SRV tiedotti odotetusti merkintäoikeusantinsa täysimääräisestä toteutumisesta
SRV tiedotti eilen merkintäoikeusantinsa täysimääräisestä toteutumisesta. Merkintäoikeusanti ylimerkittiin ja merkinnät kattoivat noin 107 % tarjotuista osakkeista. Reilut 96 % osakkeista merkittiin käyttäen merkintäoikeuksia ja loput merkittiin ilman niitä. Annin täysimääräinen toteutuminen ei tullut yllätyksenä, sillä etukäteiset sitoumukset vastasivat noin 62 % tarjottavista osakkeista. Olemme sisällyttäneet annin täysimääräisen toteutumisen ennusteisiimme jo edellisen päivityksemme yhteydessä.
SRV saa merkintäoikeusannista noin 34,8 MEUR:n bruttovarat, jotka käytetään erityisesti yhtiön taseaseman vahvistamiseksi lunastamalla sen ulkona olevia joukkovelkakirjoja. Tase ajautui Venäjään liittyvien alaskirjausten myötä heikkoon kuntoon. Operatiivisesti SRV etenee kuitenkin oikeaan suuntaan ja järjestelyn läpimeno antaa yhtiölle työrauhaa tuloksen parantamiseen. Geopoliittinen tilanne, kustannuspaineet sekä materiaalien saatavuushaasteet aiheuttavat epävarmuutta SRV:n toimintaympäristöön jatkossakin.
SRV kertoi myös samalla hybridivelkakirjojen haltijoille suunnatun osakeannin tuloksista. Annissa merkittiin noin 99 % tarjotuista osakkeista. Suunnatun annin noin 6,8 MEUR:n merkinnöillä kuitataan hybridilainojen pääomat ja siten sillä ei ole rahavirtavaikutusta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
SRV Group
SRV on vuonna 1987 perustettu projektinjohtourakoitsija ja kiinteistöhankkeiden kehittäjä. Yhtiön liiketoiminta on keskittynyt rakentamisen ja kiinteistökehityksen osalta Suomeen. SRV:n liiketoiminta kattaa kokonaisvaltaisesti koko rakennushankkeen toteuttamisen ja kaupallistamisen arvoketjun. Yhtiö vastaa hankkeiden sopimusmallista riippuen kohteiden kehityksestä, kaupallistamisesta ja rakentamisesta. Yhtiö on toiminut suuremmissa kiinteistökehityshankkeissa myös sijoittajan roolissa kumppaneiden kanssa ja omaperustaisissa kauppakeskushankkeissa liiketoiminnan operoijana. SRV:n toteuttamien hankkeiden laajuus vaihtelee noin vuoden mittaisista muutaman miljoonan euron projektinjohtourakoista aina jopa yli 10 vuotta kestäviin miljardiluokan aluekehityshankkeisiin.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut31.05.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 932,6 | 874,8 | 941,1 |
kasvu-% | −4,40 % | −6,19 % | 7,58 % |
EBIT (oik.) | 5,3 | 20,7 | 27,9 |
EBIT-% (oik.) | 0,56 % | 2,36 % | 2,96 % |
EPS (oik.) | −0,06 | −0,07 | 0,03 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | 163,41 |
EV/EBITDA | 790,36 | - | 99,28 |