Robit: Jakelu laajenee Brasiliaan
Robit kertoi eilen solmineensa jälleenmyyjäsopimuksen brasilialaisen Sotreqin kanssa. Sopimus on Robitille hyvin lupaava päänavaus kaivostoiminnassa erittäin tärkeillä Brasilian markkinoilla, ja sopimuksen vastapuoli on alan merkittävä toimija. Sopimuksella ei ole tässä vaiheessa vaikutusta ennusteisiimme.
Pääsylippu tärkeille markkinoille
Robit on solminut tuotteidensa Brasilian myyntiä koskevan jälleenmyyntisopimuksen brasilialaisen Sotreqin kanssa. Robitilla ei ole aiemmin ollut varsinaista jakelusopimusta Brasiliassa ja toisaalta Sotreqilla ei ole valikoimassaan muiden toimittajien porakalustoa.
Pidämme sopimuksen lähtökohtia Robitin kannalta oikein hyvinä. Sotreq on merkittävä energia-, kaivos-, rakennus- ja infrastruktuurialojen ratkaisujen ja palveluiden toimittaja Brasiliassa ja sen 50 toimipisteen verkko kattaa 90 % Brasilian maantieteellisistä markkinoista. Sotreqin liikevaihto oli viime vuonna noin 2,0 mrd. euroa ja sen edustuksiin kuuluu mm. Caterpillar. Tiedotteessa Sotreq totesi suhtautuvansa erittäin luottavaisesti maanalaisen kaivostoiminnan laajentamiseen Brasiliassa. Samalla Robit saa jakelukanavan myös koko Brasilian mittavaan infrarakennussektoriin. Karkea arviomme on, että Brasilia vastaa 5-10 %:sta maailman porakalustomarkkinaa.
Robitin mukaan Sotreqilla on suhteet kaikkiin keskeisiin Brasiliassa toimiviin kaivosyhtiöihin. Brasilia kuuluu maailman huomattavimpiin kaivostoimintaa harjoittaviin maihin. Noin 15 % maailman rautamalmista louhitaan Brasiliassa ja muita maassa louhittavia merkittäviä mineraaleja ovat bauksiitti (8 % globaalista tuotannosta), tina (7 %), kulta (3 %) ja kupari (2 %).
Robit oli sopimukseen tietenkin tyytyväinen, mutta muistutti että näkyvän läsnäolon rakentaminen Brasiliassa on mittava urakka. Sotreq ja Robit alkavat lähestyä tavoiteasiakkaita samalla, kun Robit käyttää aikaa ja resursseja myyntityön tukeen ja Sotreqin henkilöstön koulutukseen.
Globaalit markkinanäkymät kaksijakoiset
Porakalustomarkkinan globaalit näkymät ovat kaksijakoiset. Kaivossektorilla (60 % Robitin liikevaihdosta) tilanne on edelleen hyvä. Kysyntä on vahvaa ja kaivosyhtiöiden korkeat tuotantomäärät saavat tukea metallien hinnoista. Esimerkiksi kuparin, sinkin, nikkelin ja kullan loppuvuoden 2023 hintaennusteet ovat edelleen 1,5…2,8-kertaisia suhteessa samojen metallien louhimisen käteiskustannuksiin (cash cost, C1). Sitä vastoin rakentamisen volyymikasvuennusteet vuosille 2023-2024 ovat Robitille tärkeillä Euroopan ja etenkin Pohjoismaiden infrastruktuurimarkkinoilla nollan tuntumassa. Odotamme tänään Amsterdamissa pidettävältä Euroconstructin puolivuotisseminaarilta negatiivissävytteisiä ennustepäivityksiä. Q1-raportin jälkeen tekemämme merkittävät tulosennusteleikkaukset pitävät kuitenkin nykyiset prognoosimme edelleen valideina.
Osake on edullinen
Robitin osakkeen arvostuskuva on edelleen edullinen. Odotettu kokonaistuotto (17 %) ylittää selvästi noin 11 %:n tuottovaatimuksen. Vuoden 2023 EV/EBITDA on alhainen (7x) ja reilu 20 % diskontolla suhteessa verrokkiryhmän mediaaniin.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Robit
Robit on vahvasti kansainvälistynyt kasvuyhtiö, joka myy kulutusosia eli porakalustoa globaalisti asiakkailleen kaivosteollisuudessa, rakentamisessa, geotekniikassa sekä kaivonporauksessa. Yhtiö kuuluu alallaan maailman viiden suurimman joukkoon ja sillä on 8 omaa myynti- ja palvelupistettä sekä yli 100 jakelijan globaali myyntiverkosto. Tuotantoyksiköt sijaitsevat Suomessa, Etelä-Koreassa, Australiassa ja Englannissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut01.05.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 112,0 | 111,8 | 119,0 |
kasvu-% | 11,12 % | −0,18 % | 6,47 % |
EBIT (oik.) | 4,1 | 3,3 | 6,5 |
EBIT-% (oik.) | 3,68 % | 2,91 % | 5,44 % |
EPS (oik.) | 0,09 | 0,08 | 0,19 |
Osinko | 0,02 | 0,03 | 0,08 |
Osinko % | 0,76 % | 1,89 % | 5,03 % |
P/E (oik.) | 29,58 | 20,59 | 8,40 |
EV/EBITDA | 9,48 | 6,45 | 4,76 |