Pallas Air H2: Hihat kääritty tuloskäännettä varten
Pallas Airin H2-luvut jäivät odotuksistamme ennakoitua heikomman liikevaihdon sekä raskaamman kulurakenteen seurauksena. Tuloskäänteen kannalta Lifa Airin ja Genanon fuusion mahdollistamien synergiahyötyjen ulosmittaaminen ja merkintäoikeusannin myötä vahvistettava tase ovat nyt keskiössä. Yhtiö päivitti hiljattain strategiaansa ja asetti vahvat keskipitkän aikavälin tavoitteet, mutta niihin tukeutuminen on toistaiseksi haastavaa ilman selvempiä merkkejä tuloskunnon elpymisestä ja tulevan merkintäoikeusannin vuoksi. Päivitämme näkemyksemme osakkeesta poikkeuksellisesti keskiviikkoon mennessä.
Liikevaihto jäi odotuksista
Pallas Airin H2-liikevaihto kasvoi 32 % 2,0 MEUR:oon, mikä jäi kuitenkin 2,9 MEUR:n ennusteestamme. Liikevaihdon kasvua ajoi marraskuun alussa toteutunut fuusio Genanon kanssa. Annettujen fuusion huomioivien pro forma -lukujen perusteella Genanon liikevaihto vastasi odotuksiamme, mutta konsernin orgaaninen kehitys oli ennusteitamme heikompaa. Lifa Airin 2022-luvut sisälsivät merkittäviä maskeihin liittyviä toimituksia, jotka eivät toistuneet vuonna 2023, minkä odotamme heijastuneen myös H2:n luvuissa. Lifa Air -brändin alla olevan ilmanpuhdistusliiketoiminnan myynti kehittyi puolestaan edellisvuonna vahvasti, kun taas ilmanvaihtohygieniatuotteiden myynti heikkeni.
Kulurakenne on edelleen liian raskas nykyiselle myyntivolyymille
Pallas Airin käyttökate vahvistui H2:lla -0,9 MEUR:oon, mikä jäi kuitenkin selvästi 0,3 MEUR:n ennusteestamme. Liiketoiminnan orgaanista kehitystä arvioiden yhtiö on saanut kulurakennettaan kevennettyä, mutta konsernin kulurakenne on edelleen liian raskas liiketoiminnan kokoon suhteutettuna. Yksi keino kulurakenteen keventämiseksi olisi strategisen arvioinnin kohteena olevasta maskiliiketoiminnasta luopuminen, sillä sen tehtaaseen liittyvät vuokrakustannukset ovat yksinään noin 0,22 MEUR vuositasolla eikä kyseisen liiketoiminnan ylikapasiteettitilanne ole arviomme mukaan nopeasti oikenemassa.
Merkintäoikeusanti korjaa taseen, mutta tuloskäänne on vielä toteutettava
Pallas Airin vuoden 2023 lopun 7,5 MEUR:n nettovelka on liiketoiminnan kokoon nähden merkittävä. Yhtiön tiedottama H1’24:n aikana toteutettava merkintäoikeusanti mahdollistaa taseen korjaamisen (tosin nykyisten omistusosuuksien diluution kustannuksella), mikä tuo arviomme mukaan kaivattua taloudellista liikkumavaraa liiketoiminnan tervehdyttämiseksi. Yhtiön 2024–2025 prioriteettina onkin tuloskäänteen toteuttaminen, minkä jälkeen yhtiön on tarkoitus tavoitella tuntuvaa kasvua. Mielestämme muutokset johtoryhmässä ja omistajakunnassa sekä uusi terävöitetty strategia edesauttavat liiketoiminnan tervehdyttämistä, mutta toistaiseksi haluamme näyttöjä muutosten purevuudesta. Kuluvalle vuodelle yhtiö ei kuitenkaan antanut ohjeistusta, mutta ennusteemme povaavat tulosparannusta Genano-fuusion mahdollistamien synergiahyötyjen ajamana.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Pallas Air
Lifa Air on suomalainen puhtaan hengitysilman mahdollistavia ratkaisuja tarjoava teknologiayritys. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja esimerkiksi koteihin, kouluihin, toimistoihin ja tehtaisiin sekä yksityiseen käyttöön että yrityksille. Yhtiön liiketoiminta jakautuu kolmeen liiketoiminta-alueeseen; ilmanpuhdistimet, hengityssuojaimet ja kirurgiset suu-nenäsuojukset ja ilmanvaihtohygieniatuotteet.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut20.12.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 4,4 | 4,4 | 8,7 |
kasvu-% | −75,28 % | 0,77 % | 95,00 % |
EBIT (oik.) | −2,9 | −3,5 | 0,2 |
EBIT-% (oik.) | −66,74 % | −79,63 % | 2,05 % |
EPS (oik.) | −0,38 | −0,10 | −0,01 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | - |
EV/EBITDA | - | - | 6,38 |