Konecranes Q2’24 -pikakommentti: Marginaalit korkeuksissa
Konecranesin Q2-raportti oli liikevaihdon ja tuloksen osalta erittäin vahva ja ainoa kauneusvirhe oli Teollisuuslaitteiden ja samalla koko konsernin tilausten jääminen jonkin verran odotuksista. Entinen 2024-ohjeistus säilytettiin. Kurssireaktio tulee olemaan positiivinen.
Ennätyskannattavuus ilonaiheena
Konecranesin Q2-tilaukset olivat 968 MEUR (-11 % v/v) kun sekä me että konsensus odotimme noin 989…990 MEUR:n tilauskertymää (-9…-10 % v/v). Ainoa pettymys tuli Teollisuuslaitteiden tilauksissa, jotka laskivat -8 % v/v kun odotuksissa oli vuoden takaisella tasolla pysyminen. Konsernin liikevaihto ylitti ennusteet noin +7 %:lla ylitys tapahtui kaikissa liiketoimintasegmenteissä. Konecranesin liikevoittomarginaali (13,5 %) oli ennätyksellisen vahva ja selvästi odotuksia parempi kaikissa segmenteissä. Yhtiö selitti tätä volyymikasvun lisäksi onnistuneella hinnoittelulla ja strategian hyvällä toteutuksella.
2024-näkymät ja ohjeistus ennallaan
Konecranesin kysyntänäkymäkommentit olivat sanasta sanaan samat kuin Q1-raportissa eli kysyntäympäristö teollisuusasiakkaissa jatkuu hyvällä tasolla ja konttien käsittelyyn liittyvät pitkän aikavälin näkymät ovat edelleen yleisesti hyvät. Yhtiö myös toisti entisen 2024-ohjeistuksensa, jonka mukaan liikevaihto pysyy 2023-tasolla tai kasvaa ja EBITA-% paranee vuoden 2023 tasosta. Tämä oli odotettua. Ohjeistus ei ole vaativa, sillä sen alarajalle pääseminen sallii H2’24:llä -6 %:n v/v liikevaihdon laskun ja 10,0 %:n EBITA-marginaalin (H1’24 tot. 12,8 %). Mielenkiintoista on kuulla, miten Konecranes kommentoi Q2:lla nähdyn huippukannattavuuden säilyvyyttä loppuvuonna.
Kokonaisuus selvästi positiivinen
Kaikkiaan raportti oli tilausten osalta siedettävä ja muutoin erinomainen. Q2:n huippukannattavuuden pysyvyys mietityttää, mutta odotamme joka tapauksessa positiivista kurssireaktiota.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Konecranes
Vuonna 1994 perustettu Konecranes on materiaalinkäsittelyalan globaaleja johtajia, joka palvelee laajaa asiakasjoukkoa useilla eri toimialoilla. Yritys toimittaa asiakkailleen toimintaa tehostavia nostoratkaisuja ja huoltopalveluita kaikille nosturimerkeille. Yrityksellä on toimintaa yli 50 maassa. Konecranes-tuotteet valmistetaan yhtiön omissa tehtaissa kaikilla mantereilla ja maailmanlaajuisen alihankintaverkoston kautta. Konecranes-konsernin liiketoiminta on jaettu kolmeen liiketoiminta-alueeseen – Kunnossapito, Teollisuuslaitteet ja Satamaratkaisut.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut13.06.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 3 966,3 | 4 080,8 | 4 162,5 |
kasvu-% | 17,88 % | 2,89 % | 2,00 % |
EBIT (oik.) | 419,7 | 461,8 | 493,7 |
EBIT-% (oik.) | 10,58 % | 11,32 % | 11,86 % |
EPS (oik.) | 3,64 | 4,00 | 4,36 |
Osinko | 1,35 | 1,65 | 1,95 |
Osinko % | 3,31 % | 2,66 % | 3,14 % |
P/E (oik.) | 11,19 | 15,52 | 14,24 |
EV/EBITDA | 6,89 | 9,13 | 8,09 |