Incap Q3’24 -ennakko: Muutamista verrokeista poiketen ikävyyksiä ei ole pintautunut
Incap julkistaa Q3-raporttinsa perjantaina. Odotamme Incapin pysyneen Q1:ltä alkaneiden kvartaaliparannusten uralla myös Q3:lla etenkin suurimman asiakkuutensa toipumisen ajamana, vaikka yleisesti uutisvirta globaalista teollisuudesta ja sopimusvalmistussektorilta on ollut negatiivista. Incap kohtaa ensimmäistä kertaa suurimman asiakkaan varastokorjauksen rasittamia vertailulukuja, joten ennustamme tuloksen kääntyneen selvään ylämäkeen myös vuositason vertailussa. Arviomme mukaan yhtiö voi tarkistaa ohjeistushaarukkansa numeeriseksi Q3-raportin yhteydessä edellisvuosien tapaan. Koska yhtiö ei kilpailijoiden haasteista (ml. Kitronin ja Noten tulosvaroitukset) huolimatta ole muuttanut ohjeistustaan toistaiseksi, odotamme ohjeistuksen ”hengen” pysyvän kuitenkin mahdollisista säädöistä huolimatta ennallaan. Kesäkuussa julkistettu laaja raportti Incapista on luettavissa täältä.
Odotamme liikevaihdon kääntyneen kasvuun myös vuositasolla
Incap kohtaa ensimmäistä kertaa vertailuluvut, joita Q2’23:llä alkanut suurimman asiakkaan varastojen purku rasitti selvästi. Arviomme mukaan varastokorjauksen pitäisi olla jo pääosin ohi, minkä myötä Intian tehtaan volyymit ovat olleet selkeässä nousussa. Arvioimme kasvun jatkuneen myös kesän 2023 yritysoston jälkeen erinomaisesti suoriutuneella Yhdysvaltojen tehtaalla. Euroopan tehtailla kysyntäkuva on luultavasti ollut nihkeämpi, mutta odotamme kuitenkin Incapin pärjänneen Euroopassakin verrokkejaan jossain määrin vahvemmin. Tätä kokonaiskuvaa peilaten ennustamme Incapin liikevaihdon kasvaneen Q3:lla reilut 22 % 61 MEUR:oon. Kasvu on täysin orgaanista.
Ennustamme tuloksen kääntyneen liikevaihdon mukana
Incapin oikaistun liikevoiton ennustamme kohonneen Q3:lla 26 % 8,1 MEUR:oon liikevaihdon kasvun ja kulutehokkaan Intian tehtaan painoarvon vahvistumisen myötä. Ennusteemme vastaa oikaistua 13,3 %:n EBIT-%. Taso on toimialan kontekstiin suhteutettuna erittäin vahva, mutta Incap on toimittanut vahvuuksiensa (kulutehokkuus ja nopea reagointi) turvin selvästi verrokkeja korkeampaa kannattavuutta jo pitkään ja myös erityyppisissä markkinatilanteissa. Alariveillä odotamme Incapin rahoituskulujen ja verojen olleen noin normaaleilla tasoilla, joten ennustamme yhtiön EPS:n kohonneen vertailukaudesta operatiivista tulosta heijastellen 0,19 euroon osakkeelta. Yhtiön rahavirran arvioimme olleen tulosta jossain määrin vaisumpi Q3:lla, sillä liikevaihdon kasvu on luultavasti alkanut jälleen nostaa yhtiön käyttöpääomaa. Seuraamme raportissa myös varaston kehitystä etenkin Q2:n lopun tilanteeseen peilattuina, sillä se antaa heikon indikaation lähiajoille odotettavissa olevasta kysynnästä. Vastaava indikaattori on mielestämme edelleen myös Intian tehtaan henkilöstömäärän kehitys.
Ohjeistushaarukat voivat muuttua numeeriseksi
Incap on antanut kuluvalle vuodelle ohjeistuksen, jonka mukaan yhtiön liikevaihto on tänä vuonna suurempi ja liikevoitto samalla tasolla kuin vuonna 2023. Arviomme mukaan Incap voi tarkistaa ohjeistushaarukkansa numeeriseksi Q3-raportin yhteydessä edellisvuosien tapaan. Koska yhtiö ei kilpailijoiden haasteista huolimatta ole muuttanut ohjeistustaan Q3:n tai lokakuun aikana, arvioimme ohjeistuksen ”hengen” pysyvän ennallaan ja mahdollisten haarukoiden keskikohtien peilaavan nykyohjeistuksen sanamuotoja. Odotamme Incapin liikevaihdon kasvavan tänä vuonna 6,5 % 236 MEUR:oon ja liikevoiton 4,5 % 29,5 MEUR:oon.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Incap
Incap on vuonna 1982 perustettu kansainvälisesti toimiva sopimusvalmistaja. Incapin asiakkaat ovat oman alansa johtavia korkean teknologian laitetoimittajia, joille Incap tuottaa kilpailukykyä strategisena kumppanina. Yhtiö on keskittynyt pääosin korkean teknologian teollisuuselektroniikan osa- ja kokonaissovelluksien valmistamiseen. Tyypillisiä teollisuuselektroniikan loppusovelluksia ovat mm. muuntajat, invertterit, mittaus- ja luentainstrumentit sekä erilaiset automaatiosovellukset.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut28.07.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 221,6 | 236,0 | 271,3 |
kasvu-% | −15,99 % | 6,50 % | 14,97 % |
EBIT (oik.) | 30,6 | 30,2 | 35,2 |
EBIT-% (oik.) | 13,81 % | 12,80 % | 12,99 % |
EPS (oik.) | 0,75 | 0,77 | 0,90 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 10,38 | 13,30 | 11,33 |
EV/EBITDA | 6,70 | 7,83 | 6,50 |