Sitowise: Marginaalit pysyvät maltillisina
Toistamme Sitowisen lisää-suosituksen, mutta laskemme tavoitehintamme 3,00 euroon (aik. 3,30 euroa). Sitowisen Q4-tulos ja näkymät vuodelle 2024 olivat odotuksiamme heikommat etenkin tulosmarginaalin osalta, mikä laski ennusteitamme lähivuosille. Vuodesta 2024 näyttää tulevan edelleen vielä haastava Talo-liiketoiminnassa, mutta yleinen talousympäristö myös heikentää muita liiketoiminta-alueita. Lopulta markkina kuitenkin piristyy ja Sitowisen laskutusaste normalisoituu korkeammalle tasolle luoden pohjaa tuloskasvulle. Arvostus ei ole korkea etenkin alhainen tulostaso huomioiden, mutta tuloskasvun puute ja markkinakehityksen heikkous rajaavat vielä nousuvaraa.
Q4 oli odotuksia heikompi
Sitowisen liikevaihto laski odotuksiamme enemmän (-8 %) ja myös operatiivinen tulos jäi ennusteistamme (oik. EBITA-%: 4,6 % vs. 5,6 %) haastavan talomarkkinan sekä järjestelmäuudistusten (CRM, ERP) heikentäessä laskutusastetta. Järjestelmämuutoksilla oli liikevaihtoon -2 % vaikutus ja EBITA-marginaaliin jopa 2,5 %-yksikön vaikutus, mikä oli odotuksiamme enemmän. Sinänsä kertaluonteisuutta omaavan kustannuksen tulisi kuitenkin parantaa kannattavuutta jatkossa, vaikka Ruotsin osalta päivitys on vielä tekemättä. Sitowise tekee arviomme mukaan tällä hetkellä hyvää kannattavuutta orgaanisesti hyvin kasvavissa liiketoiminnoissa (Infra, Digitaaliset ratkaisut), mutta markkinan heikkouden suurempi vaikutus Talo-liiketoiminnassa vie suurimman huomion.
Ohjeistus oli odotuksia heikompi
Sitowise ohjeistaa liikevaihdon laskevan hieman (2023: 211 MEUR), ja että oikaistu EBITA-marginaali on vuoden 2023 tasolla tai paranee (2023: 8,1 %). Marginaaliohjeistus oli odotuksiimme nähden pettymys, sillä olimme odottaneet selvää marginaaliparannusta kertaluonteisten erien vaikutuksen (esim. CRM, ERP) poistuessa ja markkinatilanteen parantuessa. Markkinanäkymät ovat kuitenkin edelleen heikot etenkin Talo-liiketoiminnalle ja hidastumista on nähty myös muissa liiketoiminnoissa. Ohjeistuksen ja näkymien perusteella ennusteemme laskivatkin noin 10-15 %:lla vuodelle 2024. Odotamme nyt vuoden 2024 liikevaihdon laskevan 4 % heikompaa tilauskantaa (-10 % Q4) ja alkuvuoden vaisua Talo-markkinaa heijastellen. Oikaistun EBITA:n odotamme olevan 17,0 MEUR:ssa ja marginaalin parantuvan 8,4 %:iin. Vuoden 2024 ja lähivuosien aikana ennustamaamme tulostason parannusta ajaa asteittain piristyvä markkina, paremmat laskutusasteet, tehostustoimet sekä sisäisten investointien pieneneminen. Vuoden 2024 alkupuolisko on kuitenkin ennusteidemme mukaisesti vielä heikko ja tulos paranee selkeästi nyt vasta vuosina 2025-2026 (25-26e ka. oik. EBITA-%: 10,5 %).
Arvostus on houkutteleva, kun ottaa tulostason huomioon
Sitowisen vuoden 2024 arvostus on houkutteleva (EV/EBITDA: 7x, P/E: 13x), kun ottaa huomioon nykyisen normaalia alhaisemman tulostason. Hyväksymällämme arvostustasolla (EV/EBITDA: 8x, P/E: 14x) osakkeessa olisi 15 %:n nousuvara. Lähivuosille arvostus laskee vielä selvästi kertoen potentiaalista markkinan lopulta kääntyessä. Arvostuksen nousun tukena tuotto-odotuksessa aikaisemmin toiminut osinkotuotto tosin laski nyt nollille vuoden 2023 osalta. Verrokkeihin nähden arvostusero on mielestämme liian suuri (-20 %) ja DCF-laskelman arvo on myös nykyistä kurssia korkeammalla (4,3 euroa). Potentiaalia olisi, mutta mielestämme isompaa nousuvaraa rajaa nyt tuloskasvun puute sekä markkinakehityksen heikkous.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Sitowise Group
Sitowise on vuonna 1976 perustettu pohjoismainen rakennetun ympäristön asiantuntija- ja digitalo, joka tarjoaa suunnittelu- ja konsultointipalveluja kaiken kokoisiin hankkeisiin vastuullisemman ja älykkäämmän kaupunkikehityksen ja sujuvamman liikkumisen mahdollistamiseksi. Sitowise tarjoaa palvelujaan seuraavilla liiketoiminta-alueilla: Talo, Infra ja Digitaaliset ratkaisut. Sitowise toimii pääasiassa Suomessa ja Ruotsissa, ja lisäksi sillä on Virossa ja Latviassa osaamiskeskukset, jotka palvelevat pääasiassa Sitowisen projekteja Suomessa ja Ruotsissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut28.02.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 210,9 | 202,9 | 213,5 |
kasvu-% | 3,18 % | −3,80 % | 5,20 % |
EBIT (oik.) | 13,6 | 13,6 | 20,1 |
EBIT-% (oik.) | 6,44 % | 6,71 % | 9,40 % |
EPS (oik.) | 0,21 | 0,21 | 0,36 |
Osinko | 0,00 | 0,06 | 0,11 |
Osinko % | 2,22 % | 4,03 % | |
P/E (oik.) | 15,19 | 13,06 | 7,45 |
EV/EBITDA | 8,45 | 7,05 | 5,25 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/olli_koponen/500/7363_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/m/b487fb/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/olli_koponen/500/7363_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/olli_koponen/500/7363_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/j/eb8c5e/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)