Goforen marraskuu sujui hyvin, mutta vuodenvaihteeseen kohdistuu epävarmuutta
Goforen marraskuun liikevaihto oli työpäiväkorjattuna lähes viime vuoden tasolla. Laskutusasteet olivat arviomme mukaan hyvällä tasolla, ja yhtiö vaikuttaa pystyneen torjumaan markkinan hintapainetta kokonaisuutena varsin hyvin. Yhtiö voitti DACH-alueella merkittävän sopimuksen, mutta toisaalta kertoi myös merkittävän projektin keskeytymisestä loppuvuonna asiakkaan säästösyistä johtuen. Kokonaiskapasiteetti kääntyikin pieneen laskuun varovaisen rekrytoinnin ajamana, ja alkuvuoden projektitilanteeseen vielä edelleen epävarmuutta.
Liikevaihdon trendi parani edelliskvartaaleista
Gofore tiedotti keskiviikkona sen marraskuun liikevaihdon olleen 17,7 MEUR, joka oli yli 17,3 MEUR:n ennusteemme. Liikevaihto laski 5 % edellisvuodesta, mutta työpäiväkorjattuna liikevaihto laski vain noin 1 %:n. Näin ollen työpäiväkorjatun orgaanisen liikevaihdon kehityksen trendi parani edelliskuukausista.
Kysyntäkommenteissa positiivista ja negatiivista
Yhtiö kertoi voittaneensa DACH-alueella viiden vuoden puitesopimuksen autovalmistajan kanssa, ja sen yhtiön arvioima vuosittainen arvo Goforelle on noin 3,6 MEUR. Sopimus on merkittävä yhtiön kansainvälisen liiketoiminnan kokoluokassa (2024e: 22–23 MEUR). Voitto on positiivinen erityisesti huomioiden, että juuri kansainvälinen liiketoiminta on suorittanut tänä vuonna heikosti. Negatiivisella puolella yhtiö kertoi myös yhden merkittävän projektin keskeytymisestä joulukuun lopussa budjettisyistä. Yhtiö kommentoikin tammikuun työtilanteen olevan vielä auki ja olevansa varovainen rekrytoinnissa.
Kapasiteetti laski varovaisen rekrytoinnin seurauksena
Goforen henkilöstön lukumäärä oli 1468 marraskuun lopussa (-4 lokakuusta), kokonaiskapasiteetti 1371 (-13) ja alihankinta 166 (-3). Kokonaisuutena kapasiteetti laskikin varovaisesta rekrytoinnista johtuen, ja kehitys jäi odotuksistamme (+6). Edellisten kuukausien perusteella olimme odottaneet jo käännettä kokonaiskapasiteetin kehityksessä jälleen kasvuun.
Laskutusasteet hyvällä tasolla
Gofore kommentoi laskutusasteiden olleen melko hyvällä tasolla marraskuulle tyypillisesti. Marraskuun liikevaihto/työntekijä/päivä nousi aavistuksen vertailukaudesta ja oli hyvällä 548 euron tasolla. Positiivista oli, että alkuvuonna nähty laskeva trendi kääntyi, eikä markkinalla nähty asiakashintojen paine ole merkittävästi vielä realisoitunut Goforella. Laskelmamme perusteella laskutusasteet olivatkin hyvällä tasolla ja marraskuun kannattavuuden pitäisi olla hyvällä/erinomaisella tasolla.
Lähde: Gofore ja Inderes
Ennusteissa pientä laskupainetta kokonaiskapasiteetin jäätyä odotuksistamme
Vuoden 2025 liikevaihto ennusteeseemme kohdistuu noin 2 % laskupainetta ennakoitua varovaisemman rekrytoinnin takia. Q4:n kannattavuuteen sen sijaan kohdistuu jopa pientä nousupainetta vahvojen laskutusasteiden myötä, mutta Q1’25:n laskutusasteisiin liittyy taas enemmän epävarmuutta mahdollisista projektien päättymisistä johtuen. Olemme kuitenkin olleet lähikvartaalien kasvuennusteissa varsin konservatiivisia. Kuten olemme aiemmin kommentoineet, ensi vuoteen liittyy edelleen epävarmuutta niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla, mutta yksityisen sektorin suurimpien säästötarpeiden odotamme olevan takana. Asiakassektoreissa ja yhtiöissä on kuitenkin paljon hajontaa, jonka takia yksittäisiin yrityksiin kohdistuvien säästötarpeiden ennustaminen on vaikeaa. Ennustamme liikevaihdon laskevan orgaanisesti 3 % ja EBITA-%:n olevan 13,3 % vuonna 2024.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Gofore
Gofore on digitalisaation palveluyritys, jonka palvelut kattavat johdon konsultoinnin, digitaalisten palveluiden muotoilun ja rakentamisen, pilvipalvelut ja ohjelmistotestauksen. Goforen päämarkkina on Suomen IT-palvelumarkkina, minkä lisäksi yhtiö on ottanut askeleita kansainvälistymiseen. Goforella on vahva asiakaskunta erityisesti julkishallinnossa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut11.11.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 189,2 | 186,5 | 193,4 |
kasvu-% | 26,23 % | −1,43 % | 3,65 % |
EBIT (oik.) | 26,7 | 24,7 | 25,9 |
EBIT-% (oik.) | 14,11 % | 13,23 % | 13,39 % |
EPS (oik.) | 1,40 | 1,28 | 1,36 |
Osinko | 0,47 | 0,50 | 0,58 |
Osinko % | 2,10 % | 2,26 % | 2,62 % |
P/E (oik.) | 16,04 | 17,28 | 16,26 |
EV/EBITDA | 11,13 | 10,91 | 10,23 |