Pihlajalinna Q2-aamutulos: Oikaistu tulos odotettu, mutta sen rakenne hieman heikkeni
Pihlajalinna julkisti aamulla Q2-tulosraportin, jossa liikevaihdon kasvu oli odotuksiamme vahvempaa ja oikaistu liikevoitto oli lähellä odotuksiamme. Tuloksen mix heikkeni kuitenkin, sillä kokonaisulkoistukset (kohtalo epävarma 2025 jälkeen) tekivät kvartaalilla puolet liikevoitosta, kun aiempina kvartaaleina osuus on ollut selvästi matalampi. Tämä painoi osaltaan myös alariviä. Näkymissä ei ollut suuria yllätyksiä ja vertailukauden tasolla oleva EBITA-liikevoiton ohjeistus toistettiin, mikä on linjassa ennusteidemme kanssa.
Vahvaan kysyntään onnistuttiin vastaamaan hyvin
Pihlajalinnan Q2-liikevaihto kasvoi 22 % 174 MEUR:oon ylittäen odotuksemme (165 MEUR) selvästi. Yritysjärjestelyjen vaikutus liikevaihdon kasvuun oli odotetusti huomattava 23,7 MEUR. Myös orgaanista kasvua saatiin silti aikaan yhteensä 7,5 MEUR työterveyden vastaanottojen ja leikkaustoiminnan vetämänä huolimatta siitä, että koronapalveluiden liikevaihto laski 5,0 MEUR:lla 3,2 MEUR:oon. Leikkaustoiminnan kasvun takana oli käsityksemme mukaan Pohjola-Sairaalan hyvin edennyt integraatio.
Oikaistu liikevoitto lähellä odotuksiamme
Oikaistu liikevoitto laski kokonaisuutena 5,2 MEUR:oon (Q2’22: 6,5) ollen lähellä ennustettamme (5,4 MEUR).
”Muu kuin kokonaisulkoitus” -segmentti performoi odotuksiamme heikommin huolimatta odotuksiamme paremmasta myynnin kasvusta, mikä oli raportin lievä negatiivinen asia. Segmentin liikevoitto laski 2,6 MEUR:oon (ennuste 4,1 MEUR) vertailukauden 4,6 MEUR:sta. Hyväkatteisten koronapalveluiden lasku painoi kannattavuutta. Myös Pihlajalinnan henkilöstökustannukset olivat katsauskaudella korkeat johtuen yhtiön mukaan etenkin sairauspoissaoloista. Alkuvuonna yhtiö avasi myös neljä uutta lääkärikeskusta ja näiden avaaminen perinteisesti painaa hieman kannattavuutta lyhyellä aikavälillä,kun tarjontaa saadaan hilattua asteittain ylöspäin.
Ennusteylitys tuli kokonaisulkoistusten segmentistä, joka teki 2,6 MEUR:n (Q2’21: 1,9 MEUR) liikevoiton, kun olimme ennakoineet 1,3 MEUR:n liikevoittoa. Vaikka kustannukset pysyivät edelleen korkealla tasolla, tehostamisohjelmat, vuosisopimusten indeksikorotukset ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin palvelumaksujen palautukset tukivat kannattavuutta. Osakekohtainen tulos heikkeni selvästi 0,08 euroon/osake (Q2’21: 0,20 euroa) (ennusteemme 0,14 euroa). Tätä selittivät ainakin kuntaulkoistusten tason noston myötä kohonnut vähemmistöosuus 0,4 MEUR, mikä oli nyt suhteellisen suuri osuus 2,1 MEUR:n nettotuloksesta. Kertaeriä, mitä emme mallintaneet oli myös noin 1,3 MEUR:lla.
Osaajavuotoa ei nähty ja ohjeistus ennallaan
Etukäteen epävarmuutta liittyi siihen, miten yhtiö on onnistunut pitämään ammattilaisistaan kiinni kilpailun osaajista kiihdyttyä korkeassa kysyntätilanteessa. Yhtiö kertoi, että Pihlajalinnassa on aloittanut reilut 300 uutta ammatinharjoittajaa ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Tämä vastaa käsityksemme mukaan sitä määrää, mitä Pohjola Sairaalassa työskenteli ennen kauppaa ja tämän perusteelle merkittävää osaajavuotoa ei olla nähty, mikä lievensi huoliamme ainakin tässä vaiheessa.
Pihlajalinna toisti aiemman ohjeistuksensa ja koko vuoden liikevaihdon odotetaan kasvavan selvästi (2021: 578 MEUR) ja koko vuoden oikaistun liikevoiton ennen aineettomien hyödykkeiden poistoja ja arvonalentumisia (EBITA) odotetaan pysyvän vuoden 2021 tasolla (2021: 37,4 MEUR). Meidän ennusteemme olettivat ennen tulosta liikevaihdon kasvavan 646 MEUR:oon ja oikaistun EBITA:n olevan 37,3 MEUR. Ensisilmäyksellä emme odota tekevämme kovinkaan merkittäviä muutoksia näihin ennusteisiimme kokonaisuutena, mutta segmenttien sisällä ennusteissamme on alustavasti arvioituna ainakin muutospainetta. Yhtiön tämän päivän tulosinfo on katsottavissa nyt myös InderesTV:ssä täällä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Pihlajalinna
Pihlajalinna on vuonna 2001 perustettu yksityinen sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden tuottaja. Yhtiö tuottaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita yksityishenkilöille, yrityksille, vakuutusyhtiöille ja julkisyhteisöille ja tarjoaa palveluita niin lääkärikeskuksissa ja terveysasemilla, hammasklinikoilla kuin sairaaloissakin eri puolilla Suomea.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut08.08.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 577,8 | 645,6 | 650,7 |
kasvu-% | 13,59 % | 11,74 % | 0,80 % |
EBIT (oik.) | 30,3 | 30,2 | 33,8 |
EBIT-% (oik.) | 5,24 % | 4,68 % | 5,19 % |
EPS (oik.) | 0,99 | 1,24 | 0,83 |
Osinko | 0,30 | 0,32 | 0,35 |
Osinko % | 2,37 % | 3,30 % | 3,61 % |
P/E (oik.) | 12,80 | 7,81 | 11,70 |
EV/EBITDA | 7,62 | 8,33 | 6,96 |