Sotkamo Silver Q2’24 -ennakko: Odotuksissa väkevä tulos vahvan markkinan tukemana
Sotkamo Silver julkistaa Q2-raporttinsa perjantaina 26.7. noin kello 9. Olemme tehneet Q2-ennusteisiimme positiivia tarkistuksia markkinaparametrien tarkistusten myötä, mutta näillä ei ole vaikutusta näkemykseemme osakkeesta. Sen sijaan operatiiviset ennusteemme ovat ennallaan ja odotamme hopean tuotannon olevan hyvällä vertailukauden tasolla ja siten nousevan hiljaisemmasta Q1:stä. Tätä ja erittäin vahvasti kehittynyttä metallimarkkinaa peilaten odotamme yhtiön tuloksen olevankin ennätystasolla. Raportissa tuotantomäärän (malmin metallipitoisuus) lisäksi kiinnostuksen kohteena on etenkin yhtiön kustannustason kehitys.
Odotamme tuotannon olevan hyvällä vertailukauden tasolla
Emme ole tehneet tuotantoennusteisiimme muutoksia ja odotamme yhtiön tuottaneen Q2:lla noin 0,39 miljoonaa unssia hopeaa. Oletammekin yhtiön tuotannon olleen noin hyvällä vertailukauden tasolla (Q2’23: 0,38 Moz). Sotkamo Silverin tuottamien metallien hinnat nousivat menneen kvartaalin aikana selvästi Q1:ltä (etenkin hopea) ja ylittivät käyttämämme metallien hintaennusteet jokseenkin selvästi. Vastaavasti lievää vastatuulta suhteessa ennusteisiimme puhalsi valuuttakehityksestä ennusteitamme heikomman dollarin ja Ruotsin kruunun vahvistumisen (kruunulla ei vaikutusta kassavirtaan) myötä. Markkinaparametrien tarkistusten myötä Q2:n liikevaihdon ennusteemme nousi kuitenkin 137 MSEK:iin (aik. 132 MSEK).
Hopeakaivoksen kulut ovat puolestaan olleet historiallisesti melko stabiililla tasolla useamman kvartaalin ajan, emmekä odota tässä tapahtuneen Q2:lla suurempaa muutosta. Jäämme kuitenkin mielenkiinnolla seuraamaan kulutason kehitystä (ml. mahdolliset saavutetut tehokkuusparannukset, alkuvuodesta voimaanastuneet inflaatiokorotukset) ja hakemaan tämän osalta indikaatiota tulevaan. Ennakoimiamme hyviä tuotantovolyymejä ja erittäin vahvaa markkinaa (sis. muihin tuottoihin kirjattava metallisisällön hintaoikaisu) peilaten ennustamme yhtiön käyttökatteen asettuneen ennätystasolle peräti 64 MSEK:iin (aik. 57 MSEK) vastaten erinomaista lähes 47 %:n käyttökate-%. Korkeahkoa poistotasoa ja rahoituskuluja peilaten ennustamme osakekohtaisen tuloksen olleen puolestaan 0,14 SEK (aik. 0,11 SEK).
Tuotanto-ohjeistuksen toisto odotuksissa
Sotkamo Silver on antanut kuluvalle vuodelle 1,45–1,55 miljoonan hopeaunssin tuotanto-ohjeistuksen, jonka odotamme yhtiön myös toistavan raportin yhteydessä. Lisäksi yhtiö odottaa käyttökate-%:nsa olevan vähintään 28 % ja nettovelka/käyttökate -suhteen alle 2,0x. Emme odota sen tekevän muutoksia myöskään näihin vielä tässä kohtaa vuotta näiden ollessa vahvasti sidoksissa myös ulkoisiin tekijöihin (ts. metallien hinnat, valuuttakurssit).
Mielestämme sijoittajien kannalta keskiössä ovat edelleen etenkin tuotannon vakauttaminen hyville nykyisille tasoille (ml. hopeapitoisuus) sekä operatiivisen toiminnan tehokkuuden parantaminen (ml. kulutaso), joskin näihin liittyvä riskitaso on ollut selvässä laskusuunnassa myönteisen kehityksen kautta. Näiden myötä yhtiöllä olisi edellytyksiä päästä hyödyntämään nykyistä erittäin suotuisaa metallimarkkinaa täysimääräisesti ja tätä kautta vahvistaa kassaansa. Tämä myös mahdollistaisi kaivoksen kehittämiseen vaadittavien tulevien investointien rahoittamisen ainakin osin tulorahoituksen kautta. Positiivisena asiana tuotannon kannalta voidaan myös pitää sitä, että Pohjois-Suomen aluehallintovirasto oli heinäkuun alussa hyväksynyt yhtiön kaivannaisjätteen jätehuolto- ja sulkemissuunnitelman, mikä on siten poistanut lyhyen aikavälin epävarmuuden tähän liittyen.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Sotkamo Silver
Sotkamo Silver on pieni yhden kaivoksen operointiin ja kahden varhaisen vaiheen sivuprojektin hallinnointiin keskittyvä kaivosyhtiö (ns. junior mining company). Konserni koostuu Ruotsiin rekisteröidystä emoyhtiö Sotkamo Silver AB:stä ja sen täysin omistamasta suomalaisesta Sotkamo Silver Oy:stä. Yhtiöllä on myös mineraalioikeuksia jalo- ja perusmetalleja sisältäviin mineraaliesiintymiin Suomessa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut23.07.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 406,8 | 471,8 | 469,3 |
kasvu-% | 9,68 % | 15,97 % | −0,53 % |
EBIT (oik.) | 66,7 | 98,4 | 86,4 |
EBIT-% (oik.) | 16,40 % | 20,86 % | 18,42 % |
EPS (oik.) | 0,10 | 0,26 | 0,24 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 8,35 | 3,92 | 4,22 |
EV/EBITDA | 3,07 | 2,28 | 1,75 |