Keskon kasvanut syyskuun myynti ylitti odotuksemme
Keskon myynti kasvoi syyskuussa 2 % 1043 MEUR:oon. Vertailukelpoisesti muutos tarkoitti 2 %:n laskua vuoden takaisesta. Kasvun ja ennusteylityksen ajureina toimivat Päivittäistavarakauppa (PT-kauppa) ja Rakentamisen ja talotekniikan kauppa (RT-kauppa). Liikevaihto puolestaan laski Autokaupan toimialalla. Odotuksia vahvempi syyskuu nosti Keskon Q3:n myynnin toteuman hieman odotuksiamme korkeammalle, jolloin ennusteisiimme kohdistuu laskelmiemme mukaan noin 3 %:n nousupaine. Tarkastamme ennusteemme ja näkemyksemme Keskon osakkeesta lähiaikoina.
PT-kauppa vertailukauden tasolla
Päivittäistavarakaupan syyskuun myynti kasvoi 0,4 % vertailukaudesta. Tukkumyynti kauppiaille laski marginaalisesti, mutta toimituspäiväkorjattuna myynnin kehitys oli positiivista. Käyttötavaramyynti laski, mikä oli odotettavaa, sillä käyttötavaramarkkina on ollut varsin heikko koko vuoden ajan. Vaikka PT-kaupan kasvuluvut eivät mairittele, suhteutuu toimituspäiväkorjattu kasvu melko linjassa markkinaan nähden. Tämä on mielestämme positiivinen seikka pohtien markkinaosuuksien kapenemisen pysäyttämistä. Kespro puolestaan vankensi markkina-asemaansa, kun se onnistui kasvamaan 2,6 % vertailukaudesta. Tämä on jatkumoa Keskon food service -liiketoiminnan markkinaa vahvemmalle kehitykselle. Kokonaisuutena syyskuun ja Q3:n toteuma ylitti hieman ennusteemme.
Suunta parempaan päin RT-kaupassa
Keskon Rakentamisen ja talotekniikan kauppa kasvoi 6,2 % vertailukaudesta. Vertailukelpoinen muutos oli 3,6 % negatiivinen, eli kasvua on ajanut alkuvuonna toteutunut Davidsen-yrityskauppa. Rautakaupan puolella kasvu oli voimakasta (18,5 %) niin ikään epäorgaanisen kasvun tukemana. Orgaanisesti Rautakaupan liikevaihto laski 4 %, mikä on linjassa Keskon odottaman myynnin laskun hidastumisen trendin kanssa. Onnisen liikevaihto puolestaan laski ~3 %. Tämäkin on mielestämme kelpo suoritus, sillä koko rakentamisen markkina on edelleen varsin heikko. Maantieteellisesti kehitys oli vahvinta Suomessa, mutta toisaalta kehitykseen Ruotsissa on vaikuttanut konseptimuutoksen myötä suljetut K-rauta myymälät. RT-kaupan syyskuun ja Q3:n toteuma ylitti selvästi odotuksemme.
Autokauppa matelee vielä
Autokaupan toimialan syyskuun myynti laski 5,5 %. Myynti laski Autokaupassa reilu 6 % heikon markkinan ajamana. Markkinalukuihin nähden Keskon raportoimat luvut olivat kuitenkin varsin positiivinen yllätys, sillä uusien autojen rekisteröinnit tippuivat markkinatasolla jopa 40 % (ALV-kannan muutos), käytettyjen autojen myynnin pysyessä melko tasaisena. Näin ollen voimme taas todeta Keskon voittaneen markkinaosuuksia. Autokaupan kehitykseen vaikutti myös positiivisesti Lohjan auton yrityskauppa. Tämän vaikutus oli kuitenkin vain marginaalinen (K-auton jälleenmyyjä ja kerkesi vaikuttaa alle kuukauden). Urheilukaupan puolella lasku on oleellisesti hidastunut, ja syyskuun toteuma näytti noin 2 %:n laskua. Myynnin toteuma jäi odotuksistamme Q3:n osalta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Kesko
Kesko on vuonna 1940 perustettu suomalainen kaupan alan toimija. Yhtiö toimii päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Keskon ketjutoimintaan kuuluu liikkeitä esimerkiksi Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Puolassa. K-ryhmä on Suomen suurin ja Pohjois-Euroopan suurimpia kaupan alan toimijoita. Yhtiön kotipaikka ja päätoimitilat sijaitsevat Helsingissä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut24.07.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 11 783,9 | 11 920,3 | 12 650,9 |
kasvu-% | −0,21 % | 1,16 % | 6,13 % |
EBIT (oik.) | 710,4 | 626,2 | 747,7 |
EBIT-% (oik.) | 6,03 % | 5,25 % | 5,91 % |
EPS (oik.) | 1,28 | 1,07 | 1,29 |
Osinko | 1,02 | 0,75 | 0,97 |
Osinko % | 6,04 % | 4,15 % | 5,36 % |
P/E (oik.) | 13,17 | 16,86 | 13,99 |
EV/EBITDA | 7,54 | 8,45 | 7,40 |