Raisio: Kasvun siemenet itämässä
Q1 oli pitkälti odotustemme mukainen. Liikevaihto kääntyy kasvuun tulevina kvartaaleina, mutta vuoden 2024 oikaistu liiketulos pysynee edellisvuoden tasolla, sillä yhtiön kansainväliset kasvupyrkimykset vaativat myynnillisiä ja markkinoinnillisia panostuksia. Osakkeen arvostus on mielestämme edelleen houkuttelevalla tasolla yhtiön tuloskasvupotentiaaliin nähden, mutta osakekurssin nousu sekä suuren osingon irtoaminen huhtikuussa ovat laskeneet nousuvaraa. Laskemme suosituksen tasolle lisää (aik. osta) tavoitehinnalla 2,2 euroa (aik. 2,3 euroa).
Q1:n kasvu odotusten mukaisesti pehmeällä tasolla
Raision Q1:n liikevaihto (-2 % v/v) ja oikaistu liikevoitto (4,2 MEUR, Q1’23: 4,2 MEUR) olivat meidän ja konsensuksen ennusteiden mukaiset. Liikevaihto kasvoi kuluttajaliiketoiminnassa (Terveelliset elintarvikkeet) 3 %, mutta B2B-myynti (Terveelliset ainesosat) laski 7 %. Kuluttajamyynnin sisällä kaurapohjaisten uutuustuotteiden lanseeraukset tukivat kasvua, mutta Benecolin ja kasvistanoliesterien liikevaihdossa oli vielä pientä laskua. B2B-myynnissä markkinan hintatason lasku välittyi negatiivisesti sekä kasvuun että kannattavuuteen. Terveellisten elintarvikkeiden liiketulos oli 4,3 MEUR (ennustimme 3,4 MEUR) ja Terveellisten ainesosien liiketulos 0,9 MEUR (ennustimme 1,9 MEUR). Raportoitu liiketulos kärsi 0,7 MEUR:n vertailukelpoisuuteen vaikuttavista kuluista, jotka pääosin liittyivät liikevaihdon laajentamistyöstä syntyneisiin ulkopuolisten asiantuntijoiden kustannuksiin. Liiketoiminnan rahavirta vahvistui selvästi (Q1’24: 8,5 MEUR, Q1’23: 3,3 MEUR) varastotasojen optimoinnin myötä.
Liikevaihdon kasvunäkymä on positiivinen, mutta tulos ei lähde heti kasvuun
Raisio toisti ohjeistuksensa, jonka mukaan vuoden 2024 vertailukelpoisen liiketuloksen odotetaan olevan vuoden 2023 tasolla (22,7 MEUR) tai kasvavan hieman. Ennustamme vuoden 2024 liikevoitoksi 23,0 MEUR. Liikevaihdon kasvu piristyy tulevina kvartaaleina, mihin vaikuttaa mm. Benecolin parantunut jakelupeitto Iso-Britanniassa, parantuva kauran B2B-kysyntä, Elovena-uutuuksien hyvä menestys Suomen vähittäiskaupassa sekä myös matalammat lähtötasot vertailukaudelta. Arvioimme kasvun kuitenkin vaativan markkinointipanostusten kasvattamista 1-2 MEUR:lla edellisvuodesta, mikä syö vuoden 2024 tuloskasvun. Laajentuminen Benelux-maiden vähittäiskauppaan on käsityksemme mukaan lähtenyt hyvin liikkeelle ja emme yllättyisi, vaikka kauratuotteiden kuluttajajakelua saataisiin lähiaikoina kasvatettua lisääkin Suomen ulkopuolisilla markkinoilla.
Raisio voisi saada kilpailukyvystään enemmän irti tulevina vuosina
Raision tämän hetken tuloksentekokyky ei vastaa yhtiön potentiaalia, sillä kaurapohjaisten lisäarvotuotteiden kaupallistaminen on vielä kesken ja kasviproteiiniliiketoiminta on selvästi tappiollista. Yhtiön liiketoiminnan kateprofiili on korkea brändien ja funktionaalisuuteen perustuvien tuotteiden ansiosta, minkä vuoksi myös sijoitetun pääoman tuotto on toimialaan nähden hyvä, vaikka vuoden 2024e ROI 8,9 % ei vielä vastaa yhtiön potentiaalia. Positiivinen muutos on nähtävissä Benecolissa ja kaurapohjaisissa tuotteissa, mutta kasviproteiinien osalta lähiaikojen näkyvyys on sumea. Osakkeen nykyinen arvostus 11x oik. EV/EBIT vuodelle 2024e on 16 % alle verrokkiryhmän. Mielestämme käypä arvostustaso voisi olla lähempänä EV/EBIT 12-13x (2024e), kasvustrategian keskeneräisyys ja megatrendeihin istuvan kasvustrategian pitkän aikavälin tuloskasvupotentiaali huomioiden. Myös lähivuosien kassavirtaprofiili on suotuisa, sillä yhtiöllä riittää tuotantokapasiteettia uusille lisäarvoa luoville kauratuotteille. Uuden strategian luonti uuden toimitusjohtajan myötä (aloittaa kesäkuussa) voisi vakuuttaa markkinoita yhtiön kasvupotentiaalista lähivuosina.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Raisio
Raisio on vuonna 1939 perustettu kansainvälinen elintarvikeyhtiö, joka keskittyy terveelliseen ja vastuullisesti tuotettuun kasvipohjaiseen ruokaan. Yhtiön tunnettuja brändejä ovat mm. Benecol, Elovena, Beanit ja Sunnuntai. Tuotantoa yhtiöllä on Suomessa Raisiossa, Nokialla ja Kauhavalla. Konsernin päämarkkina-alue on Eurooppa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut07.05.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 219,5 | 226,9 | 240,1 |
kasvu-% | −0,60 % | 3,40 % | 5,80 % |
EBIT (oik.) | 22,7 | 23,0 | 25,5 |
EBIT-% (oik.) | 10,34 % | 10,16 % | 10,62 % |
EPS (oik.) | 0,13 | 0,13 | 0,14 |
Osinko | 0,14 | 0,14 | 0,14 |
Osinko % | 7,09 % | 6,54 % | 6,54 % |
P/E (oik.) | 14,84 | 16,69 | 15,39 |
EV/EBITDA | 8,44 | 8,29 | 7,65 |