Solteq Q3’24 -pikakommentti: Tuloskäänne eteni, mutta liikevaihdon kehitys jäi odotuksista
Solteq julkaisi aamulla Q3-raportin, joka oli hieman kaksijakoinen. Positiivista oli, että tuloskäänne eteni odotetusti. Toisaalta liikevaihto laski edelleen ja jatkuessaan voi laittaa kapuloita kriittisen tuloskäänteen rattaisiin. Yhtiö laski toissa päivänä liikevaihto-ohjeistustaan ja siten liikevaihdon heikompi kehitys oli ennakoitavissa, mutta piti tulosohjeistuksen ennallaan.
Liikevaihto laski ja jäi odotuksista Q3:lla
Solteqin liikevaihto laski 7 % 11,4 MEUR:oon, mikä oli alle 12,5 MEUR:n ennusteemme. Kehitys oli täysin orgaanista. Yhtiö kommentoi odotettua heikomman liikevaihdon kehityksen olevan seurausta hitaasta asiakaskysynnän elpymisestä, mitä olemme kuulleet laajalti myös muilta sektorin yhtiöltä viime viikkoina. Segmenttitasolla Retail & Commercen liikevaihto laski 8 % ja Utilities 3 %. Henkilöstömäärä laski 33:lla 436:een Q3:n lopussa pääosin Retail & Commerce -segmentin tehostamisohjelman myötä. Yhtiön on kriittistä kääntää liikevaihto takaisin kasvu-uralle, jotta tuloskasvu ja kassavirta saataisiin positiiviselle ja vankemmalle pohjalle.
Kannattavuus parani odotetusti Q3:lla
Vertailukelpoinen liikevoitto oli 0,6 MEUR ja parani odotetusti selvästi heikosta vertailukaudesta (Q3’23: -0,7 MEUR). Vertailukelpoinen liikevoitto-% oli siis 5 % ja parani myös edellisestä neljänneksestä (Q2’24 0 %). Tuloksen 0,3 MEUR:n oikaisut liittyivät uudelleenjärjestelyyn ja erorahoihin. Segmenttitasolla Retail and Commercen kannattavuus parani selvästi ja oli 9 % (Q2 4 %). Utilitiesin kannattavuus parani myös edellisestä neljänneksestä ja oli -4 % (Q2 -11 %). Kannattavuutta tukivat viime vuonna toteutetut tehostamisohjelmat (4 MEUR vuositasolla) ja hieman alkuvuonna toteutettu (3,4 MEUR:n) tehostusohjelma. Alemmilla tulosriveillä rahoituskulut olivat hieman odotuksiamme suuremmat ja selvitämme haastattelussa, johtuiko tämä vain joukkovelkakirjalainan uudelleenjärjestelyn kuluista (jotka olimme ajoittaneet Q4:lle) vai muusta. Isossa kuvassa tuloskäänteen on edelleen jatkuttava ja voimistuttava, jotta korkeat rahoituskulut saadaan jatkossa katettua.
Solteq laski liikevaihto-ohjeistustaan toissa päivänä
Solteq kertoi toissa päivänä laskevansa ohjeistustaan vuoden 2024 vertailukelpoisen liikevaihdon osalta, ja arvioi vertailukelpoisen liikevaihdon jäävän alle edellisvuoden tason. Aikaisemmin yhtiö odotti liikevaihdon kasvavan vuoden 2023 54,2 MEUR:sta. Näimme ennen tulosta selkeän riskin siitä, että liikevaihto-ohjeistukseen ei päästä, kun odotimme vain marginaalista kasvua ja se piti jo sisällään selvän käänteen H2:lla. Yhtiö piti ohjeistuksen liiketuloksen osalta ennalleen. Ennen tulosvaroitusta ennustimme vertailukelpoisen liikevaihdon kasvavan marginaalisesti ja liikevoiton nousevan 1,3 MEUR:oon tai 2,4 %:iin liikevaihdosta kulusäästöjen tukemana. Kokonaisuudessa yhtiö odottaa kyseisistä toimenpiteistä 3,4 MEUR:n vuotuisia säästöjä, joista 1/3 odotetaan toteutuvan H2’24:llä ja onkin hyvin kriittistä, että ne toteutuvat. Yhtiön operatiivisen käänteen on jatkuttava, jotta nousevia rahoituskustannuksia saadaan katettua.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Solteq
Solteq on vuonna 1982 perustettu pohjoismainen IT-palveluiden ja ohjelmistoratkaisujen tarjoaja, joka on erikoistunut liiketoiminnan digitalisaatioon sekä toimialakohtaisiin ohjelmistoihin. Keskeisiä toimialoja, joista yhtiöllä on pitkäaikainen kokemus, ovat kauppa, teollisuus, energia ja palvelut. Solteq toimii Pohjoismaissa ja muutamissa muissa Euroopan maissa. Solteqin palvelut kattavat pilvestä tarjottavien IT-ratkaisujen koko elinkaareen, sähköisen liiketoiminnan kehityksen konsultoinnista ja palvelumuotoilusta toteutuksiin ja ylläpitoon. Yhtiö on jakanut liiketoimintansa kahteen segmenttiin Solteq Digital ja Solteq Softwareen.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut22.08.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 57,7 | 54,3 | 55,9 |
kasvu-% | −15,74 % | −5,88 % | 3,00 % |
EBIT (oik.) | −3,9 | 1,3 | 3,1 |
EBIT-% (oik.) | −6,73 % | 2,40 % | 5,54 % |
EPS (oik.) | −0,29 | −0,04 | 0,02 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | 29,34 |
EV/EBITDA | 4,51 | 9,64 | 7,43 |