Kempower: Liikenteen sähköistymistä ei ole peruttu
Liikenteen sähköistymiskehitys on jatkunut vuoden 2024 aikana odotettua hitaampana, mutta sähköautojen määrä liikenteessä kasvaa yhä ja taustalla vaikuttavat pitkän aikavälin ajurit ovat ennallaan. Arvioimme täyssähköautojen nousevan pitkällä aikavälillä dominoivaksi käyttövoimaksi henkilöautoliikenteessä ja kasvattavan osuuttaan merkittävästi myös kaupallisten ajoneuvojen osalta. Sähköautojen teknologinen kehitys ja akustojen hinnan lasku ovat keskeisiä ajureita sähköautojen houkuttelevuuden lisäämisessä. Samalla lainsäätäjät pakottavat autonvalmistajat vähentämään jatkuvasti myytyjen autojen päästöjä, mikä tarkoittaa kasvavaa painetta täyssähköautojen myynnin kasvattamiseksi. Liikenteen sähköistyminen luonnollisesti tukee Kempowerin kohdemarkkinoiden kasvunäkymiä.
Henkilöautokanta sähköistyy asteittain
Pääasiassa henkilöautojen käytössä olevat julkiset latauspisteet ovat toistaiseksi Kempowerille tärkein kohdemarkkina, joten täyssähköautojen myynnin kehitys on erityisesti lyhyellä aikavälillä merkittävä kasvuajuri Kempowerille. Täyssähköisten henkilöajoneuvon osuus autojen uusmyynnistä on jo nykyisellään merkittävä, 12,5 % EU:ssa ja 7,5 % Yhdysvalloissa vuoden 2024 H1:llä. Suhteellisen osuuden kasvu on kuitenkin aivan viime aikoina pysähtynyt länsimaissa aiempien vuosien nousutrendin jälkeen. Arvioimme uusmyynnin kasvun pysähtymisen liittyvän mm. sähköautojen suhteellisen korkeaan hintaan, joka ei houkuta kuluttajia kohonneen inflaation sekä talouden hidastumisen vallitessa. Lisäksi sähköautojen hankintatuen poisto Saksassa on vaikuttanut vuoden 2024 myyntilukuihin merkittävästi. Samalla autonvalmistajat ovat pystyneet vastaamaan päästörajoituksiin tuottamalla lataushybridejä, joiden valmistuskustannukset ovat toistaiseksi täyssähköautoja matalammat. Koko rekisteröidystä autokannasta täyssähköautojen osuus oli vuoden 2023 lopussa noin 2–3 % Pohjois-Amerikassa ja EU:ssa, joten sähköautojen absoluuttinen määrä kasvaa nykyiselläkin myyntitahdilla.
Teknologinen kehitys tukee sähköistymistä
Pitkän aikavälin trendinä on ollut, että kehittyvä ja halpeneva akkuteknologia tekee sähköisistä ajoneuvoista aiempaa houkuttelevamman ja kustannustehokkaamman vaihtoehdon. Akuston osuus sähköajoneuvon valmistuskustannuksista on merkittävä, henkilöautoissa arviomme mukaan jopa 30–40 % edullisemmissa automalleissa. Litiumioniakustojen hinta per kWh on laskenut noin 90 % vuosien 2010–2020 välillä ja hintojen odotetaan jatkavan laskua. Lisäksi rinnalle on tullut ja tulee enenevissä määrin muita kemiallisesti erilaisia akkuteknologioita, joiden avulla kustannuksia pystytään laskemaan lisää tai vaihtoehtoisesti tuomaan uusia ominaisuuksia tarjolle.
