Pallas Air nimittää uuden toimitusjohtajan
Pallas Air on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Tomi Viitasen, joka aloittaa tehtävässään 9.7. alkaen. Aiemmin ilmoitettu toimitusjohtajan vaihdos on arviomme mukaan seurausta merkittävästä rakennejärjestelystä ja entisen Lifa Airin heikosta taloudellisesta kehityksestä. Suhtaudumme uutiseen neutraalisti, eikä se aiheuta muutoksia näkemykseemme Pallas Airista sijoituskohteena.
Viitasella laaja-alainen kokemus johtotehtävistä
Nimitettävä Viitanen on aiemmin työskennellyt mm. ISS Palvelut konsernin johtotehtävissä, Nanoksi Groupin ja Swissport Finlandin toimitusjohtajana sekä Swissportin Pohjois-Euroopasta vastaavana johtajana. Viimeisimpänä Viitanen on toiminut Pallas Airin muutosjohtajana. Nimitys yhtiön sisältä saattaa olla seurausta joko ulkopuolisten kandidaattien puutteesta tai Viitasen onnistuneista näytöistä konsernin tuloskehityksen kääntämiseksi. Helmikuusta 2024 alkaen väliaikaisena toimitusjohtajana toiminut Teppo Sipilä väistyy Viitasen tieltä, ja jatkaa aiemmassa tehtävässään Pallas Airin talousjohtajana.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Pallas Air
Pallas Air Oyj on puhtaan hengitysilman mahdollistavia ratkaisuja tarjoava teknologiayritys. Yhtiö on edelläkävijä puhtaamman ja terveellisemmän hengitysilman mahdollistavien tuotteiden kehittämisessä. Pallas Airin kilpailukyky nojaa yhtiön käyttämiin teknologioihin sekä tehokkaaseen hankintaan ja tuotantoon.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut28.06.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 3,5 | 8,2 | 8,8 |
kasvu-% | −20,12 % | 133,62 % | 7,00 % |
EBIT (oik.) | −4,6 | −0,2 | 0,5 |
EBIT-% (oik.) | −129,95 % | −2,38 % | 5,41 % |
EPS (oik.) | −0,17 | −0,07 | 0,41 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | 1,68 |
EV/EBITDA | - | 2 116,47 | 10,17 |