Korkorahastot jälleen uusmyyntitilastojen kärjessä marraskuussa
Suomen Sijoitustutkimuksen julkaiseman Rahastoraportin mukaan kotimaisiin sijoitusrahastoihin tehtiin marraskuussa nettomerkintöjä noin 570 MEUR:n edestä (10/2023: -144 MEUR). Lukema on kuukausitasolla kuluvan vuoden toiseksi korkein. Nettomerkintöjä suurempi vaikutus oli kuitenkin positiivisilla arvonmuutoksilla, joiden myötä yhteenlasketut rahastopääomat kasvoivat hurjat 4,5 % edelliskuukauteen nähden. Vuoden alusta sijoitusrahastojen hallinnoimat pääomat ovat kasvaneet noin 8 %.
Korkorahastot palasivat nettomerkintöjen kärkeen
Rahastoluokista suurimmat nettomerkinnät keräsivät jälleen korkorahastot, kun kuluvalle vuodelle tuttuun tapaan lyhyen koron rahastoihin virtasi reilusti uusia pääomia (+357 MEUR). Myös osakerahastoille riitti kysyntää, ja näiden nettomerkinnät olivat marraskuussa noin 241 MEUR positiiviset.
Pitkän koron rahastot eivät taasen suomalaisten rahastoyhtiöiden asiakaskuntaa edelleenkään villinneet, vaan nettomerkinnät jäivät pakkaselle jo kolmatta kuukautta peräkkäin. Pääomia lunastettiin maltillisesti myös kiinteistörahastoista. On syytä kuitenkin huomioida, että valtaosa avoimista kiinteistörahastoista ei ollut katsauskaudella auki lunastuksille, joten vasta joulukuun raportilla saadaan seuraava relevantti tarkastuspiste rahastojen kysyntänäkymille. Tässä taas on merkillepantavaa, että kuluvan vuoden aikana useat kiinteistörahastot ovat pidentäneet lunastusaikojaan, joten joulukuun raportin lunastustilastot eivät myöskään tarjoa täydellistä kuvaa kiinteistörahastojen tilanteesta.
Helsingin pörssin varainhoitajien kuukausi ei tarjonnut suuria yllätyksiä
Seuraamiemme yhtiöiden osalta kuukausi oli varsin rauhallinen. Huomautamme, että tässä katsauksessa kommentoimme vain niitä seurannassamme olevia yhtiöitä, jotka raportoivat ajantasaisia kuukausitilastojaan Rahastoraportilla. Näin ollen Taaleri, Titanium, Mandatum ja CapMan (jolla on vain yksi raportoitava pienehkö rahasto) jäävät tarkastelun ulkopuolelle.
Alexandrian uusmyynti palasi hyvälle 5 MEUR:n tasolle. Nettomerkintöjä kohdistui tasaisesti eri rahastoihin ja rahastoluokkiin. Myynti on jatkunut vahvana läpi haastavan vuoden, ja Alexandria on seuraamiemme yhtiöiden myyntitilastojen kärkipaikalla (sijoitusrahastojen uusmyynti/sijoitusrahastojen pääomat vuoden lopussa).
Evli tarjosi katsauskauden positiivisinta antia, kun yhtiön nettomerkinnät olivat 208 MEUR plussan puolella. Uusia pääomia virtasi reilusti sekä lyhyen että pitkän koron rahastoihin. Yhtiön uusmyynti onkin piristynyt selvästi kuluvana vuonna, mikä näkemyksemme mukaan juontuu yhtiön vahvasta asemasta korkovarainhoidossa.
United Bankersin kuukausi sujui kohtalaisen neutraalisti. Lunastuksia tehtiin katsauskaudella auki olleesta kiinteistörahastosta sekä infrarahastoista. Vastaavasti pääomia valui maltillisen palkkiotason lyhyen koron rahastoihin. Kokonaisuuden kannalta summat jäivät kuitenkin pieniksi.
Muiden seuraamiemme yhtiöiden osalta marraskuun kehitys ei tarjonnut oleellisia yllätyksiä. Muistutamme sijoittajia, että rahastopääomien kehitystä tulisi yksittäisten kuukausien lisäksi seurata myös pidemmällä aikavälillä. Sijoitusrahastopääomien merkitys myös vaihtelee yhtiöittäin merkittävästi.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/l/7cd45c/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/l/7cd45c/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/a/58956e/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/l/7cd45c/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/kasper_mellas/500/90203_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/n/5f8ce5/500.png)