Toinen liikenteen sähköistymistä edistävä tekijä liittyy uusien houkuttelevampien automallien lanseerauksiin. Kehitysputket uusille automalleille ja uusille teknologioille ovat pitkiä, joten erityisesti perinteisten autonvalmistajien kohdalla mallistot päivittyvät hitaasti. Kiinalaiset autonvalmistajat ovat osoittautuneet edistyksellisiksi sähköautojen saralla, mutta protektionistiset poliittiset päätökset hidastavat kiinalaisten tuotteiden pääsyä länsimarkkinoille. Arvioimme sekä tarjolla olevien henkilöautojen että hyötyautojen kehittyvän huomattavasti vuosikymmenen loppuun mennessä niin kustannuskilpailukyvyn kuin ominaisuuksienkin puolesta, minkä tulisi kiihdyttää liikenteen sähköistymistä.
Regulaatio ajaa valmistajat täyssähköisten autojen myyntiin
Matalapäästöisempien autojen myynti on kasvanut viime vuosina länsimaiden lainsäätäjien pyrkiessä vähentämään liikenteen aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä. 2020-luvun alkupuolella monen autovalmistajan keskeinen strategia on ollut sähköistää korkeapäästöisimpiä automalleja, jotka ovat tyypillisesti tehokkaita ja suurikokoisia. Kyseisten autojen ostajat ovat myös pääsääntöisesti olleet valmiita maksamaan autoista korkeampia hintoja. Myös hybriditeknologiaa on otettu mukaan päästöjen vähentämiseksi. Nämä strategiat eivät kuitenkaan riitä pidemmän päälle päästörajojen kiristyessä. EU on päättänyt kaikkien polttomoottoria käyttävien henkilöautojen, myös lataushybridien, myynnin kieltämisestä vuoteen 2035 mennessä. Yhdysvalloissa Kalifornian ja 16 muun osavaltion asettamien sääntöjen mukaan 80 % vuonna 2035 myytävistä autoista tulee olla päästöttömiä, eli käytännössä täyssähköisiä. Lyhyellä aikavälillä kiinnostava ajuri autoilun sähköistymiselle tulee olemaan päästörajojen kiristyminen EU:ssa vuoden 2025 alussa, minkä tulisi nostaa täyssähköautojen markkinaosuutta selvästi, ellei autoteollisuus onnistu vielä lykkäämään regulaation voimaanastumista lobbaustoiminnallaan.
Raskas liikenne on pikalatausten suurkuluttaja
Myös suurten hyötyajoneuvojen, kuten bussien ja rekkojen sähköistyminen toimii merkittävänä DC-laturimarkkinan ajurina. Kaupallisten ajoneuvojen kulutus ja käyttöasteet ovat korkeammat, minkä vuoksi niitä tulee myös ladata useammin ja nopeammin. Siinä missä henkilöautojen latauksista noin 10–30 % tehdään pikalatausasemilla, raskaiden sähköajoneuvojen kohdalla tehokas DC-lataus on ennemmin sääntö kuin poikkeus. Raskas liikenne voi hyödyntää sekä yksityisiä latauskenttiä esim. bussivarikoilla tai logistiikkayhtiöiden omilla asemilla että julkisia pikalatausasemia teiden varsilla. ACEA:n tutkimuksen mukaan valtaosa (84 %) raskaan liikenteen latauskerroista tulisi kuitenkin pitkällä aikavälillä toteutumaan logistiikkayhtiöiden yksityisillä latauskentillä.
Hyötyajoneuvot muodostavat toistaiseksi vain pienen osuuden DC-laturimarkkinasta (2023 arviomme mukaan noin 0,5 MRD EUR tai 20 % koko DC-laturimarkkinasta), mutta Kempower odottaa markkinasegmentin kasvavan peräti 9 miljardiin 2030 mennessä. Sähköbussit yleistyvät tällä hetkellä nopeasti. ACEA:n tilastojen mukaan 15,5 % uusista busseista 2024 H1:llä olivat sähköisiä EU:ssa (H1’23: 13,7 %). Rekkapuolella asiakaskunnan kysyntä sähköistymiselle on kova, mutta markkina tulee jäljessä busseihin ja henkilöautoihin nähden (H1’24: 1,9 %, H1’23: 1,3 %). Lyhyen matkan kuljetusautot sähköistyvät jo nyt melko nopeasti. Keskiraskaiden ja raskaiden pitkän matkan rekkakuljetusten sähköistyminen vaatii teiden varsien latausinfrastruktuurin parantamista ja sähköisten rekkojen teknologian kehittymistä. Rekka-autojen valmistajat panostavat tällä hetkellä voimakkaasti sähköisten mallien kehittämiseen ja tuotannon kasvattamiseen.
