Stockmann: Ruotsin vaatemarkkina oli joulukuussa vertailukauden tasolla
Ruotsin vaatemarkkinan joulukuun luvut julkaistiin tänään aamulla. Vertailulukuja 2019 tasoon nähden ei enää julkaista, mutta vertailuluku joulukuulta 2022 (vs. 2019) oli 2 % eli joulukuun 2023 myynti oli hieman pandemiaa edeltäneen tason yli, tosin nähdäksemme hinnankorotusten takia. Koko vuoden 2023 markkinakasvu oli reilut 2 %.
Ruotsi on yli puolet Lindexin myynnistä
Ruotsi on Lindexin suurin markkina ja tekee yli puolet Lindexin myynnistä. Meidän ennusteemme Lindexin Q4’23 liikevaihdolle on 2 % kasvu paikallisissa valuutoissa, josta toteutunut Ruotsin markkinan Q4:n kasvu jäi hieman ollen 1 %. Ruotsin ja Norjan kruunun kehitys, jotka ovat yhteensä noin 70 % Lindexin myynnistä, vaikuttavat myös Lindexin lukuihin. Ennusteissamme valuuttakurssien negatiivinen vaikutus on noin 4 % ja siten nykyinen ennusteemme Q4-liikevaihdolle euroissa on 2 % lasku. Ruotsin markkinan laimea loppuvuoden kehitys tuo marginaalista negatiivista riskiä Q4-ennusteeseemme.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Lindex Group
Lindex Group on vuonna 1862 perustettu suomalainen vähittäiskauppayritys johon kuuluu kaksi ketjua: Stockmann brändillä toimivat tavaratalot Suomessa ja Baltiassa sekä Lindex vaateketju, jonka päämarkkinat ovat Ruotsi ja Norja, mutta toimintaa on 18 maassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut19.12.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 981,7 | 951,9 | 975,1 |
kasvu-% | 9,20 % | −3,04 % | 2,44 % |
EBIT (oik.) | 79,8 | 82,3 | 72,0 |
EBIT-% (oik.) | 8,13 % | 8,65 % | 7,38 % |
EPS (oik.) | 0,32 | 0,22 | 0,20 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 6,07 | 12,36 | 13,32 |
EV/EBITDA | 2,95 | 5,16 | 5,17 |