Metso Q1-aamutulos: Tyydyttävästi meni
Metson Q1-raportti oli numeroiden osalta tyydyttävä. Markkinanäkymäkommentissa ei kuultu odottamaamme Kivenmurskauksen näkymien pysymistä paranevina, mikä on pieni pettymys. Osakekurssiin voi tänään tulla jonkin verran painetta.
Q1-luvuissa ei isompia yllätyksiä kumpaankaan suuntaan
Metson Q1-tilaukset olivat 1361 MEUR (-8 % v/v), mikä oli konsensuksen mukainen luku, mutta ylitti oman ennusteemme (1302 MEUR; -12 % v/v). Ylitys tuli Mineraaleissa. Konsernin Q1-liikevaihto jäi sekä omasta että konsensusodotuksesta eron tullessa tässäkin Mineraaleista. Odotuksia alemman liikevaihdon tilanteessa konsernin EBITA-marginaali (16,5 %) oli hyvä suoritus ja oli suunnilleen odotusten mukainen. Kivenmurskaus osoitti hyvää resilienssiä raportoidessaan 17,0 %:n EBITA-marginaalin (Q1’23 tot. 18,1 %) samalla kun liikevaihto laski -16 % vuoden takaisesta. Nettorahoituskulut olivat odotuksiamme suuremmat ja haluamme kuulla tämän taustoista. EPS osui kuitenkin ennusteeseemme.
Kivenmurskauksen näkymissä pieni pettymys
Metson seuraavien kuuden kuukauden näkymät ovat Mineraalit-segmentin osalta ennallaan (markkina-aktiviteetti pysyy nykytasolla), mutta Kivenmurskauksen osalta näkymä muuttui aiemmasta ”paranevasta” uuteen ”pysyy nykyisellä tasolla”. Tämä on pieni pettymys, ja haluamme kuulla lisää etenkin Kivenmurkauksen Pohjois-Amerikan tilanteesta.
Kohtuuraportti, kurssiin voi tulla pientä painetta
Kaikkiaan raportti oli kohtuullinen ja yllätykset molempiin suuntiin olivat melko pieniä. Kivenmurskauksen näkymien heikentäminen edellisestä raportista voi tuoda osakekurssiin pientä painetta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Metso
Metso on vuonna 2020 Metso Mineralsin ja Outotecin fuusioitumisessa syntynyt yhtiö, joka tarjoaa ratkaisuja mineraalien ja metallien louhintaan ja kierrätykseen. Yhtiö pyrkii parantaman asiakkaidensa energian- ja vedenkäytön tehokkuutta, toiminnan tuottavuutta ja ympäristöriskejä tuote- ja prosessiosaamisen avulla. Metson pääkonttori on Helsingissä ja yhtiöllä toimintaa yli 50 maassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut18.02.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 5 390,0 | 5 401,1 | 5 694,3 |
kasvu-% | 8,45 % | 0,21 % | 5,43 % |
EBIT (oik.) | 823,0 | 792,4 | 847,3 |
EBIT-% (oik.) | 15,27 % | 14,67 % | 14,88 % |
EPS (oik.) | 0,66 | 0,67 | 0,73 |
Osinko | 0,36 | 0,38 | 0,40 |
Osinko % | 3,93 % | 4,08 % | 4,29 % |
P/E (oik.) | 13,79 | 14,02 | 12,81 |
EV/EBITDA | 8,79 | 8,54 | 7,86 |