Kamux Q3’24 -ennakko: Ruotsin tappio painaa edelleen tulosta
Kamux raportoi Q3-tuloksensa perjantaina noin klo 9. Kamuxin markkinoiden kehitys jatkui kohtuullisen hyvänä kvartaalin aikana. Kamux kuitenkin antoi jo lokakuussa tulosvaroituksen, jossa se kertoi Ruotsin toimintojen jatkaneen tappiolla Q3:lla, Kamux myös laski koko vuoden ohjeistustaan ja odottaa oik. liiketuloksen jäävän 15–17 MEUR:oon eli hieman viime vuosia alemmaksi.
Liikevaihdon odotetaan laskeneen hieman Ruotsin vetämänä
Ennustamme Kamuxin Q3-liikevaihdon laskeneen 3 % Ruotsin yli 20 % tiputuksen vetämänä. Kamux kertoi jo tulosvaroituksen yhteydessä Ruotsin Q3-liikevaihdon, joka oli pitkälti aiempien odotuksiemme mukainen. Markkina on Ruotsissa kasvanut ja Kamuxin ongelmat ovat enemmän sen sisäisiä mm. väärinkäytösten kitkemiseen ja henkilöstön vaihtuvuuteen liittyen. Suomessa odotamme käytännössä vertailukauden tasoista liikevaihtoa ja Saksassa noin 10 % kasvua. Suomessa tämä tarkoittaisi vertailukauteen nähden pientä markkinaosuuksien menetystä, mutta edelliseen kvartaalin nähden parannusta. Keskihinnoissa emme odota kvartaalilla merkittäviä muutoksia, joten liikevaihdon muutokset heijastelevat volyymikehitystä. Integroiduissa palveluissa odotamme kohtuullista 5 % kasvua, mutta sen vaikutus konsernin liikevaihtoon on marginaalinen.
Ruotsin jatkaa tuloksen käsijarruna
Kamux kertoi niin ikään tulosvaroituksessaan, että Ruotsi tulee jatkamaan selvästi tappiollisena Q3:lla. Tämä ei ollut meille yllätys ja odotamme noin -1 MEUR oik. liikevoittoa Ruotsissa, mikä olisi hienoinen parannus alkuvuoden kvartaaleista, mutta iso pudotus vertailukauden lähes 1 MEUR:n positiivisesta tuloksesta. Kamux on karsimassa kulujaan niin Ruotsissa kuin yleisestikin konsernissa, mutta niiden vaikutus Q3:lla on vielä käsityksemme mukaan vähäinen. Suomen ja Saksan osalta odotamme pientä tulosparannusta, mutta Ruotsin heikkous vetää konsernin tuloksen selvästi vertailukautta heikommaksi.
Hiljattain laskettu ohjeistus pysynee ennallaan
Kamux laski lokakuun tulosvaroituksessaan koko vuoden oik. liikevoitto-ohjeistuksena 15–17 MEUR:oon, kun se aiemmin odotti parannusta viime vuodesta (18,0 MEUR). Tämä ohjeistus tullaan hyvin todennäköisesti toistamaan. Ennusteemme on lähellä ohjeistuksen puoliväliä 15,7 MEUR. Kommentoimme tulosvaroitusta tarkemmin tuoreimmassa raportissamme.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Kamux
Kamux on vuonna 2003 perustettu käytettyjen autojen myyntiin erikoistunut autoliikeketju. Yhtiöllä on toimintaa Suomessa, jossa Kamux on oman arvionsa mukaan markkinajohtaja sekä, Ruotsissa ja Saksassa. Liiketoimintamallinsa mukaisesti Kamux tarjoaa asiakkailleen myös autokauppaan liittyviä integroituja palveluita, kuten esimerkiksi kolmansien osapuolten rahoitustuotteita. Keskeinen osa Kamuxin asiakaspalvelukonseptia on kotiinkuljetuspalvelu Suomessa ja Ruotsissa, jolloin auto toimitetaan asiakkaalle ja samalla noudetaan mahdollinen vaihtoauto. Digitaalisten kanavien lisäksi yhtiöllä on yli 70 myymälää.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut15.10.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 1 002,1 | 1 007,5 | 1 121,3 |
kasvu-% | 3,45 % | 0,54 % | 11,29 % |
EBIT (oik.) | 18,0 | 15,7 | 25,8 |
EBIT-% (oik.) | 1,79 % | 1,56 % | 2,30 % |
EPS (oik.) | 0,29 | 0,24 | 0,48 |
Osinko | 0,17 | 0,17 | 0,20 |
Osinko % | 2,98 % | 6,94 % | 8,16 % |
P/E (oik.) | 19,39 | 10,14 | 5,07 |
EV/EBITDA | 9,83 | 5,66 | 4,19 |