Kiinalaisten verkkolaitevalmistajien nousu jatkui, Nokia menetti hieman markkinaosuutta vuonna 2019
Markkinatutkimusyhtiö Dell’Oron tuoreen raportin mukaan kiinalaisiin verkkolaitevalmistajiin kohdistuvat pakotteet ja epäilyt eivät ole onnistuneet hidastamaan niiden vauhtia. Taustalla on etenkin niiden valtavan kotimarkkinan antama vetoapu kysynnälle.
Operaattoreiden verkkolaitemarkkinaa tarkasteltaessa Dell’Oron mukaan Huawei on markkinan selvästi suurin toimija 28 %:n markkinaosuudella. Sen osuus kasvoi hieman viime vuonna, mutta hitaammin keskimäärin viimeisen viiden vuoden aikana. Näkyvän käänteen on tehnyt pienempi kiinalaisyhtiö ZTE, jonka osuus kasvoi viime vuonna kaksi prosenttiyksikköä 10 %:iin.
Yhdysvallat on painostanut länsimaita sulkemaan Huawein ulos 5g-markkinoiltaan sekä pyrkinyt estämään yhdysvaltalaistan teknologiaa sisältävien komponenttien toimituksia kiinalaisyhtiöille. Yhtiöt ovat saaneet kuitenkin valtavaa tukea kotimarkkinaltaan Kiinasta, joka Dell’Oron mukaan vastasi 45 % globaalista 5g-liikevaihdosta vuoden viimeisellä neljänneksellä. Huawein ja ZTE:n osuus tästä oli jopa 93 % ja Ericssonin 5 %. Kiinassa ongelmia kohdannutta Nokiaa ei edes listattu osuuksissa.
Dell’Oron mukaan Ericssonin markkinaosuus pysyi viime vuonna vakaana noin 14 %:ssa ja Nokian osuus putosi prosenttiyksiköllä 16 %:iin. Kokonaismarkkinan kasvu oli markkinatutkimusyhtiön mukaan viime vuonna 2 %
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille