Lassila & Tikanoja Q3’24 -pikakommentti: Tulos yli odotusten, mutta hieman alle viime vuoden
L&T raportoi aamulla odotetusti vertailukautta heikomman liikevaihdon ja tuloksen. Oikaistu liikevoitto ylitti kuitenkin odotuksemme. Samalla tasolla tai paranevaa oikaistua liikevoittoa tilikaudella 2024 viitoittava ohjeistus toistettiin. Kiinteistöpalveluiden ”strategisen arvioinnin” eli mahdollisen myynnin suhteen ei raportissa ollut uutta kerrottavaa. Odotuksia vahvempi tulos aiheuttaa nousupainetta ennusteisiimme.
Ruotsin asiakasmenetys painoi edelleen liikevaihtokehitystä
L&T:n liikevaihto laski 4 % tai orgaanisesti 5 %, odotustemme mukaisesti. Liikevaihto laski kaikissa segmenteissä ja segmenttitasonkin liikevaihdot olivat lähelle odotuksiamme. Pääosa laskusta tuli odotetusti Ruotsin Kiinteistöpalveluissa vuodenvaihteessa tapahtuneen asiakasmenetyksen myötä.
Teollisuuspalveluissa vahva tulostaso säilyi, Ruotsi edelleen heikko
L&T raportoi 20 MEUR:n oik. liiketuloksen, mikä on hieman alle vertailukauden mutta yli odotuksemme. Odotimme Teollisuuspalveluiden tuloksen laskevan vahvaan vertailukauteen nähden, mutta sen tulos säilyikin 6 MEUR tasolla (ennusteemme oli 4 MEUR). Myös Suomen Kiinteistöpalvelut teki odotettua vahvemman tuloksen ja paransi vertailukaudesta tehostamistoimien myötä. Vertailukautta ja odotuksia heikompi tulos oli sen sijaan Ruotsin Kiinteistöpalveluissa, jossa tappio oli 1,5 MEUR, joka oli vain hieman alkuvuoden kvartaaleita pienempi.
Ohjeistus toistettiin, Kiinteistöpalveluiden myynnistä ei vieläkään uutta kerrottavaa
L&T toisti ohjeistuksensa eli se odottaa 2024 liikevaihdon olevan samalla tasolla ja oik. liikevoiton samalla tasolla tai parempi vuoteen 2023 verrattuna. Meidän ennuste ennen Q3-tulosta oli liikevaihdon 3 % lasku ja oik. liikevoiton olevan käytännössä viime vuoden tasolla. L&T:n tulos tammi-syyskuulta oli noin 1 MEUR vertailukautta parempi. Odotuksia parempi Q3-tulos tuo laskennallisesti noin 5 % nousupaineen tulosennusteisiimme.
Yhtiöllä on menossa jo vuosi sitten käynnistetty Kiinteistöpalveluiden strateginen arviointi, josta on luvattu kertoa tuloksia tämän vuoden aikana. Q3-raportissa tästä ei ollut uusia uutisia vaan arvioinnin kerrottiin jatkuneen Q3:n aikana.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Lassila & Tikanoja
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, jonka liiketoiminta muodostuu pääasiassa erilaisista palveluista kolmessa eri osa-alueessa: Ympäristöpalvelut, Teollisuuspalvelut ja Kiinteistöpalvelut. Yhtiö pyrkii pitämään materiaalit ja kiinteistöt mahdollisimman pitkään tuottavassa käytössä sekä tehostamaan raaka-aineiden ja energian käyttöä. L&T asiakkaat ovat pääosin yrityksiä ja yhtiöllä on toimintaa Suomessa ja Ruotsissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut07.08.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 802,1 | 771,2 | 791,9 |
kasvu-% | −4,98 % | −3,85 % | 2,69 % |
EBIT (oik.) | 39,0 | 39,6 | 41,0 |
EBIT-% (oik.) | 4,86 % | 5,13 % | 5,18 % |
EPS (oik.) | 0,82 | 0,77 | 0,81 |
Osinko | 0,49 | 0,50 | 0,55 |
Osinko % | 5,21 % | 6,05 % | 6,65 % |
P/E (oik.) | 11,52 | 10,70 | 10,20 |
EV/EBITDA | 5,11 | 5,58 | 4,86 |