Norrhydro H1-aamutulos: Melko neutraali, lisäinfoa kaivataan
Norrhydron H1-luvut menivät ristiin odotustemme kanssa liikevaihdon ylittäessä ja marginaalien alittaessa odotuksemme. Vuoden 2022 liikevaihto-ohjeistus toistettiin ja se tuntuu nyt oudon alhaiselta. Yhtiö ei edelleenkään ohjeistanut kannattavuutta. NorrDigistä ei juuri annettu uusia tietoja, mutta sen kehitystyön kerrottiin jatkuneen hyvin. Kaikkiaan raportti oli melko neutraali. Suosituksemme osakkeelle on tällä hetkellä vähennä 4,10 euron tavoitehinnalla.
Kasvu ylitti ja kannattavuus alitti ennusteemme
H1-liikevaihto kasvoi peräti 40 % v/v odotettuamme itse 23 %:n kasvua. Vahvinta kasvu oli maanrakennuksen, kaivosteollisuuden sekä materiaalinkäsittelykoneiden ja -laitteiden segmenteissä. Myös metsäkoneteollisuuden kysyntä kasvoi, mutta meriteollisuuden kysyntä laski. Norrhydro ei puhunut uusien asiakkaiden roolista kasvussa vaan mainitsi, että se nosti markkinaosuuttaan tarjoamalla uusia tuoteryhmiä nykyisille asiakkaille. Meitä kiinnostaakin kuulla aiemmin puheena olleiden 5-10 uuden asiakkaan liikkeellelähtö ja rooli kasvussa. NorrDigin etenemisestä ei annettu numerotietoja, vaan todettiin että ”meillä on portfoliossamme lukuisia aktiivisia kehitysprojekteja ja olemme tunnistaneet useita uusia digipalveluistamme kiinnostuneita asiakkaita”. Norrhydro on myös kehittämässä uutta NorrData-sovellusta, jolla koneiden ja laitteiden dataa jalostetaan palvelutuotteeksi. Toivomme saavamme lisätietoja NorrDatan linkistä NorrDigiin.
Konsernin H1-kannattavuus jäi odotuksistamme. Käyttökatemarginaali oli 10,0 % odotettuamme 12,5 %:a ja EBIT-marginaali oli 7,7 % ennusteemme oltua 11,0 %. Suurin merkitys oli reilusti odotuksemme ylittäneillä materiaali- ja palvelukuluilla (56,5 % liikevaihdosta odotettuamme 49,0 %:a). Norrhydro sanoi, että taustalla oli materiaali- ja logistiikkakustannusten nousu, joka kuitenkin kyetään siirtämään omiin tuotteisiin 3-6 kuukauden viiveellä. Aiemmin yhtiö on puhunut ”muutaman” kuukauden viiveestä, ja tämä on aiheuttanut optimismia omissa kannattavuusodotuksissamme. Muista kulueristä henkilöstökulujen liikevaihto-osuus oli odotustemme mukainen ja liiketoiminnan muiden kulujen osuus jo selvästi alle ennusteemme. Viime mainittu seikka pehmensi materiaalikulujen ylityksen vaikutusta.
2022-ohjeistus ennallaan
Norrhydro säilytti aiemmin antamansa vuoden 2022 liikevaihto-ohjeistuksen 15-25 %:n kasvusta v/v. Ennuste tuntuu vaatimattomalta, sillä jopa haarukan ylälaidassa H2’22:n liikevaihdon kasvu olisi vain 12 % v/v. Haluammekin kuulla, johtuuko varovaisuus muistakin syistä kuin uuteen tehtaaseen siirtymisen aiheuttamista viiveistä ja katkoksista. Yhtiö ei vieläkään antanut kannattavuusohjeistusta, mutta muuttokuluista puhdistetun H2-kannattavuuden pitäisi olla mainittujen omien hinnankorotusten jälkeen jo hyvää luokkaa emmekä ole tästä kovin huolissamme. Sen sijaan toivomme kovasti yhtiöltä lisätietoja NorrDigin uusien asiakasavauksien etenemisestä. Etenkin tämä koskee viime syksynä käynnistyneiden kahden uuden NorrDigi-asiakasprojektin etenemistä.
Melko neutraali raportti, lisätietoja tarvitaan
Kokonaisuutena raportti oli kohtuullinen liikevaihdon ylitettyä odotuksemme ja kannattavuusrasitteidenkin ollessa korjaantumassa. Olemme kuitenkin hieman huolissamme vähäisten NorrDigi-tietojen vuoksi. Samaten varovainen liikevaihto-ohjeistus kaipaa lisäinfoa ympärilleen. Odotamme kohtuullisen neutraalia kurssireaktiota ennen näitä tietoja.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Norrhydro Group
Norrhydro on vuonna 1985 perustettu rovaniemeläinen, hyvin etabloitunut hydraulisylintereiden valmistaja. Yhtiö suunnittelee, valmistaa ja valmistuttaa sekä toimittaa hydraulisylintereitä raskaisiin mobiileihin työkoneisiin kuten metsäkoneisiin, maanrakennuskoneisiin, kaivoskoneisiin, materiaalinkäsittelykoneisiin sekä merenkulkusektorille. Norrhydro on erikoistunut korkealaatuisiin asiakasräätälöityihin, energiatehokkaisiin ja kaikkein vaativimmissa olosuhteissa toimivien mobiilien työkoneiden hydraulisylintereihin.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut15.08.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 24,7 | 30,4 | 32,9 |
kasvu-% | 24,04 % | 23,19 % | 8,15 % |
EBIT (oik.) | 2,2 | 2,5 | 2,8 |
EBIT-% (oik.) | 8,82 % | 8,28 % | 8,53 % |
EPS (oik.) | 0,19 | 0,16 | 0,18 |
Osinko | 0,06 | 0,05 | 0,06 |
Osinko % | 1,39 % | 3,08 % | 3,66 % |
P/E (oik.) | 23,19 | 10,62 | 9,56 |
EV/EBITDA | 15,94 | 7,09 | 4,71 |