Rolls-Roycen Commercial Marine -liiketoiminta päätyi Kongsbergille 500 miljoonalla punnalla
Rolls-Royce tiedotti perjantaina, että yhtiö myy Commercial Marine -liiketoimintansa norjalaiselle puolustusvälineyhtiö Kongsbergille 500 miljoonalla punnalla. Myytävään liiketoimintaan kuuluu öljynjalostusteollisuudelle myytäviä moottoreita ja tarvikkeita. Kongsbergin mukaan kauppa ei sisällä Bergen-moottoreita tai Rolls-Roycen laivastotuotteita. Rolls-Royce ilmoitti tammikuun alussa harkitsevansa Commercial Marine -liiketoimintansa myymistä ja myös Wärtsilän on todennäköisesti ollut tarjouskilpailussa mukana.
Rolls-Roycen mukaan 3600 henkilöä pääosin Pohjoismaissa työllistävä Commercial Marine teki viime vuonna 817 miljoonan punnan liikevaihdolla 70 miljoonan punnan liiketappion. Siten kauppahinta vastaa EV/S-kerrointa 0,6x, mitä emme pidä erityisen matalana liiketoiminnan raskaat tappiot huomioiden. Siten Wärtsilän todennäköinen tappio tarjouskilpailussa ei alustavan arviomme mukaan ole negatiivinen signaali osakkeen kannalta, vaikka Commercial Marine olisikin luultavasti istunut hyvin Wärtsilän portfolioon ja yrityskaupalla olisi ollut saavutettavissa synergioita.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Wärtsilä
Wärtsilä on vuonna 1834 perustettu suomalainen konepaja, joka keskittyy toimittamaan laivojen moottoreita sekä niihin tarvittavaa koneistoa että laitteistoa. Lisäksi Wärtsilä valmistaa öljy, kaasu ja monipolttoainemoottoreihin perustuvia voimalaitoksia sekä näihin liittyviä palveluita. Yhtiö työllistää noin 18000 henkeä ympäri maailman ja erityisesti päämarkkinoillaan Euroopassa, Amerikassa ja Aasiassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut01.06.2018
2017 | 18e | 19e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 4 911,0 | 5 539,0 | 6 012,7 |
kasvu-% | 2,31 % | 12,79 % | 8,55 % |
EBIT (oik.) | 575,0 | 720,0 | 838,5 |
EBIT-% (oik.) | 11,71 % | 13,00 % | 13,95 % |
EPS (oik.) | 0,70 | 0,87 | 1,03 |
Osinko | 0,46 | 0,53 | 0,57 |
Osinko % | 2,62 % | 2,84 % | 3,02 % |
P/E (oik.) | 25,18 | 21,56 | 18,27 |
EV/EBITDA | 5,50 | 13,68 | 11,43 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/antti_jarvenpaa/500/16373_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/m/b2d939/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/hanna/500/73974_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/yksinainen/500/19261_2.png)