Raisio Q2-aamutulos: Kannattavuus toipui ja suunta on parempaan päin
Taulukko sisältää vain jatkuvien toimintojen liikevaihdon sekä tuloksen.
Raision Q2-tulos oli odotustemme mukainen. Kannattavuus normalisoitui jakson loppua kohden hinnankorotusten myötä. Loppuvuoden osalta tuloskunto näyttää ohjeistuksen perusteella hyvältä, eikä H1:n kaltaista raaka-aineiden hintojen aiheuttamaa kannattavuuspainetta tulla arviomme mukaan näkemään enää H2:lla.
Liikevaihdon kasvu linjassa ennusteiden kanssa
Q2-liikevaihto kasvoi 11 % jatkuvien toimintojen osalta ja oli 55,5 MEUR, mikä oli pääosin linjassa meidän ennusteemme (55,3 MEUR) sekä konsensuksen (56,2 MEUR) kanssa. Kasvua tuli sekä Terveelliset elintarvikkeet segmentistä (+6 %) että Terveelliset ainesosat -segmentistä (+23 %). Terveelliset elintarvikkeet segmentissä myynti kasvoi erinomaisesti kuluttajabrändien päämarkkinoilla, erityisesti Suomessa, mutta Länsi-, Itä- ja Keski-Euroopan liiketoiminnoissa liikevaihto pysytteli vertailukauden tasolla. Terveelliset ainesosat -segmentissä viljapohjaisten tuotteiden B2B-myynti jatkoi voimakkaalla kasvu-uralla vientikaupan kasvun sekä lisäarvotuotteiden suhteellisen määrän kasvun myötä.
Kannattavuus toipui odotetusti vaikean Q1:n jälkeen
Raision raportoima Q2:n vertailukelpoinen liikevoitto oli 4,4 MEUR (Q2’21: 4,1 MEUR), mutta lukuun sisältyi positiivinen 1,1 MEUR:n eläkerahaston ylijäämän palautus, minkä me luemme kertaluontoiseksi eräksi. Siten oikaistu liikevoitto olisi laskujemme mukaan 3,3 MEUR, mikä vastaa meidän ja konsensuksen ennakko-odotuksia. Raisio on kärsinyt erityisesti Ukrainan sodan myötä kohonneista raaka-ainekustannuksista (Q1 vertailukelpoinen liikevoitto oli 0,1 MEUR), mutta hinnankorotukset palauttivat kannattavuuden Q2:n loppua kohden. Merkittävimmät hinnankorotukset astuivat voimaan vasta kesäkuun alussa, joten niiden täysimääräinen positiivinen vaikutus nähdään arviomme mukaan vasta Q3:n aikana. Raisio pyrkii varmistamaan riittävän raaka-aineen saannin haastavassa ympäristössä, mutta yhtiön helpotukseksi näkymä kasvavan kotimaisen sadon osalta on tässä vaiheessa selvästi vuotta 2021 parempi.
Kannattavuuden odotetaan parantuvan vuoden edetessä
Raisio odottaa jatkuvien toimintojensa liikevaihdon olevan vuonna 2022 välillä 220−230 miljoonaa euroa (Inderes 227 MEUR) ja vertailukelpoisen liiketuloksen olevan välillä 17−20 miljoonaa euroa (Inderes: 17,5 MEUR). Kysyntään ja raaka-aineiden hintakehitykseen liittyy edelleen epävarmuutta, joka kuvastuu annetuissa vaihteluväleissä. Käytännössä yhtiön antama ohjeistus olettaa, että H2:n vertailukelpoinen liikevoitto toipuu normaalitasolle ja yltää karkeasti vuoden H2 2021 lukuihin.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Raisio
Raisio on vuonna 1939 perustettu kansainvälinen elintarvikeyhtiö, joka keskittyy terveelliseen ja vastuullisesti tuotettuun kasvipohjaiseen ruokaan. Yhtiön tunnettuja brändejä ovat mm. Benecol, Elovena, Beanit ja Sunnuntai. Tuotantoa yhtiöllä on Suomessa Raisiossa, Nokialla ja Kauhavalla. Konsernin päämarkkina-alue on Eurooppa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut01.08.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 246,6 | 226,6 | 225,8 |
kasvu-% | 5,56 % | −8,11 % | −0,35 % |
EBIT (oik.) | 22,1 | 17,5 | 21,6 |
EBIT-% (oik.) | 8,97 % | 7,73 % | 9,59 % |
EPS (oik.) | 0,12 | 0,09 | 0,11 |
Osinko | 0,14 | 0,10 | 0,14 |
Osinko % | 4,15 % | 4,61 % | 6,45 % |
P/E (oik.) | 27,85 | 25,21 | 19,15 |
EV/EBITDA | 14,74 | 9,76 | 8,35 |