Fortum etsii edelleen ostokohteita Euroopasta
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90,fit=cover/https://content.inderes.se/assets/9ba4d740-71b1-4bc6-8912-c86c9b76394d.png)
Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark kertoi eilen uutistoimisto Reutersille antamassaan haastattelussa, että yhtiö etsii edelleen investointikohteita sähkönsiirtoverkkojen myynneistä saaduille kassavaroille. Yhtiön ensisijainen pyrkimys on osallistua sähköntuotantokapasiteetin konsolidointiin Euroopassa vielä vuoden 2017 aikana ja vesivoima on edelleen sen ykkösprioriteetti. Lundmark ei kuitenkaan poissulkenut mahdollisuutta investoida Fortumin ydinvoimatuotantokapasiteetin kasvattamiseen. Yhtiö kuitenkin arvioi kohteita huolellisesti ja markkinoiden korkeista arvostustasoista johtuen maltillisesti hinnoiteltuja kohteita on haastava löytää, minkä vuoksi kuluvan vuoden loppuun asetettu takaraja ei ole ehdoton.
Toimitusjohtajan kommentit olivat yhtiön aikaisempien kommenttien ja odotuksiemme mukaisia ja mielestämme sijoittajien kannalta on positiivista, että yhtiössä harkitaan investointeja tarkasti arvostustasojen ollessa korkeita. Tilanteen pitkittyessä yhtiön tulee väistämättä arvioida myös muita keinoja allokoida pääomia, mikä voi tarkoittaa varojen jakoa omistajille. Nykyisessä korkoympäristössä pääomille on vaikea saada korkotuottoa, ja se heikentää yhtiön pääoman tuottotasoa. Emme kuitenkaan odota yhtiön jakavan varoja omistajille lyhyellä tähtäimellä ja tämänhetkisillä arvostustasoilla emme odota tilanteeseen nopeaa ratkaisua.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Fortum
Fortum on energiayhtiö, joka edistää muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Fortumin ydinliiketoiminta on Pohjoismaissa ja se koostuu päästöttömästä ja tehokkaasta sähkön tuotannosta, sähkön myynnistä, kaukolämmöstä sekä kierrätys- ja jäteliiketoiminnasta.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut06.02.2017
2016 | 17e | 18e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 3 632,0 | 4 155,6 | 4 203,3 |
kasvu-% | 5,01 % | 14,42 % | 1,15 % |
EBIT (oik.) | 644,0 | 731,2 | 828,5 |
EBIT-% (oik.) | 17,73 % | 17,60 % | 19,71 % |
EPS (oik.) | 0,59 | 0,67 | 0,76 |
Osinko | 1,10 | 1,10 | 0,60 |
Osinko % | 7,55 % | 8,01 % | 4,37 % |
P/E (oik.) | 24,68 | 20,53 | 17,98 |
EV/EBITDA | 10,87 | 9,55 | 9,17 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/a/94ad74/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/jani_f/500/140023_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)