Goforelle julkisen puolen jatkotilaus
Gofore kertoi eilen illalla Helsingin kaupungin valinneen Goforen kehittämiskumppaniksi kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle. Hankinnan arvo on enintään 2 950 000 euroa. Tämä hankintapäätös kohdistuu vuosille 2021-2022. Goforen asiantuntijaresursseja voidaan käyttää hankkeen keston aikana vuosina 2021-2024. Sopimus on voimassa toistaiseksi.
Goforen vahvuus on julkisella puolella, joka vastaa noin 75 % yhtiön liikevaihdosta. Julkisesta sektorista on viime aikoina tullut sektorin toimijoille entistä mielenkiintoisempi asiakassegmentti suuren digitalisaatiotarpeen, ostotavan muutoksen sekä vakaan asiakasprofiilin takia. Sopimus on jatkoa aiemmalle sopimukselle Helsingin kaupungin kanssa. Sopimus mahdollistaa myös yhteistyön syventämisen lisähankintamahdollisuuden kautta. Tiedote ei aiheuta muutoksia ennusteisiin, mutta antaa hyvää pohjaa lähivuosien ennustetulle kasvulle. Ennustamaamme vuosien 2021-2022 liikevaihdon kasvavan 31 % ja 8 % (2020 liikevaihto 78 MEUR).
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Gofore
Gofore on digitalisaation palveluyritys, jonka palvelut kattavat johdon konsultoinnin, digitaalisten palveluiden muotoilun ja rakentamisen, pilvipalvelut ja ohjelmistotestauksen. Goforen päämarkkina on Suomen IT-palvelumarkkina, minkä lisäksi yhtiö on ottanut askeleita kansainvälistymiseen. Goforella on vahva asiakaskunta erityisesti julkishallinnossa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut07.03.2021
2020 | 21e | 22e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 78,0 | 102,1 | 110,3 |
kasvu-% | 21,68 % | 31,03 % | 8,00 % |
EBIT (oik.) | 10,8 | 15,1 | 16,5 |
EBIT-% (oik.) | 13,83 % | 14,78 % | 14,94 % |
EPS (oik.) | 0,64 | 0,88 | 0,96 |
Osinko | 0,24 | 0,30 | 0,35 |
Osinko % | 1,40 % | 1,36 % | 1,59 % |
P/E (oik.) | 26,95 | 25,03 | 22,96 |
EV/EBITDA | 18,52 | 16,94 | 15,21 |