Fodelia: Toimitusjohtajan tehtävä siirtyy talon sisällä
Fodelian toimitusjohtaja vaihtuu ja uudeksi toimitusjohtajaksi astuu Riikka Wulff. Pidämme todennäköisenä, että vaihdosta on suunniteltu jo pidemmän aikaa, sillä yhtiön tiedotteen mukaan aloite johtajamuutokseen tuli yhtiön nykyiseltä toimitusjohtajalta ja suurimmalta osakkeenomistajalta Mikko Tahkolalta. Tahkola jatkaa siirtymäkauden aikana strategisena neuvonantajana ja mahdollisesti tulevaisuudessa myös hallituksen puheenjohtajana, mikäli yhtiökokous ja hallitus näin päättävät. Tahkola ehti olla Fodelian toimitusjohtaja reilun viiden vuoden ajan yhtiön First North -listautumisesta lähtien, joka toteutui vuoden 2019 lopulla.
Riikka Wulff liittyi Fodelian palvelukseen vuoden 2023 lopussa ja on vastannut Oikia-liiketoimintayksikön johtamisesta. Wulffilla on aikaisempaa toimitusjohtajakokemusta Pentik Oy:stä neljän vuoden ajan, minkä lisäksi hän on työskennellyt johtotehtävissä mm. Alma Mediassa. Pidämme hänen taustaansa hyvin sopivana konsernijohtajan tehtäviin, vaikka varsinaista pörssiyhtiön toimitusjohtajakokemusta ei aiemmista rooleista olekaan.
Emme odota toimitusjohtajavaihdoksen aiheuttavan merkittävää muutosta yhtiön strategian kehittymiseen. Yrityskauppojen merkitys Fodelian strategiassa on vähentynyt viime vuosina. Fokus on aiempaa tiiviimmin orgaanisessa kasvussa kilpailukykyisimpien liiketoimintojen kautta, jolloin nähdäksemme erityisesti liiketoiminta-alueiden johtajien roolien merkitys korostuu kokonaisuuden näkökulmasta. Feelian liiketoiminnan johdossa jatkaa Jukka Ojala ja tuleva toimitusjohtaja Riikka Wulff puolestaan jatkaa myös Oikian johdossa uusien tehtäviensä rinnalla.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Fodelia
Fodelia on suomalainen elintarvikealan yhtiö. Konsernin portfolioon kuuluvat B2B-asiakkaita palveleva valmisruokavalmistaja Feelia, kuluttajatuotteita kuten snackseja valmistava Oikia sekä Bravedo-konsernin kanssa perustettu yhteisyritys Fodbar. Yhtiön kotipaikka on Pyhäntä ja tuotantolaitokset sijaitsevat Pyhännällä, Kokkolassa ja Jokioisessa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut05.12.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 49,0 | 53,0 | 57,3 |
kasvu-% | 17,64 % | 8,15 % | 8,19 % |
EBIT (oik.) | 3,0 | 3,7 | 4,6 |
EBIT-% (oik.) | 6,06 % | 6,92 % | 7,98 % |
EPS (oik.) | 0,20 | 0,30 | 0,42 |
Osinko | 0,08 | 0,10 | 0,13 |
Osinko % | 1,45 % | 1,60 % | 2,08 % |
P/E (oik.) | 27,12 | 20,55 | 14,87 |
EV/EBITDA | 11,15 | 10,22 | 8,41 |