Sotkamo Silverille uusi louhintaurakoisija Hopeakaivokselle
Sotkamo Silver tiedotti keskiviikkona, että se on solminut Veljekset Toivanen Oy:n kanssa urakkasopimuksen koskien Hopeakaivoksen louhinta-, lastaus- ja kuljetusurakkaa sekä esimurskausta. Sopimus on kolmivuotinen ja siinä on lisäksi kaksi optiovuotta. Sopimuksen mukaiset työt alkavat vuoden 2023 alussa ja se korvaa yhtiön nykyisen alihankintasopimuksen.
Yhtiö ei avannut tiedotteessa tarkemmin sopimuksen arvoa, mutta käsityksemme mukaan uuden sopimuksen ehdot ovat kuitenkin karkeasti samalla tasolla nykyisen alihankintasopimuksen kanssa. Tiedotteella ei ole välitöntä vaikutusta ennusteisiimme. Viimeisin Sotkamo Silverin yhtiöraporttimme on luettavissa täältä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Sotkamo Silver
Sotkamo Silver on pieni yhden kaivoksen operointiin ja kahden varhaisen vaiheen sivuprojektin hallinnointiin keskittyvä kaivosyhtiö (ns. junior mining company). Konserni koostuu Ruotsiin rekisteröidystä emoyhtiö Sotkamo Silver AB:stä ja sen täysin omistamasta suomalaisesta Sotkamo Silver Oy:stä. Yhtiöllä on myös mineraalioikeuksia jalo- ja perusmetalleja sisältäviin mineraaliesiintymiin Suomessa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut26.04.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 386,6 | 450,6 | 390,0 |
kasvu-% | 5,78 % | 16,56 % | −13,45 % |
EBIT (oik.) | 7,1 | 52,5 | 19,0 |
EBIT-% (oik.) | 1,84 % | 11,65 % | 4,87 % |
EPS (oik.) | −0,09 | 0,15 | 0,02 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | 6,53 | 65,55 |
EV/EBITDA | 5,58 | 2,68 | 3,24 |