Outokumpu Q3 - pettymyksiä kautta linjan
Outokumpu julkaisi eilen Q3-raporttinsa, joka oli alhaisista markkinoiden odotuksista huolimatta pettymys. Odotukset viimeiselle kvartaalille olivat konsensusennusteiden valossa korkealla, mihin suhteutettuna yhtiön ohjeistus oli myös selkeä pettymys. Emme tehneet rapotin jälkeen merkittäviä ennustemuutoksia kuluvalle vuodelle ja olimme ennusteillamme jo alle konsensuksen ennen Q3-raporttia. Tätä taustaa vasten pidämme tavoitehintamme ennallaan 8,50 eurossa ja toistamme aikaisemman vähennä-suosituksemme.
Outokumpu teki Q3’17:lla 1482 MEUR:n liikevaihdolla 56 MEUR:n oikaistun käyttökatteen. Operatiivisesti raportti jäi sekä meidän 112 MEUR:n ja konsensuksen 98 MEUR:n oikaistun käyttökatteen ennusteista selkeästi, minkä taustalla oli Americas-divisioonan erittäin heikko suoritus. Europen kehitys oli liikevoittotasolla odotuksiemme mukaista (oik. EBIT 52 MEUR vs. Q3’17 ennuste 55 MEUR). Divisioonan toimitukset (397 tuhatta tonnia) ylittivät hienoisesti meidän ennusteemme (395 tuhatta tonnia) ja vertailukauden tason, mutta kokonaisuuden kannalta ylitystä vaimensi ennustettamme alhaisempi myyntihinta. Suotuisaa markkinan kysyntäkuvaa heijastellen Americasin toimitukset kasvoivat lähes 10 % vertailukaudesta 203 tuhanteen tonniin, mutta segmentin tuloskuntoa painoivat ulkopuolisen toimittajan tuotanto-ongelmat sekä hurrikaanien aiheuttamat ylimääräiset raaka-ainekustannukset. Divisioonan oikaistu liikevoitto painui erittäin heikolle tasolle -47 MEUR:oon. Long Products -divisioonan toimitukset painuivat jopa lähes 14 % vertailukaudesta ja siten segmentti painui operatiivisesti tappiolle. Operatiivisten rivien alapuolella verot ja rahoituskulut olivat kokonaisuutena noin odotuksiemme tasolla ja siten osakekohtaisen tuloksen painuminen -0,07 euroon johtui pitkälti operatiivisesta heikkoudesta.
Outokumpu ohjeisti sen Q4’17:n operatiivisen käyttökatteen nousevan Q3’17:n tasosta. Konsensuksen odotukset olivat ennen raporttia 177 MEUR:ssa. Arviomme mukaan konsensuksen ennusteessa on laskupainetta heikon Q3-raportin ja pehmeän ohjeistuksen jälkeen. Teimme Q4:n ennusteeseemme vain pieniä muutoksia ja odotamme nyt kvartaalilta 1524 MEUR:n liikevaihdolla 152 MEUR:n oikaistua käyttökatetta. Lähivuosien ennusteisiimme teimme pieniä tarkistuksia, minkä seurauksena ne laskivat 2-3 % käyttökatetasolla. Eilisen rajun kurssilaskun jälkeenkin Outokummun arvostus ei mielestämme ole houkutteleva tulosnäkymät huomioiden, kun sen vuoden 2017 ja 2018 P/E kertoimet ovat 12x ja 13x ja vastaavat EV/EBITDA-kertoimet ovat 6x ja 6,5x. Tasepohjaisessa P/B-kertoimessa 1,3x ei ole mielestämme oleellista nousuvaraa, kun huomioidaan alan kroonisesti alhainen pääoman tuottotaso. Suhteellisesti Outokumpu arvostetaan keskeisillä tulospohjaisilla kertoimilla linjaan verrokkiryhmän kanssa. Mielestämme preemiohinnoittelulle ei ole perusteluja ja siten suhteellinen arvostus tukee näkemystämme osakkeen oikein hinnoittelusta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Outokumpu
Outokumpu on vuonna 1932 perustettu ruostumattoman teräksen globaali valmistaja. Yhtiön liiketoiminta perustuu kykyyn räätälöidä ruostumatonta terästä lähes mihin tahansa muotoon ja käyttötarkoitukseen. Yhteiskunnan perusrakenteiden ja kuuluisien maamerkkien lisäksi yhtiön asiakkaat valmistavat ruostumattomasta teräksestä tuotteita kotitalouksien ja teollisuuden käyttöön. Outokummun palveluksessa on tuhansia ammattilaista yli useassa kymmenessä maassa. Konsernin pääkonttori sijaitsee Helsingissä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut27.10.2017
2016 | 17e | 18e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 5 693,0 | 6 463,3 | 6 510,3 |
kasvu-% | −10,82 % | 13,53 % | 0,73 % |
EBIT (oik.) | −86,0 | 480,8 | 408,3 |
EBIT-% (oik.) | −1,51 % | 7,44 % | 6,27 % |
EPS (oik.) | −0,17 | 0,71 | 0,63 |
Osinko | 0,10 | 0,20 | 0,30 |
Osinko % | 1,18 % | 5,96 % | 8,93 % |
P/E (oik.) | - | 4,72 | 5,29 |
EV/EBITDA | 14,44 | 3,20 | 3,44 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/petri_gostowski/500/42479_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/opa/500/29105_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/ledificazione/500/53826_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/opa/500/29105_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/kohtivapautta/500/80543_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/jukka7/500/113170_2.png)