Sammon päivitetyt taloudelliset tavoitteet viitoittavat vakaata tuloskehitystä
Sampo piti keskiviikkona pääomamarkkinapäivän ja päivitti samalla taloudelliset tavoitteensa uudelle strategiakaudelle 2024–2026. Uudet tavoitteet olivat kokonaisuudessaan odotusten mukaisia, ja muutokset edelliseltä strategiakaudelta jäivät odotetun pieniksi. Yhtiö laski hieman vakavaraisuuden tavoitetasoaan ja nosti samalla konsernitason kannattavuustavoitettaan. Samalla luovuttiin operatiivisille yksiköille annettavissa erillisistä tavoitteista ja ohjeistuksista ja siirryttiin puhtaasti konsernitason tavoiteasetantaan. Pääomamarkkinapäivän esitykset puolestaan tarjosivat ajankohtaisen katsauksen Sammon vakuutustoiminnan kasvunäkymiin. Pääomamarkkinapäivä on katsottavissa oheisesta linkistä.
Uudet kannattavuustavoitteet ovat linjassa odotuksiimme
Sammon uusi kannattavuutta koskeva tavoite on alle 85 %:n yhdistetty kulusuhde konsernitasolla. Samalla yhtiö luopui segmenttikohtaisten tavoitteiden asetannasta, kun konsernin vahinkovakuutustoimintoja tarkastellaan aiempaa vahvemmin kokonaisuutena. Aiempi konsernitason tavoite yhdistetylle kulusuhteelle oli 86 %, mikä tarkoittaa yhden prosenttiyksikön parannusta. Tämä selittyy pääosin vakuutustoiminnan kohentuneilla marginaaleilla. Tässä on syytä huomioida, että tavoitteet eivät ole täysin vertailukelpoisia, sillä vakuutusyhtiöitä koskevat uudet kirjanpitosäännökset tulivat voimaan 2023 alusta. Uudessa vahinkovakuutuksen kannattavuustavoitteessa ei ollut mitään yllättävää, sillä omat ennusteemme odottavat lähivuosille noin 84 %:n keskimääräistä tasoa.
Sampo myös julkaisi aiemmin tiedotetun mukaisesti kuluvan vuoden tulosohjeistuksena. Ohjeistus on linjassa konsernin taloudellisten tavoitteiden kanssa, sillä yhtiö odottaa sen yhdistetyn kulusuhteen asettuvan alle tavoittelemansa 85 %:n tason (Inderes 2024e: 84,2 %).
Kasvua haetaan kaikilta markkinoilta
Sampo päivitti myös kasvua koskevan tavoitteensa ja pyrkii strategiakaudella kasvattamaan sen operatiivista osakekohtaista tulosta keskimäärin yli 7 %. Valtaosa operatiivisen tuloksen kasvusta on kuitenkin tarkoitus saavuttaa orgaanisella kasvulla. Pohjoismaissa kasvua tavoitellaan erityisesti PK-yritysten vakuutuksista sekä henkilövakuutuksista. Lisäksi Iso-Britanniassa toimivan Hastingsin tuloskehityksen odotetaan jatkuvan ripeänä (+10–15 % vuodessa). Konsernin tuloskasvutavoite sisältää myös mahdolliset omien osakkeiden ostot.
Uutta omien osakkeiden osto-ohjelmaa ei kuitenkaan vielä taloudellisten tavoitteiden yhteydessä julkistettu. Yhtiö kuitenkin kertoi odottavansa pääomanhallintaan liittyvien toimenpiteiden (sisäisen laskentamallin käyttöönotto, PE-sijoituksista irtaantumiset) kerryttävän voitonjakoon tai yritysostoihin käytettävissä olevaa pääomaa noin 1,2 mrd. eurolla, mikä on hyvin linjassa aiempien arvioidemme kanssa. Toimitusjohtaja lisäksi painotti haastattelussamme (linkki), että vakavaraisuustavoitteen vaihteluvälin (uusi tavoite 150–190 %, aiempi tavoite 170–190 %) keskikohta alenee 10 prosenttiyksikköä, joten arviomme mukaan yhtiö on jatkossa tyytyväinen suunnilleen 170 %:n tasoon. Tämä ylittää 2023-lopun 182 %:n Solvenssi II -suhteen noin 10 %:llä. Tämä luonnollisesti nostaa voitonjakoon käytettävissä olevien pääomien määrää.
Runsasta voitonjakoa luvassa myös jatkossa
Lähivuosien kannattavuutta ja kasvua koskevat tavoitteet sekä pääomanhallintaan liittyvät toimenpiteet huomioiden Sammon tavoitteena on kerryttää vähintään 4 mrd. euroa käytettävissä olevaa pääomaa, joka voidaan joko jakaa omistajille tai käyttää nykyistä liiketoimintaa täydentäviin yritysostoihin. Yritysostosuunnitelmiin liittyen pääomamarkkinapäivä ei odotetusti tarjonnut uutta kommentoitavaa, vaan yhtiö on yhä kiinnostunut Topdanmarkin osakkeiden hankinnasta, kun sopivia mahdollisuuksia esiintyy. Näin ollen valtaosa tästä pääomasta tullaankin palauttamaan omistajille pääosin osinkoina ja pienemmissä määrin omien osakkeiden ostoina.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Sampo
Sampo on Pohjoismaiden suurin vahinkovakuuttaja, joka tarjoaa palveluja kaikissa Pohjoismaissa sekä asiakas- ja tuotesegmenteissä. Konserni on myös merkittävä toimija Ison-Britannian kasvavilla digitaalisilla vahinkovakuutusmarkkinoilla. Vakuutustoimintaa konsernissa harjoittavat tytäryhtiöt If, Topdanmark ja Hastings. Sammolla on yli 7 miljoonaa asiakasta ja sen bruttomaksutulo on lähes 9 miljardia euroa. Konsernilla on yli 13 000 työntekijää Pohjoismassa, Isossa-Britanniassa ja Baltiassa. Sampo on listattu Helsingin ja Tukholman pörssiin.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut08.02.2024
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 7 535,0 | 8 331,5 | 8 774,3 |
kasvu-% | 3,69 % | 10,57 % | 5,31 % |
EBIT (oik.) | 1 480,8 | 1 605,8 | 1 692,6 |
EBIT-% (oik.) | 19,65 % | 19,27 % | 19,29 % |
EPS (oik.) | 2,60 | 2,34 | 2,53 |
Osinko | 1,80 | 2,00 | 2,10 |
Osinko % | 4,54 % | 5,14 % | 5,40 % |
P/E (oik.) | 15,21 | 16,61 | 15,36 |
EV/EBITDA | 14,44 | 12,59 | 11,66 |