannusuralla oleva tulos, 2) investointien putoaminen ensi vuodesta alkaen ja 3) suunnitelma myydä 12 % Ruotsin metsäomaisuudesta. Suhtaudumme kuitenkin osingonmaksuun neutraalisti eikä sillä ole vaikutusta näkemykseemme yhtiöstä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Stora Enso
Stora Enso on vuonna 1998 perustettu yhtiö, joka kehittää ja valmistaa puuhun ja biomassaan perustuvia ratkaisuja maailmanlaajuisesti monien eri alojen toimijoille ja moniin käyttökohteisiin. Yhtiön ratkaisuja on käytössä monilla aloilla, kuten rakennusalalla, vähittäiskaupassa, elintarvike- ja panimoteollisuudessa, tehdasteollisuudessa, julkaisualalla, lääketeollisuudessa, kosmetiikkateollisuudessa, makeisteollisuudessa, hygieniatuotteissa ja tekstiileissä. Konsernissa työskentelee ihmisiä yli 30 maassa, ja yhtiö on julkisesti noteerattu Helsingin ja Tukholman pörsseissä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut24.10.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 9 396,0 | 8 920,1 | 9 835,7 |
kasvu-% | −19,55 % | −5,06 % | 10,26 % |
EBIT (oik.) | 342,0 | 596,5 | 786,0 |
EBIT-% (oik.) | 3,64 % | 6,69 % | 7,99 % |
EPS (oik.) | 0,22 | 0,44 | 0,62 |
Osinko | 0,10 | 0,10 | 0,25 |
Osinko % | 0,80 % | 1,06 % | 2,65 % |
P/E (oik.) | 56,70 | 21,54 | 15,20 |
EV/EBITDA | 13,45 | 10,95 | 7,61 |