NYAB Q2’24 -ennakko: Odotamme kasvun jatkuneen vauhdikkaana
NYAB julkistaa Q2-raporttinsa keskiviikkona. Odotamme yhtiön liikevaihdon kasvun jatkuneen vauhdikkaana kvartaalilla. Ennustamme myös sen operatiivisen tuloksen nousseen vertailukaudella saadusta korvausmaksusta oikaistuna. Lukujen lisäksi raportilla kiinnostuksen kohteenamme ovat etenkin kommentit markkinanäkymistä.
Odotamme liikevaihdon jatkaneen kasvu-uralla
Ennustamme NYABin liikevaihdon nousseen Q2:lla vertailukaudesta 20 %:lla ja olleen 78,4 MEUR. Arvioimme kasvua tukeneen etenkin Q1’24:n tukevan tilauskannan (286 MEUR vs. Q1’23: 235 MEUR), vaikkakin tilauskannan tarkempaan jaksottumiseen liittyykin epävarmuutta.
Vastaavasti yhtiön raportoidun liikevoiton odotamme asettuneen 3,5 MEUR:oon vastaten 4,4 % liikevoittomarginaalia. Odotammekin yhtiön kannattavuuden nousseen vertailukaudesta, sillä on hyvä huomata, että yhtiön liikevoittoa tuki vertailukaudella 3,3 MEUR:n saatu korvausmaksu (tuki tulosta yhteensä 3,6 MEUR:lla). Puolestaan alariveillä ennustamme tulosta rasittaneen osakkuusyritysten tappioiden sekä kotipaikan siirtoon liittyvien kulujen myötä edelleen hieman kohollaan olleiden rahoituskulujen. Verojen oletamme puolestaan olleen maltillisella tasolla ja tätä kokonaiskuvaa heijastellen odotamme raportoidun nettotuloksen asettuneen 2,1 MEUR:oon.
Odotamme ohjeistuksen nousevan vielä kuluvan vuoden aikana
NYAB on ohjeistanut kuluvalle vuodelle liikevaihdon (2023: 280 MEUR) sekä liikevoiton (2023: 15,2 MEUR) kasvua viime vuoteen nähden. Ennen raporttia odotamme yhtiön liikevaihdon kasvavan kuluvana vuonna peräti 23 %:lla ja liikevoiton nousevan 23,7 MEUR:oon. Tätä peilaten odotammekin nykyisellään yhtiön lähtökohtaisesti nostavan ohjeistustaan vielä kuluvana vuonna, vaikka ohjeistuksen tarkempiin raja-arvoihin liittyy epävarmuutta. Pidämme kuitenkin mahdollisena, että yhtiö toistaa Q2-raportin yhteydessä aikaisemman ohjeistuksensa.
Tämän taustalla arvioimme olevan, että yhtiön kuluvan vuoden vilkkain myyntisesonki on vielä osittain kesken ja siten loppuvuoden näkymiin liittyy vielä tiettyä epävarmuutta. Tätä peilaten jäämmekin seuraamaan mielenkiinnolla kommentteja kysyntätilanteesta sekä tilauskannan kehityksestä. Yhtiö on tiedottanut Q1-raportin jälkeen useammasta erikokoisesta tilauksesta (osa kirjataan vasta Q3:n saatuihin tilauksiin) Ruotsin puolelta ja siten arvioimmekin kysyntätilanteen jatkaneen edelleen piristymistään sen suuremmalla markkina-alueella Ruotsissa. Vastaavasti Suomen puolella näkymät ovat jatkuneet arviomme mukaan vaisuina yleistä talouskehitystä ja etenkin tuulivoimainvestointien lykkääntymistä peilaten.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
NYAB
NYAB on puhtaan tulevaisuuden rakentaja, jolla on vuosikymmenien kokemus vaativista rakennushankkeista. Olemme mahdollistamassa Pohjoismaiden vihreää siirtymää tarjoamalla uusiutuvaa energiaa ja kestävää infrastruktuuria koskevia suunnittelun, rakentamisen ja kunnossapidon palveluita julkisen ja yksityisen sektorin asiakkaille. NYABin pääkonttori sijaitsee Oulussa ja sillä on yli 300 työntekijää eri toimipisteissä Suomessa ja Ruotsissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut27.06.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 280,4 | 345,2 | 390,0 |
kasvu-% | 10,70 % | 23,09 % | 13,00 % |
EBIT (oik.) | 17,8 | 24,6 | 28,4 |
EBIT-% (oik.) | 6,35 % | 7,12 % | 7,28 % |
EPS (oik.) | 0,02 | 0,03 | 0,03 |
Osinko | 0,01 | 0,01 | 0,02 |
Osinko % | 2,55 % | 2,49 % | 3,39 % |
P/E (oik.) | 29,49 | 16,56 | 13,21 |
EV/EBITDA | 17,25 | 10,34 | 8,70 |