SRV:n iso sairaalahanke nytkähti liikkeelle
SRV ilmoitti maanantaina, että sen kokonaisuudessaan 800 MEUR:n arvoinen Laakson yhteissairaalan päärakennuksen rakentaminen käynnistyy kerryttäen tässä vaiheessa SRV:n tilauskantaa 218 MEUR. Hankkeen käynnistyminen on ollut odotettua, mutta markkinatilanne huomioiden sen käynnistymiseen on liittynyt riskejä viivästymisestä. Sairaala on yksi esimerkki yhteistoiminnallisten hankkeiden tilauskannasta, jotka kantavat SRV:tä läpi heikomman uudisrakentamisen suhdanteen.
Laakson yhteissairaalan rakentaminen käynnistyy joulukuussa
SRV ilmoitti maanantaina allekirjoittaneensa yhteissairaalan päärakennuksen pohjoisosaa koskevan tilauksen. Tilaus on arvoltaan noin 230 miljoonaa euroa, josta SRV:n osuus on noin 218 MEUR. Marraskuulle 2023 SRV:n tilauskantaan kirjattava tilaus vahvistaa merkittävästi tilauskantaa. Lähes 40 %:n kasvussa Q3:n lopussa ollut 995 MEUR:n tilauskanta vahvistuu vielä yli viidenneksellä tilauksen kirjaamisen jälkeen. Laakson sairaalahanke on tarkoitus rakentaa vuosien 2022-2030 aikana, joten kyse on pitkäkestoisesta hankkeesta. Nyt sovitun osan rakentaminen alkaa joulukuussa 2023 ja sen on määrä valmistua joulukuussa 2026.
Hanke on hyvä SRV:lle tähän vaikeaan uudisrakentamisen suhdanteeseen. Hanke ei sido SRV:n omia pääomaa, kassavirta tuloutuu tasaisesti ja sen yhteistoiminnallisuus tuo SRV:lle vähempiriskistä liiketoimintaa. Vastaavia julkisia urakoita ovat mm. Kansallismuseon lisärakennus Helsingissä ja Lappeenrantaan toteutettava monitoimitalo Sammontalo.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
SRV Group
SRV on vuonna 1987 perustettu projektinjohtourakoitsija ja kiinteistöhankkeiden kehittäjä. Yhtiön liiketoiminta on keskittynyt rakentamisen ja kiinteistökehityksen osalta Suomeen. SRV:n liiketoiminta kattaa kokonaisvaltaisesti koko rakennushankkeen toteuttamisen ja kaupallistamisen arvoketjun. Yhtiö vastaa hankkeiden sopimusmallista riippuen kohteiden kehityksestä, kaupallistamisesta ja rakentamisesta. Yhtiö on toiminut suuremmissa kiinteistökehityshankkeissa myös sijoittajan roolissa kumppaneiden kanssa ja omaperustaisissa kauppakeskushankkeissa liiketoiminnan operoijana. SRV:n toteuttamien hankkeiden laajuus vaihtelee noin vuoden mittaisista muutaman miljoonan euron projektinjohtourakoista aina jopa yli 10 vuotta kestäviin miljardiluokan aluekehityshankkeisiin.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut27.10.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 770,0 | 619,6 | 705,4 |
kasvu-% | −17,43 % | −19,54 % | 13,85 % |
EBIT (oik.) | 18,9 | 3,4 | 17,8 |
EBIT-% (oik.) | 2,45 % | 0,54 % | 2,52 % |
EPS (oik.) | 0,54 | −0,37 | 0,36 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,15 |
Osinko % | 2,93 % | ||
P/E (oik.) | 7,10 | - | 14,12 |
EV/EBITDA | - | 1 159,28 | 9,82 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/j/cdc98d/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/moneywalker/500/4310_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/a/d78d45/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/j/cdc98d/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/opa/500/29105_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)