Kreatelle varmistui merkittävä ratahanke Tampereelta
Kreate ilmoitti torstaina voittaneensa Tampereen henkilöratapiha -hankkeen kilpailutuksen ja alkaa nyt suunnittelemaan hankkeen rakentamista allianssikumppaneiden kanssa (Väylävirasto, Tampereen kaupunki, VR-Yhtymä Oyj sekä Fintraffic Raide Oy). Kyseessä on Suomen vilkkaimpiin kuuluvan asemanseudun kokonaisvaltainen toimivuuden parantaminen sekä matkustajille että junaliikenteelle. Kilpailutuksen voittaminen on hyvä osoitus Kreaten kilpailukyvystä ja tukee hyvin lähivuosien kasvuennusteitamme. Kreate oli nostanut hankkeen esiin jo aikaisemmin merkittävistä julkisista kilpailutuksista tänä vuonna.
Merkittävän kokoinen hanke
Hanke on 202 MEUR:n kokonaiskustannusarvion mukaan Kreatenkin kokoluokalle merkittävän kokoinen, vaikka Kreaten osuutta ei tiedotteessa kerrottu. Hanke jakautuu monelle vuodelle ja tämän vuoden osalta hankkeessa käynnistyy kehitysvaihe, jonka jälkeen vuoden 2025 aikana rakentaminen voisi alustavan suunnitelman mukaan käynnistyä. Kehitysvaiheessa määritetään tarkempi aikataulu hankkeen rakentamiselle sekä tavoitekustannus. Rakentamisen alkamisen jälkeen hanke kestää tiedotteen mukaan noin 4–6 vuotta. Karkeasti näin vuosittain hankkeesta tuleva liikevaihto olisi noin 40 MEUR painottuen todennäköisesti rakentamisen keski- ja loppuvaiheelle.
Strategian mukaista kasvua
Ratahanke on hyvä esimerkki yhtiön kasvupanostuksien hedelmistä. Yhtiö on strategiansa mukaisesti hakemassa kasvua juuri ratahankkeista ja Tampereen henkilöratapiha -hankkeen voittaminen on yhtiön kilpailukyvystä oiva esimerkki. Hanke tulee yhdistämään infrarakentamisen eri osalajeja sillan korjaamisesta pohja- ja ratatöihin, joten Kreaten monialaisesta erikoisosaamisesta on myös ollut hankkeessa hyötyä. Nimittäin juna-aseman laitureiden, raiteistojen ja katosten kunnostamisen lisäksi hankkeeseen kuuluu tiedotteen mukaan Erkkilän ylikulkusillan sekä Viinikanojan ja Tampereen valtatien alikulkusiltojen uusiminen sekä Itsenäisyydenkadun alikulkusillan ja Asematunnelin yhtenäistäminen matkaterminaaliksi.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Kreate Group
Kreate on vuonna 2015 perustettu suomalainen vaativaan infrarakentamiseen keskittyvä yhtiö. Yhtiön tarjoama jakautuu väylärakentamiseen ja taitorakentamiseen. Väylärakentamiseen kuuluvat ratarakentaminen sekä teiden ja katujen rakentaminen. Taitorakentamiseen kuuluvat sillanrakentaminen ja -korjaus, pohja- ja betonirakentaminen, erikoispohjarakentaminen ja kalliorakentaminen. Lisäksi Kreate tarjoaa pienessä määrin kiertotalouteen liittyviä palveluita.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut28.04.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 320,0 | 279,5 | 297,4 |
kasvu-% | 16,85 % | −12,67 % | 6,40 % |
EBIT (oik.) | 7,6 | 9,0 | 10,8 |
EBIT-% (oik.) | 2,36 % | 3,22 % | 3,62 % |
EPS (oik.) | 0,44 | 0,56 | 0,73 |
Osinko | 0,48 | 0,49 | 0,50 |
Osinko % | 6,65 % | 6,92 % | 7,06 % |
P/E (oik.) | 16,51 | 12,71 | 9,75 |
EV/EBITDA | 5,80 | 5,87 | 5,45 |