Koskisen Q2’24 -pikakommentti: Suuntaviivat olivat pääosin hyvinkin odotusten mukaiset
Koskisen aamulla julkaisema Q2-tulos oli sinänsä odotetusti selvästi vertailukautta heikompi, mutta suhteessa meidän ja konsensuksen ennusteisiin Q2-numeroissa oli vain vähäisiä poikkeamia. Kuluvan vuoden leveähkön ohjeistuksensa Koskisen toisti ennakoidusti eikä markkinakommenteissakaan ollut mielestämme huomattavia yllätyksiä suhteessa verrokkien ja uutisvirran jo luomiin odotusarvoihin. Emme odota osakkeelle tänään erityisen voimakasta kurssiliikettä kumpaankaan suuntaan suhteessa yleiseen markkinaan.
Tuloskunto heikkeni Q2:lla suunnilleen ennakoitua vauhtia
Koskisen liikevaihto kasvoi Q2:lla 5 % 77,8 MEUR:oon, mikä ylitti lievästi ennusteemme ja oli hyvin linjassa konsensusodotusten kanssa. Sahateollisuudessa liikevaihto kasvoi hintojen lievän nousun, Järvelän uuden sahalinjan lisäkapasiteetin sekä Q1:ltä lakkojen takia siirtyneiden toimitusten takia yli 20 %. Sahateollisuuden liikevaihto jäi kuitenkin lievästi ennusteestamme, minkä taustalla oli luultavasti toimitussiirtymien takia hieman odotuksiamme vaisummaksi jäänyt keskihinnan nousu. Levyteollisuudessa liikevaihto putosi volyymivetoisesti 6 %, mutta volyymit olivat kuitenkin odotuksiamme parempia ja Levyteollisuuden liikevaihto ylitti ennusteemme. Levyteollisuuden keskihinta vaikuttaa vastanneen ennusteitamme.
Koskisen oikaistu käyttökate oli Q2:lla 9,3 MEUR. Operatiivinen tulos putosi reilut 30 % kovasta vertailutasosta, mutta oli hyvin lähellä sekä meidän että konsensuksen ennusteita. Sahateollisuudessa operatiivinen tulos jäi vertailukauden tasolle Järvelän uuden sahan ylösajon odotuksia jossain määrin hitaamman etenemisen ja korkeiden raaka-ainehintojen myötä. Levyteollisuudessa tulos taas laski selvästi kovista vertailuluvuista volyymivetoisesti, mutta odotuksia korkeamman volyymin ansiosta Levyteollisuus kuitenkin ylitti ennusteemme ja paikkasi Sahateollisuuden alituksen. Muiden toimintojen numeroissa ei ollut yllätyksiä. Tuloslaskelman alemmissa osioissa poikkeamat olivat etenkin nettona vähäisiä ja siten myös Koskisen EPS asettui ennusteiden tasolle 0,21 euroon osakkeelta. Kassavirrallisesti raportti vaikuttaa mielestämme olosuhteisiin nähden melko hyvältä, kun Q1:llä lakkojen ja kausiluonteen takia sitoutunutta käyttöpääomaa vapautui Q2:lla.
Ohjeistus pysyi odotetusti ennallaan tässä vaiheessa vuotta
Koskisen toisti kuluvan vuoden ohjeistuksensa, jonka mukaan sen liikevaihto kasvaa tänä vuonna viime vuodesta (2023: liikevaihto 271 MEUR) ja oikaistu käyttökatemarginaali on 8–12 %. Ohjeistuksen toisto oli mielestämme hyvin odotettua ja odotamme yhtiön saavuttavan lavean ohjeistuksensa ongelmitta. Markkinakommentit noudattelivat pitkälti verrokkien linjoja. Sahateollisuudessa rakentamisen toipumisen viivästyminen ja noususuunnassa pysynyt raaka-ainehinta indikoivat nihkeiden aikojen jatkuvan lähitulevaisuudessa, mitä toki Järvelän uuden linjan ylösajon eteneminen ja investoinnin hyötyjen asteittaisen realisoinnin pitäisi paikata. Levyteollisuuden rungon muodostavassa koivuvanerisegmentissä kysyntä on hyvää ja markkinadynamiikka on kireä Venäjän hyökkäyssodan luoman tarjontarajoitteen sekä EU:n uusien pakotteiden kiertoa rajoittavien toimien takia. Koivutukin osalta raaka-ainetilannekaan ei välttämättä ole aivan yhtä hankala, kuten pelkäsimme. Näin ollen Levyteollisuuden pitäisi kantaa Koskisen myös lähiaikoina tyydyttäviin tuloksiin, mutta konsernina hyvän tulostason saavuttaminen vaatisi luultavasti myös Sahateollisuuden vetoapua.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Koskisen
Koskisen on suomalainen puunjalostusyhtiö, jolla on yli sadan vuoden toimintahistoria puutuotemarkkinoilla. Puutuotteet ovat hyvä vaihtoehto materiaaleille monissa käyttötarkoituksissa niiden positiivisen hiilinielun (eli ne sitovat hiilidioksidia enemmän kuin niiden tuotannon aikana vapautuu), kestävyyden ja uusiutuvuuden ansiosta. Koskisen hiilikädenjälki ylittää moninkertaisesti sen hiilijalanjäljen, sillä sen tuotteet sitovat hiiltä vuosikymmeniksi. Koskisen tuotantolaitokset sijaitsevat Järvelässä ja Hirvensalmella sekä Toporówissa Puolassa. Koskisen keskeisiä markkinasegmenttejä ovat havusahatavara, koivuvaneri ja lastulevy. Koskisella oli 31.12.2021 päättyneellä tilikaudella myyntiä noin 70 maassa. Koskisella on kaksi liiketoimintasegmenttiä: Sahateollisuus (60,4 prosentin osuus liikevaihdosta ennen sisäisen myynnin eliminointia 31.12.2021 päättyneellä tilikaudella) ja Levyteollisuus (39,6 prosentin osuus liikevaihdosta ennen sisäisen myynnin eliminointia 31.12.2021 päättyneellä tilikaudella). Sahateollisuus‑liiketoimintasegmentti valmistaa sahatavaraa ja ‑jalosteita, ja Levyteollisuus‑liiketoimintasegmentti valmistaa vaneria, ohutvaneria, viilua, lastulevyä sekä kevyiden ja raskaiden hyötyajoneuvojen sisustusratkaisuja Kore‑brändin alla.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut14.05.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 271,2 | 290,9 | 338,5 |
kasvu-% | −14,62 % | 7,27 % | 16,34 % |
EBIT (oik.) | 24,4 | 18,7 | 22,3 |
EBIT-% (oik.) | 8,99 % | 6,42 % | 6,59 % |
EPS (oik.) | 0,88 | 0,59 | 0,73 |
Osinko | 0,30 | 0,32 | 0,32 |
Osinko % | 5,00 % | 4,75 % | 4,75 % |
P/E (oik.) | 6,83 | 11,44 | 9,25 |
EV/EBITDA | 4,43 | 5,72 | 4,85 |