Rush Factory teki ensimmäisen avauksen tapahtumakaluston vuokraamiseen
Oman tapahtumakaluston tehokas suunnittelu ja rakentaminen ovat nähdäksemme Rush Factoryn vahvuuksia, minkä seurauksena avaus kaluston vuokrausliiketoimintaan vaikuttaa perustellulta ensimmäiseltä askeleelta uusien tulonlähteiden rakentamiseksi. Tapahtumakaluston vuokraustoiminnan taloudellinen vaikutus tulee yhtiön mukaan olemaan merkityksellinen, mutta jäävän ensimmäisenä vuonna omien tapahtumien järjestämisestä liikevaihtomielessä. Nähdäksemme avaus vuokrausliiketoimintaan oli vain ajan kysymys, mutta siitä huolimatta näemme edelleen Rush Factoryn päätymisen listautumisalustaksi todennäköisenä.
Odotettu avaus kaluston vuokrausliiketoimintaan
Rush Factory tiedotti perjantaina solmineensa merkittävän tapahtumakaluston käyttö- ja vuokraussopimuksen Fin 158 Oy:n kanssa (2023 liikevaihto: 41 TEUR). Sopimus on yhtiön ensimmäinen avaus etenkin Utopia Nation Festival -tapahtumakonseptia varten kehitetyn kaluston vuokraamiseen muille tapahtuma-alan toimijoille. Sopimus on yhtiön mukaan markkinaehtoinen ja sen Rush Factoryn pääomistaja, Markus Niemelä, on 29.11.2024 hankkinut koko Fin 158 Oy:n osakekannan. Tämän ohella Rush Factoryn on Puolan tytäryhtiön kautta tarkoitus tarjota kaluston vuokrausliiketoimintaa myös Euroopan muille markkinoille.
Samalla Rush Factory kertoi solmineensa yhteistyösopimuksen Sunborn Events Oy:n kanssa tapahtumakaluston varastointiin, vuokraamiseen ja rakentamiseen liittyen. Sunbornin liikevaihto asettui viime vuonna 7,2 MEUR:oon. Asiakkaan maltillisen koon vuoksi sopimuksella on arviomme mukaan vain rajallinen vaikutus Rush Factoryn liikevaihtoon. Tämän ohella yhtiö on vuokrannut Maskussa sijaitsevan kiinteistönsä, jonka tarkoitus on jatkossa palvella tapahtuma-alan kaluston varastointia ja huoltoa. Maskun kiinteistön vuokraaminen on nähdäksemme erityisen myönteinen uutinen, sillä kiinteistön myyminen järkevään hintaan on nähdäksemme osoittautunut odotettua haastavammaksi ja näin yhtiö saa siitä uuden tulonlähteen. Solmitut sopimukset tuovat Rush Factorylle kaivattuja uusia liikevaihdon lähteitä paikkaamaan heikkoa tulostasoa olemassa olevilla resursseilla.
Skenaario listautumisalustaksi päätymisestä on uusien sijoittajien myötä edelleen todennäköinen
Mainittujen sopimusten ohella Rush Factory kertoo etsivänsä aktiivisesti uusia liiketoiminta-alueita strategiansa mukaisesti. Yhtiö viesti aiemmin, ettei se ole järjestämässä Color Obstacle Rush -juoksutapahtumia enää ensi kaudella, joten uusien tulonlähteiden löytäminen on konsernin tulostason kannalta kriittistä. AktiiviOmistajien myöntämän siltarahoituksen myötä pidämme edelleen todennäköisenä, että uudet merkittävät omistajat suunnittelevat yhtiön hyödyntämistä jollain aikavälillä uuden pörssiyhtiön listautumisalustana.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Rush Factory
Rush Factory on vuonna 2015 perustettu yhtiö, joka kehittää, suunnittelee, markkinoi ja tuottaa kiertuepohjaisia elämys- ja tapahtumakonsepteja kotimaisille ja kansainvälisille markkinoille. Kiertuepohjaisuuteen perustuen yhtiön konsepteilla ei ole kiinteää sijaintia, kuten esimerkiksi perinteisillä aktiviteetti- ja sisäliikuntapuistoilla, vaan tapahtuma rakennetaan aina erikseen kulloisellekin tapahtumapaikalle. Rush Factoryn liiketoiminta on hyvin kansainvälistä ja suurin osa liikevaihdosta syntyy ulkomailta. Yhtiön suurimmat yksittäiset markkinaalueet ovat Iso-Britannia, Ranska ja Saksa. Yhtiön liikevaihto muodostuu tapahtumiin myytävistä pääsylipuista sekä tapahtumapaikkojen oheistuotemyynnistä. Yhtiön tunnetuin ja kaupallisesti menestynein tapahtumakonsepti on Color Obstacle Rush (COR) -väriestejuoksu.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut30.10.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 3,2 | 1,0 | 0,0 |
kasvu-% | 9,29 % | −68,51 % | −99,60 % |
EBIT (oik.) | 0,0 | −0,9 | −0,6 |
EBIT-% (oik.) | 0,04 % | −90,84 % | −16 011,57 % |
EPS (oik.) | −0,03 | −0,55 | −0,26 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | - |
EV/EBITDA | 13,72 | - | - |