Orion ja Abilita Therapeutics tutkimusyhteistyöhön
Orion tiedotti keskiviikkona tehneensä sopimuksen Abilita Therapeuticsin kanssa tutkimusyhteistyöstä ja lisenssisopimusoptiosta vasta-aineiden kehittämiseksi syövän ja kivun hoitoon. Sopimus on siten hyvin linjassa Orionin strategisten painopistealueiden kanssa. Prekliinisessä vaiheessa olevan yhteistyön kaupallinen arvo on arviomme mukaan tässä vaiheessa pieni, mutta voi kehittyä ajan myötä merkittäväksi, jos tutkimustulokset ovat suotuisia.
Uusia aihioita Orionin painopistealueille syövän ja kivun hoitoon
Orion saa käyttöönsä Abilitan patentoiman Enabled Membrane Protein (EMP™) -teknologian, jonka avulla voidaan kehittää uusia lääkeaihioita. Yhteistyöhön sisältyy optio lisensoida yksi Abilitan varhaisessa (prekliinisessä) tutkimuksessa oleva vasta-aineohjelma. Tulevaisuudessa optio voi laajentua kahteen muuhun ohjelmaan. Orion vastaa kohteiden valinnasta sekä yhteisen tutkimuksen rahoituksesta, ja tulee olemaan yksin vastuussa enintään kolmen uuden vasta-aineen kehittämisestä ja kaupallistamisesta. Abilita on oikeutettu saamaan ennakkomaksuja sekä kehitykseen ja myyntiin liittyviä etappimaksuja kustakin tutkimusohjelmasta. Lisäksi Abilita on oikeutettu saamaan rojalteja kolmesta vasta-aineohjelmasta saatavasta kaupallisesta myynnistä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Orion
Orion on vuonna 1917 perustettu suomalainen lääkeyhtiö, joka toimii maailmanlaajuisesti. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä sekä lääkkeiden vaikuttavia aineita. Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat keskushermostosairaudet, syöpäsairaudet, suomalaisen tautiperimän harvinaissairaudet sekä hengityselinsairaudet.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut30.10.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 1 189,6 | 1 483,0 | 1 531,0 |
kasvu-% | −11,26 % | 24,67 % | 3,24 % |
EBIT (oik.) | 274,9 | 394,1 | 366,3 |
EBIT-% (oik.) | 23,11 % | 26,58 % | 23,93 % |
EPS (oik.) | 1,54 | 2,22 | 2,05 |
Osinko | 1,62 | 1,65 | 1,70 |
Osinko % | 4,32 % | 3,88 % | 4,00 % |
P/E (oik.) | 24,30 | 19,17 | 20,73 |
EV/EBITDA | 16,42 | 13,37 | 14,40 |