Siili Q4: Epävarmuutta on, mutta tehostamistoimet purevat
Toistamme Siilin osakkeen lisää-suosituksen ja 11,50 euron tavoitehinnan. Siilin liikevaihto laski hieman odotuksia enemmän, mutta tehostamistoimet purivat odotuksia paremmin Q4:llä. Yhtiö on luottavainen kuluvaan vuoteen, vaikka trendi oli vielä pehmeä Q4:llä. Ennusteemme kuluvalle vuodelle ovat ohjeistuksen alalaidalla/keskitasolla ja markkinan painamana alle historiallisen tason. Ennusteillamme arvostuskuva on näkemyksemme mukaan houkutteleva (2024 EV/EBITA 8x). Talouden ja markkinan elpyessä on yhtiön operatiivisessa tekemisessä ja siten osakkeessa nousuvaraa.
Liikevaihto laski orgaanisesti hieman odotuksia enemmän Q4:llä
Siilin liikevaihto laski Q4:llä 7 % 30,4 MEUR:oon, mikä oli hieman alle odotuksemme. Markkinan heikkous on iskenyt juuri Siilille tärkeille osaamisalueille, erityisesti ohjelmistokehitykseen ja autotoimialaan. Maantieteellisesti kansainvälisen liikevaihdon kehitys kääntyi laskelmiemme perusteella 4 %:n laskuun Q4:llä (Q3’23 arvio +6 %). Suomessa liikevaihto laski orgaanisesti arviomme mukaan 8 % Q4:llä ja Q3:lla. Alihankinnan käyttö ja henkilöstömäärä laskivat molemmat suhteellisen selvästi Q4:llä. Yhtiö kommentoi haastattelussa kysynnän ja tarjonnan olevan tällä hetkellä tasapainossa ja näin uusille tehostamistoimenpiteille ei näillä näkymin ole tarvetta. Yhtiön kommenttien perusteella laskutusasteissa on kuitenkin edelleen parannettavaa.
Kannattavuus oli tehostamistoimien ajamana hieman odotuksia parempi Q4:llä
Oikaistu EBITA-liikevoitto laski vertailukaudesta hieman ja oli 2,5 MEUR tai 8,1 % liikevaihdosta Q4:llä (Q4’22 2,8 MEUR tai 8,7 % liikevaihdosta). Tulos oli hieman yli ennusteemme (2,3 MEUR tai 7 %) ja voidaan mieltää torjuntavoittona. Kannattavuutta painoi arviomme mukaan orgaanisen kasvun heikkenemisen myötä laskeneet laskutusasteet (vaikka sopeutettiin), palkkainflaatio ja hintakilpailun lisääntyminen. Kannattavuutta tuki H2:lla toteutetut kahdet muutosneuvottelut ja muut tehokkuustoimenpiteet. Yhtiön alihankinnan käyttö laski myös Q4:llä. Yhtiön hallitus ehdotti 0,26 euron osakekohtaista osingon maksua vuodelta 2023, mikä oli sentin yli odotuksemme ja vastaa 42 % tuloksesta.
Ennustamme maltillista tuloskasvua, mutta epävarmuutta on edelleen
Siili arvioi vuoden 2024 liikevaihdon olevan 120–140 MEUR ja EBITAn 7,5–10,5 MEUR, mikä tarkoittaa -2 – +14%:n liikevaihdon kehitystä ja 6,3–8,8 %:n EBITA-marginaalia (2023 EBITA 8,4 MEUR). Yhtiön liikevaihdon trendi oli Q4:llä vielä heikko, mutta yhtiö oli luottavainen kuluvaan vuoteen. Pidimme Q4-raportin myötä operatiiviset ennusteet lähes ennallaan. Ennustamme liikevaihdon laskevan 1 % 122 MEUR:oon vuonna 2024 asiakaskysynnän epävarmuuden ja vahvan Q1:n vertailukauden myötä. Ennustamme oikaistun liikevoiton nousevan hieman ja olevan 9,0 MEUR tai 7,4 % liikevaihdosta. Kannattavuutta painaa yleinen kustannustason nousu, mitä ei saada vietyä asiakashintoihin, kun taas kanattavuutta tukee vuonna 2023 tehdyt tehokkuustoimenpiteet. Liiketoimintatasolla yhtiön fokus kuluvana vuonna on tekoälyssä ja sen soveltamisessa omassa ja asiakkaan liiketoiminnassa.
Arvostuskuva on lyhyellä aikavälillä maltillinen ja markkinan ”normalisoituessa” potentiaalia riittää vielä selvästi
Siilin arvostusta tarkastellessa suosimme tuttuun tapaan EV-pohjaisia kertoimia, koska se huomioi yritysostojen vähemmistörakenteet puhtaammin. Ennusteillamme vuoden 2024 EV/EBITA-kerroin on 8x tai lähes 30 % alle suomalaisten verrokkien, mikä on houkutteleva taso (4v keskiarvo EV/EBITA 11,4x). Matala 0,62x EV/liikevaihto-kerroin kuvaa myös potentiaalia kannattavuuden normalisoituessa. Tuotto-odotus, joka muodostuu tuloskasvusta (12 %), osinkotuotosta (3 %) ja kertoimien lievästä nousuvarasta ylittää selvästi oman pääoman tuottovaateen ja sisältää oletuksen markkinan osittaisesta normalisoitumisesta. Keskeisimmät riskit liittyvät talouden heikkouteen ja sen vaikutuksiin sekä kestoon, kansainvälisten toimintojen kasvun hyytymiseen ja yritysostoihin.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Siili Solutions
Siili on vuonna 2005 perustettu teknologiariippumaton ohjelmistojärjestelmien luovaan suunnitteluun ja tekniseen toteutukseen erikoistunut konsulttiyritys. Yhtiön ratkaisualueet kattavat osaajaresurssien vuokrauksen, asiakasräätälöityjen uusien digipalveluiden suunnittelun ja kehityksen, kokonaisvaltaisten IT-ratkaisujen toimituksen, ohjelmistoautomaation, pilvipalvelut ja autoteollisuuden digitalisaatioratkaisut. Siili on yksi Suomen IT-markkinan keskisuurista toimijoista. Siilin palvelemat asiakassektorit ovat julkishallinto, finanssi, teollisuus ja palvelut sekä autoteollisuus (ulkomailla). Yhtiöllä on yksiköitä Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut27.02.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 122,7 | 121,7 | 128,0 |
kasvu-% | 3,69 % | −0,85 % | 5,23 % |
EBIT (oik.) | 8,7 | 9,0 | 10,0 |
EBIT-% (oik.) | 7,12 % | 7,41 % | 7,81 % |
EPS (oik.) | 0,66 | 0,79 | 0,92 |
Osinko | 0,26 | 0,30 | 0,35 |
Osinko % | 2,70 % | 3,96 % | 4,62 % |
P/E (oik.) | 14,67 | 9,63 | 8,21 |
EV/EBITDA | 6,75 | 4,77 | 4,08 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/tomi_valkeajarvi/500/106616_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/pohjolan_eka/500/38260_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)