Sotkamo Silverin Hopeakaivoksen ylösajo on lähtenyt ripeästi käyntiin
Sotkamo Silver tiedotti maanantaina, että rikastuslaitoksen molemmat tuotantolinjat ovat käynnissä ja tuotanto sekä rikastetoimitukset sulatoille kasvavat suunnitellusti. Rikastetoimitusten odotetaan nyt jatkuvan viikoittain. Rikasteen metallipitoisuudet ovat suunnitelmien mukaiset ja rikasteen laskutusarvo on ollut tähän mennessä keskimäärin noin 7 000–7 500 euroa/tonni sisään tulleesta kassavirrasta laskettuna. Tuotantokapasiteetti on nostettu täyteen 450 000 tonnin vuosikapasiteettiin. Tavoitteena on rikastaa malmia 330 000 – 350 000 tonnia vuoden 2019 aikana. Hopeamalmia louhitaan avolouhoksesta ja maanalaisesta kaivoksesta.
Tiedotteen perusteella rikastamon ylösajo on sujunut ensimmäisen tuotantokuukauden aikana varsin hyvin ja tuotantovauhdin nosto on ylittänyt lievästi odotuksemme. Näin ollen arvioimme, että Hopeakaivos on suurin piirtein täydessä iskussa jo Q3:n alkupuolella. Myös malmin metallipitoisuudet ovat olleet starttivaiheessa rikasteen toteutuneen laskutusarvon perusteella arviomme mukaan toistaiseksi vähintään yhtiön Teknisen raportin indikoimalla ja ennusteidemme mukaisella tasolla. Ripeä tuotannon ylösajo ja malmin hyvät metallipitoisuudet laskevat arviomme mukaan osakkeen lyhyen tähtäimen riskiprofiilia, mutta akuuttia muutospainetta ennusteisiimme ne eivät kuitenkaan vielä tässä vaiheessa luo.
Lisäksi yhtiö kertoi, että kaivostoiminnan päällikkö Erkki Kuronen on nimitetty yhtiön operatiiviseksi johtajaksi (COO). Nykyisten tehtäviensä lisäksi hän vastaa Hopeakaivoksen tuotannosta. Hän toimii myös tytäryhtiö Sotkamo Silver Oy:n toimitusjohtajan varamiehenä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Sotkamo Silver
Sotkamo Silver on pieni yhden kaivoksen operointiin ja kahden varhaisen vaiheen sivuprojektin hallinnointiin keskittyvä kaivosyhtiö (ns. junior mining company). Konserni koostuu Ruotsiin rekisteröidystä emoyhtiö Sotkamo Silver AB:stä ja sen täysin omistamasta suomalaisesta Sotkamo Silver Oy:stä. Yhtiöllä on myös mineraalioikeuksia jalo- ja perusmetalleja sisältäviin mineraaliesiintymiin Suomessa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut08.04.2019
2018 | 19e | 20e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 0,0 | 285,0 | 311,0 |
kasvu-% | 7 124 900,00 % | 9,12 % | |
EBIT (oik.) | −53,9 | 73,0 | 116,7 |
EBIT-% (oik.) | −1 348 375,00 % | 25,61 % | 37,52 % |
EPS (oik.) | −0,49 | 0,42 | 0,75 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,07 |
Osinko % | 7,79 % | ||
P/E (oik.) | - | 2,29 | 1,28 |
EV/EBITDA | - | 2,53 | 1,10 |