DC-laturien markkinan odotetaan moninkertaistuvan vuosikymmenen loppuun mennessä
Sähköajoneuvojen DC-latauslaitteiden markkinan koko oli Kempowerin kohdealueilla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa arviomme mukaan noin 2,5 MRD euroa vuonna 2023, josta 2 MRD pääasiassa henkilöajoneuvojen lataamiseen tarkoitettuihin julkisiin latauspisteisiin. Arvioimme laturien myynnin kasvaneen vuonna 2023 jopa asennusmääriä enemmän, sillä moni latausoperaattori tilasi latureita varastoon komponenttipulan aiheuttaessa epävarmuutta laturien saatavuudesta. Vastaavasti vuoden 2024 aikana DC-laturimarkkina on arviomme mukaan kehittynyt jopa negatiivisesti asiakkaiden sulatellessa varastotasojaan ja investoidessa edellisvuotta varovaisemmin.
Kempower esitteli huhtikuun 2023 CMD:llä markkinatutkimuksen, jonka mukaan Euroopan ja Pohjois-Amerikan yhteenlasketun DC-laturimarkkinan odotetaan kasvavan noin 14 miljardiin euroon vuoteen 2030 mennessä (2022: 1,4 MRD). Tämä tarkoittaisi noin 33 %:n keskimääräistä vuotuista kasvua vuosien 2022–30 välillä (CAGR). DC-latauslaitemarkkinassa henkilöautojen lataamiseen tarkoitetut julkiset latausasemat ovat toistaiseksi selvästi suurin kohdesegmentti, mutta Kempower uskoo raskaan liikenteen lataussegmentin nousevan pitkällä aikavälillä jopa henkilöautosegmenttiä suuremmaksi. 14 miljardin euron markkinaennusteen toteutuminen tulee arviomme mukaan riippumaan mm. kuinka tiukasti EU ja Yhdysvaltojen tietyt osavaltiot pitävät kiinni liikenteen päästövähennystavoitteistaan. Myös geopolitiikalla ja talouskehityksellä tulee todennäköisesti olemaan vaikutusta päästövähennystavoitteisiin, sillä akkutuotannossa ollaan toistaiseksi vahvasti riippuvaisia Kiinasta ja toisaalta mahdolliset talouskriisit saattaisivat asettaa painetta tavoitteiden höllentämiselle.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Kempower
Kempower on sähköajoneuvojen latausteknologiaan keskittynyt yhtiö, joka valmistaa tasavirtaa (DC) syöttäviä pika- ja suurteholatausratkaisuja sekä niiden tukena käytettäviä ohjelmistoja erilaisiin käyttötarpeisiin. Kempower suunnittelee, valmistaa ja myy sähköajoneuvojen, kuten henkilö‑ ja hyötyajoneuvojen ja liikkuvien työkoneiden, sekä sähköalusten ja ‑veneiden, DC‑pikalatauslaitteita, ‑ratkaisuja ja ‑palveluita. Yhtiön päämarkkinat ovat Pohjoismaat ja muu Eurooppa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut03.09.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 283,6 | 226,9 | 294,9 |
kasvu-% | 173,75 % | −20,00 % | 30,00 % |
EBIT (oik.) | 40,7 | −25,8 | 12,1 |
EBIT-% (oik.) | 14,35 % | −11,35 % | 4,11 % |
EPS (oik.) | 0,61 | −0,39 | 0,18 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 46,90 | - | 50,80 |
EV/EBITDA | 32,12 | - | 20,43 |