Oriola: Yhteisyrityksen arvoon pieni alaskirjaus, riskiä mielestämme isompaankin
Oriola tiedotti eilen, että se tekee Q4-tulokseensa 16 MEUR:n alaskirjauksen Kronans Apotek-yhteisyrityksensä tasearvoon. Olemme arvioineet tasearvossa olevan merkittäväkin alaskirjausriski, eikä kirjaus siten ole yllätys. Näemme edelleen riskiä huomattavasti isompaan alaskirjaukseen, jos yhteisyrityksen tulostaso ei parane merkittävästi. Tämä voisi aiheuttaa Oriolalle ongelmia oman pääoman suhteen. Julkaisimme aiemmin Oriolasta kaikille avoimesti luettavissa olevan laajan raportin.
Alaskirjaus on suhteellisen pieni yhteisyrityksen arvoon nähden
Oriola kertoi tiedotteessaan Kronans Apotekin integraation (Oriolan aiemmin omistaman Kronansin yhdistyessä Euroapothecan kanssa) olleen odotettua vaikeampi ja vaatinut ennakoitua enemmän ponnisteluja. Oriola kertoi tästä jo Q3-tuloksen yhteydessä. Yhtiö kirjaa tämän vuoksi yhteisyrityksen tasearvoon noin 16 MEUR:n arvonalennuksen, joka käsitellään Q4-tuloksessa kertaeränä. Arvonalentumisen jälkeen yhteisyrityksen tasearvo on edelleen yli 210 MEUR, kun meidän arvio sen käyvästä arvosta on alle 100 MEUR. Siten näemme tasearvossa edelleen merkittävän alaskirjausriskin, ellei yhteisyrityksen tulos parane odotuksiamme enemmän. Isompi alaskirjaus olisi ajankohtaista etenkin jos Oriola jossain vaiheessa luopuisi osuudestaan, jota pidämme todennäköisenä lähivuosina.
Alaskirjaus painaa Oriolan omavaraisuusastetta reilulla prosentilla alaspäin jo varsin alhaiselle noin 16 %-tasolle (Q3-lukuihin perustuen). Oriolalla ei ole nettovelkaa, joten sillä ei nähdäksemme ole rahoitusongelmia, mutta omavaraisuusaste ei silti voi painua liian alas. Mikäli Oriola kirjaisi yhteisyrityksen arvon meidän arvioimaamme käypään arvoon, sen oma pääoma painuisi lähes nollaan, joka luonnollisesti aiheuttaisi yhtiölle pääomitustarpeen.
Ohjeistus ennallaan
Oriola on ohjeistanut oik. liikevoiton ilman Ruotsin annosjakelua kasvavan 2024 vuoteen 2023 verrattuna (19,5 MEUR). Alaskirjaus ei vaikuta ohjeistettavaan oik. liikevoittoon ja yhtiö totesikin ohjeistuksen olevan muuttumaton. Oriola raportoi Q4-tuloksensa varsin myöhään, vasta 4.3.2025.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Oriola
Oriola on terveys- ja hyvinvointialan yritys. Oriola toimii lääkkeiden tukkukauppamarkkinassa Suomessa ja Ruotsissa. Jakeluliiketoiminnassa Oriola tarjoaa lääkelogistiikkaa ja annosjakelupalvelua. Tukkukauppaliiketoiminta keskittyy reseptivapaisiin kuluttajatuotteisiin sekä rinnakkaistuontiin ja erityislupavalmisteisiin. Konsultointiliiketoiminta sisältää asiantuntijapalveluja lääkeyrityksille ja apteekeille.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut16.12.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 1 493,8 | 1 685,9 | 1 776,7 |
kasvu-% | −18,88 % | 12,86 % | 5,38 % |
EBIT (oik.) | 16,7 | 21,8 | 24,0 |
EBIT-% (oik.) | 1,12 % | 1,29 % | 1,35 % |
EPS (oik.) | 0,01 | 0,04 | 0,08 |
Osinko | 0,07 | 0,08 | 0,09 |
Osinko % | 7,61 % | 8,93 % | 10,04 % |
P/E (oik.) | 131,33 | 23,92 | 11,26 |
EV/EBITDA | 3,44 | 2,97 | 2,94 |