LeadDesk toteuttaa historiansa suurimman yritysoston
Zisson toimii Norjan ja Ruotsin markkinoilla, joten kauppa vahvistaa LeadDeskin valmiiksi vahvaa asemaa Pohjoismaissa ja tekee Norjasta yhtiön suurimman markkinan. Suhtaudumme kauppaan alustavasti myönteisesti, sillä arvioimme sen tuovan yhtiölle kassavirtaa järkevällä arvostuksella ja kasvattaa sen kilpailukyvyn kannalta kriittistä kokoluokkaa. Kaupan arvonluonti edellyttää kuitenkin onnistunutta integraatiota. Päivitämme ennusteitamme ja tarkastelemme näkemystämme uudelleen viimeistään ennen yhtiön tilinpäätöstiedotetta.
Osto näyttää lähtötietojen valossa järkevältä, mutta integraation täytyy onnistua
Zisson on Norjassa ja Ruotsissa toimiva noin 33 henkeä työllistävä SaaS-ohjelmistoyritys, joka on erikoistunut asiakaspalvelu- ja contact center -ratkaisuihin. Yhtiön liikevaihto oli 9,0 MEUR vuonna 2023 ja käyttökate 0,6 MEUR. Zisson on liikevaihdolla mitattuna LeadDeskin historian suurin yritysosto, sillä aiemmin suurin Loxysoft-osto oli liikevaihdoltaan noin 7,0 MEUR. Kauppa tekee Norjasta LeadDeskin suurimman markkinan, joten yhtiön Suomesta ponnistanut kansainvälistyminen ottaa jälleen selvän askeleen eteenpäin.
Liikevaihtolukujen perusteella Zisson on menettänyt viime vuosina markkinaosuutta, mutta samalla sen kannattavuus on parantunut nopeasti (käyttökateprosentti 2022: -4 %, 1–9/2024: 22 %). Kannattavuuskäänne on todennäköisesti vaatinut merkittäviä henkilöstövähennyksiä, mikä lienee myös supistaneen yhtiön liikevaihtoa (arviolta -15 % vuodesta 2022 vuoteen 2024). Osana LeadDeskin vahvempaa tuoteportfoliota näemme edellytykset Zissonin liikevaihdon vakautumiseen ja loivaan kasvuun. Lisäksi yrityskauppa mahdollistanee vielä tiettyjä kulusynergioita.
LeadDesk ostaa Zissonin 10 MEUR:n velattomalla kauppahinnalla (EV). Nettovelan ja käyttöpääoman huomioiden kauppahinta on 3,3 MEUR, josta 1,1 MEUR maksetaan käteisellä ja 2,2 MEUR LeadDeskin osakkeina. Osakeannissa annetaan 336 718 osaketta hintaan 6,43 €/osake, mikä vastaa maltillista 6,1 %:n kasvua yhtiön osakekantaan. Kaupan arvostus vastaa vuoden 2024 luvuilla arviolta n. 1,2x EV/Liikevaihto ja 5,7x EV/EBITDA-kerrointa, mikä on karkeasti linjassa LeadDeskin 6,43 €/osake hinnoittelulla noin 1,3x EV/Liikevaihto ja 8,5x EV/EBITDA-kertoimiin (ennen ProFinder-kaupan kertoimia laskevaa vaikutusta). Zissonin liikevoitto on vielä nollan tuntumassa suurten poistojen takia, mutta epäilemme taustalla olevan liikearvopoistot (ei kassavirtavaikutusta). Kaupan kassavirtatuotto on arviomme mukaan vuoden 2024 luvuilla noin 11 % ennen uusia kulusäästöjä, mikä on linjassa tuottovaatimukseemme (10,7 %). Nykytietojen valossa kaupan arvonluonti edellyttääkin onnistunutta integraatiota sekä liikevaihdon ja kannattavuuden vähintäänkin vakautuvan.
Zissonin velat ja käyttöpääoma huomioiden LeadDesk käyttää käteistä yritysostoon noin 80 % velattomasta arvosta (7,8 MEUR), minkä yhtiö rahoittaa pääasiassa uudella velalla ja ProFinder-vähemmistökaupan nettotuotoilla (~2,2 MEUR). Zissonin kassavirta myös lisää yhtiön velanottokapasiteettia, mutta arvioimme yhtiön hetken sulattelevan suurta ostoa ja velkatasoaan ennen seuraavia yritysostoja. Kaupan logiikkana on arviomme mukaan enimmäkseen markkinaosuuden ja kassavirran hankinta houkuttelevalla arvostuksella. Zissonilta saadaan samalla myös täydentävää teknologiaa sosiaalisen median viestinnän hallintaan ja sen ratkaisu on käsityksemme mukaan vahva myös julkisella sektorilla. Näin ollen kauppa täydentää hieman LeadDeskin tuoteportfoliota.
LeadDeskin kilpailukyvyn ylläpitämisen kannalta kokoluokan kasvu on nähdäksemme myös itsessään kriittistä, sillä se mahdollistaa suuremmat tuotekehityspanokset esimerkiksi generatiivisen tekoälyn mahdollistamiin ominaisuuksiin. CCaaS-markkina konsolidoituu ja pienet toimijat ovat nähdäksemme pudotuspelissä niiden tuotteiden jäädessä jälkeen suuremmista kilpailijoista, kuten LeadDeskistä. Suhtaudummekin kauppaan kokonaisuutena alustavasti myönteisesti. Päivitämme ennusteitamme ja tarkastelemme näkemystämme uudelleen viimeistään ennen yhtiön tilinpäätöstiedotetta.
Koska contact center -ohjelmistot ovat kriittisiä palveluja, kauppa edellyttää Ruotsin Strategisten Tuotteiden Tarkastusviraston hyväksyntää Ruotsin ulkomaisten suorien sijoitusten (FDI) sääntelyn mukaisesti. Hyväksynnän odotetaan toteutuvan tammikuun 2025 loppuun mennessä. Kaupan loppuunsaattamiselle ei ole muita poikkeuksellisia ehtoja, ja Zisson odotetaan raportoitavan osana LeadDeskiä 1.2.2025 mennessä. Näemme hyväksynnän muodollisuutena.
Tarkennus 20.12.24 klo 9:58: Lisätty viimeinen kappale sisältäen kaupan konsolidointiaikataulun sekä vaaditut hyväksynnät.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
LeadDesk
LeadDesk on vuonna 2009 perustettu pilvipohjaisten contact center – ohjelmistojen tarjoaja suuren kontaktimäärän asiakaspalvelun ja myynnin tarpeisiin. LeadDeskin Software as a Service -mallilla toimitettavan selainpohjaisen ohjelmiston avulla myynti- ja asiakaspalveluhenkilöstö pystyy työskentelemään tehokkaasti kontaktoinnissa sekä asiakaskontaktien vastaanotossa. Yhtiöllä on toimipisteitä useassa Euroopan maassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut27.10.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 29,4 | 31,1 | 32,9 |
kasvu-% | 4,54 % | 5,94 % | 5,80 % |
EBIT (oik.) | 1,2 | 1,8 | 2,3 |
EBIT-% (oik.) | 4,00 % | 5,81 % | 6,85 % |
EPS (oik.) | 0,11 | 0,16 | 0,25 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 67,19 | 37,63 | 24,26 |
EV/EBITDA | 11,22 | 8,03 | 6,94 |