Outotec Q3 torstaina - paineet tilauskertymässä
Outotec julkistaa Q3-raporttinsa torstaina noin klo 9:00. Kaivosteknologian ja -laitteiden markkinat ovat olleet varsin myönteisessä vireessä. Outotecin osalta riskiprofiilia nostaa kuitenkin greenfield-hankkeiden vähäisyys sekä yhtiön itse julkistamien tilausten pieni määrä. Uskomme Outotecin toistavan koko vuoden 2017 ohjeistuksensa, sillä tämä on sekä meidän että konsensusennusteen mukaista. Osake on mielestämme kuitenkin kallis, ja myy-suosituksemme sekä 4,80 euron tavoitehintamme pätevät yhä.
Kaivoslaitteiden markkina on ollut Q3:lla varsin hyvä. Valmistajista Atlas Copco, Sandvik ja Metso raportoivat euroissa mitattuna noin 15-30 %:n tilauskasvua Q3:lla. Outotecin omassa pääomamarkkinapäivässä syyskuun lopulla esitetyissä ennusteissa odotettiin koko kaivosinvestointien markkinalle 7 %:n keskimääräistä vuosikasvua 2017-2020 ja Outotecille tärkeässä kuparissa jopa 15 %:n vuosikasvua. Kuva on kuitenkin kaksijakoinen: muissa metalleissa kuin kuparissa kasvuodotus on vain 3 %:n luokkaa.
Q3’17:lla epävarmuutta Outotecin suhteen on lisännyt pieni julkistettujen tilausten määrä: niitä on ollut vain kaksi (molemmat Minerals Processing -yksikössä), yhteisarvoltaan vain 24-25 MEUR. Oma odotuksemme saaduiksi tilauksiksi Q3:lla on 284 MEUR (+4 %), mikä on jonkin verran yli konsensuksen (263 MEUR; -4 %). Liikevaihdossa odotamme 11 %:n kasvua (konsensus: +13 %), jossa Outotec on voinut hyödyntää Q2’17:n lopun 1036 MEUR:n tilauskantaansa. Liikevoittomarginaalin suhteen ennusteemme (4,1 %) on linjassa konsensuksen kanssa, mutta näemme edelleen riskejä tilauspulasta kärsineen MEW-yksikön kannattavuudessa. MEW tarvitsisi isoja tilauksia kiinteiden kulujensa peitoksi ja näitä ei ole näkynyt, minkä vuoksi pidämme edelleen mahdollisena yhtä isompaa kulukarsintaohjelmaa MEW:ssa. EPS-lukuja tarkastellessa on syytä muistaa tuloslaskelmassa näkymätön mutta EPS-vaikutteinen pääomalainan korko, joka verojen jälkeen on -2,2 MEUR per kvartaali.
Outotecin voimassa oleva 2017-ohjeistus 1100-1200 MEUR:n liikevaihdosta sekä 3-4 %:n oikaistusta liikevoittoprosentista tultaneen uusimaan, sillä tähän yhtiön tulisi päästä, vaikka Q3:lla ei olisi tullut yhtään uutta tilausta. Kannattavuudelle ratkaisevia tulevat olemaan tuotemix, projektien kustannusylitysten välttäminen sekä MEW:n kiinteiden kulujen taso. Kuulisimme myös mielellämme lisätietoja liikevoittomarginaalin parannusohjelman etenemisestä. Outotecin tavoitehan on 10 %:n liikevoittomarginaali vuonna 2020.
Outotecin osake on kallis. Konsensusennusteilla vuosien 2018 ja 2019 P/E-luku on vastaavasti 37x ja 24x, joissa on 33-44 % preemiota yli verrokkien. Vaikka Outotec pystyisi lähiaikoina raportoimaan merkittävääkin tilauskasvua, on sijoittajien fokuksen mielestämme säilyttävä yhtiön tuloksentekokyvyssä ja tältä osin uuden johdon näytöt ovat vielä antamatta. Tässä mielessä osakekurssin 26 %:n nousu elokuun puolivälistä tuntuu hyvin optimistiselta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Metso
Metso on vuonna 2020 Metso Mineralsin ja Outotecin fuusioitumisessa syntynyt yhtiö, joka tarjoaa ratkaisuja mineraalien ja metallien louhintaan ja kierrätykseen. Yhtiö pyrkii parantaman asiakkaidensa energian- ja vedenkäytön tehokkuutta, toiminnan tuottavuutta ja ympäristöriskejä tuote- ja prosessiosaamisen avulla. Metson pääkonttori on Helsingissä ja yhtiöllä toimintaa yli 50 maassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut27.07.2017
2016 | 17e | 18e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 1 057,9 | 1 150,1 | 1 240,1 |
kasvu-% | −11,93 % | 8,71 % | 7,82 % |
EBIT (oik.) | −30,5 | 35,7 | 68,5 |
EBIT-% (oik.) | −2,88 % | 3,10 % | 5,53 % |
EPS (oik.) | −0,18 | 0,11 | 0,25 |
Osinko | 0,00 | 0,02 | 0,07 |
Osinko % | 0,19 % | 0,75 % | |
P/E (oik.) | - | 86,31 | 37,40 |
EV/EBITDA | - | 20,53 | 14,99 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/j/f07891/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/o/54ee81/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/cotr/500/66233_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)