Lamorin johtoryhmän uudistaminen valmistui
Lamor tiedotti tiistaina saaneensa valmiiksi johtoryhmänsä uudistamisen viimeisten nimitysten myötä. Yhtiö kertoi nimittäneensä Jesus Pelayon Etelä- ja Pohjois-Amerikan markkina-alueen johtajaksi 1.1.2025 alkaen sekä yhtiössä vuodesta 2021 työskennelleen Richard Hillin operatiiviseksi johtajaksi 13.11.2024 alkaen. Näistä Pelayo tulee korvaamaan nykyisen aluejohtajan Santiago Gonzalezin, joka siirtyy eläkkeelle aiemmin kommunikoidusti siirtymäajan jälkeen. Samanaikaisesti yhtiö kertoi, että nykyinen strategiajohtaja Johanna Grönroos sekä tuote- ja palveluportfolioista, toimitusketjusta ja hankkeiden toteutuksesta vastannut johtaja Juha Korhonen jättävät yhtiön.
Yhtiön tiedotteen perusteella muutosten taustalla vaikuttavat olevan osin aiempienkin muutosten taustalla olleet myyntiin ja seuraavaan kasvuvaiheen vauhdittamiseen liittyvät tekijät. Keskustelimme lokakuussa ilmoitetuista muutoksista Q3-tuloksen yhteydessä Lamorin toimitusjohtaja Johan Grönin kanssa (kts. haastattelu täältä), jonka lisäksi yhtiö kävi muutosten taustoja myös läpi omassa Q3-webcastissaan. Aiemmin todetusti pidämme mahdollisena, että muutokset voivat myös osin liittyä mahdollisiin tuleviin strategisiin tarkennuksiin. Samalla näemme viimeisen vuoden aikana tapahtuneen Lamorin johtoryhmän lähes täyden vaihdoksen kertovan osaltaan nykyisen kasvustrategian toimeenpanossa ilmenneistä haasteista (mm. kilpailutusten voittaminen, käyttöpääoman sitoutuminen). Toisaalta arvioimme useiden muutosten aiheuttavan riskiä epäjatkuvuuskohtien syntymiselle, minkä myötä mahdollisten vaikutusten näkyminen tulee oletettavasti vaatimaan jonkin verran aikaa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Lamor
Lamor on yksi maailman johtavista ympäristöratkaisujen toimittajista. Yhtiö on neljän vuosikymmenen ajan työskennellyt puhdistaakseen ja estääkseen ympäristövahinkoja maalla ja merellä. Ympäristönsuojelusta materiaalinkierrätykseen: Lamorin innovatiiviset teknologiat, palvelut ja räätälöitävät kokonaisratkaisut – öljyntorjunnasta jätteen- ja vedenkäsittelyyn, maaperän puhdistuksesta muovinkierrätykseen – hyödyttävät asiakkaita ja ympäristöjä joka puolella maailmaa. Lamor pystyy isoihin ja nopeisiin operaatioihin toimimalla verkottuneessa ekosysteemissä paikallisten kumppaneidensa kanssa, omien asiantuntijoidensa johdolla. Lamorilla on yli 500 työntekijää yli 20 maassa. Vuonna 2022 yhtiön liikevaihto oli 128 miljoonaa euroa. Lisätietoja: www.lamor.com.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut24.10.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 122,5 | 120,8 | 118,6 |
kasvu-% | −4,02 % | −1,39 % | −1,84 % |
EBIT (oik.) | 10,9 | 7,8 | 8,3 |
EBIT-% (oik.) | 8,93 % | 6,46 % | 6,97 % |
EPS (oik.) | 0,19 | 0,03 | 0,07 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 13,84 | 54,53 | 21,16 |
EV/EBITDA | 6,71 | 7,08 | 5,87 |