Kohti tuloskautta – kiinteistösektori: Tuottovaatimuksissa yhä selkeitä nousupaineita
Kohti tuloskautta -sarjassa käymme analyytikoiden kanssa sektoreittain läpi tuloskauden lähtökohtia. Analyytikko Frans-Mikael Rostedt avaa sarjan päätösosassa kiinteistösektorin asetelmia muuttuneessa markkinatilanteessa.
Millainen viime vuosi oli pörssin kiinteistösektorilla, ja mitkä ovat odotukset tuloskauteen?
“Vuosi oli vaikea korkojen nousun iskiessä läpi vuoden kuluessa, kiinteistöjen arvot laskivat, transaktiomarkkina pysyi hyvin vaisuna aktiviteetin ammattiostajien osalta ollessa 10 vuoden pohjissa, rakennuskustannukset olivat korkealla ja asuntojen vuokrat jatkoivat laskusuunnassa erityisesti pääkaupunkiseudulla vuokra-asuntojen ylitarjonnan jatkuessa. Tuottovaatimuksissa nähtiin suhteellisen pieniä muutoksia vuoden kuluessa, koska evidenssiä ei saatu markkina-aktiviteetin ollessa hyvin matalalla.”
“Osakemarkkinoiden näkökulmasta heikkoa kehitystä ennakoitiin pörssikursseissa jo perinteisesti hyvissä ajoin vuoden 2022 puolella. Pohjoismainen, reilusta 50 kiinteistösektorin yhtiöstä koostuva, N Real Estate EUR GI -indeksi nousi vuoden 2023 aikana 15 % ja lokakuun pohjista peräti 50 %. Osakekursseissa nähtiinkin selkeä käänne syksyllä korkoennusteiden laskun mukana.”
Tuloskaudella huomio kiinnittyy erityisesti tuottovaatimusten kehitykseen.
“Tuottovaatimuksissa on yhä selkeitä nousupaineita monilla yhtiöillä. Vuokrien odotamme jatkaneen noususuunnassa seuraamissamme yhtiöissä.”
Osinko-esityksiä seurataan niin ikään mielenkiinnolla.
“Kiinteistöyhtiöillä osingot ovat olleet erittäin merkittävä osa sijoittajien historiallisia tuottoja, ja yhtiöiden osinkoehdotuksiin kohdistuukin erityistä mielenkiintoa nykytilanteessa. Sektorin velkaantuneisuus on keskimäärin korkealla tasolla ja monet yhtiöt ovat jo valmiiksi ilmoittaneet jättävänsä osingot maksamatta viime vuodelta.”
“Toisaalta meidän seurannastamme Investors Housella ja Ovarolla on vahva taseasema, ja Investors Houselta odotamme jälleen kasvavaa osinkoa. Kyseisten yhtiöiden osalta huomio kiinnittyykin myös investointikommentteihin.”
Inderes Premium -tilaajat voivat lukea koko haastattelun tästä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille