Fodelia: Fodbarin suursopimus Hämeessä tukee myös Feeliaa
Fodelian puoliksi omistama yhteisyritys Fodbar on näillä näkymin saamassa neljän vuoden mittaisen, vuosiliikevaihdoltaan noin 8,6 MEUR:n suuruisen sopimuksen Kanta-Hämeen hyvinvointialueelta. Toteutuessaan sopimus tulee myös kasvattamaan Feelian myyntiä. Emme näe sopimuksen aiheuttavan välittömiä tarpeita ennustemuutoksille, mutta pidämme Fodelian pitkän aikavälin kasvunäkymän kannalta positiivisena, että yhtiö on alkanut voittamaan suurikokoisia sopimuksia myös julkiselta sektorilta, joka on historiassa ollut hidas muuttamaan toimintatapojaan.
Oma Häme tiedotti ulkoistavansa palvelutuotantoa Fodbarille
Kanta-Hämeen hyvinvointialue Oma Häme on kilpailuttanut syksyn aikana toimijoita ateria-, ruoka- ja laitoshuoltopalveluiden toimittamisesta. Hyvinvointialue tiedotti 10.12. valinneensa Fodbar Oy:n palveluiden tuottajaksi, mutta hankinnasta tullaan vielä laatimaan erillinen sopimus. Fodbarin kilpailijoita hankintaneuvotteluissa olivat Compass Group, Palmia ja Vireko.
Sopimus karkeasti tuplannee Fodbarin liikevaihdon
Nelivuotisen (arviolta 2025-28) sopimuksen yhteisarvoksi on tulossa reilut 34 MEUR, mikä tarkoittaisi noin 8,6 MEUR:n vuotuista liikevaihtoa Fodbarille. Fodbarin liikevaihto vuonna 2023 oli 7,5 MEUR ja liikevaihto on ollut kasvussa myös vuoden 2024 aikana. Oma Häme -sopimuksen myötä Fodbarin liikevaihdon tulisi lähivuosina yli tuplaantua vuoden 2023 tasoon nähden.
Fodbarin liikevaihtoa ei raportoida osana Fodelia konsernia, vaan ainoastaan Fodelian omistuksen mukainen 50 %:n tulososuus kirjataan rahoituskulujen ja tuottojen riville. Fodbarin tulos on käsityksemme mukaan kääntynyt vuoden 2024 aikana positiiviseksi, mutta tulososuutta ei ole vielä alettu kirjaamaan Fodelian tulokseen, koska Fodbarin oma pääoma on toistaiseksi negatiivinen (2023: 2,2 MEUR) aikaisempien vuosien käynnistyshaasteista syntyneiden tappioiden myötä. Olemme arvioineet oman pääoman kääntyvän positiiviseksi vuonna 2027 ja tulosta kirjattavan Fodeliaan vuodesta 2028 noin 0,4 MEUR/v olettaen, että Fodbar tekisi 20 MEUR:n liikevaihdolla 4 %:n nettotulosmarginaalia (50 % osuus 0,8 MEUR nettotuloksesta). Mikäli Fodbarin kasvu kiihtyy uusien suurten sopimusten tukemana, voisi tulosennusteissa olla nostovaraa. Toistaiseksi niukka julkaistu informaatio Fodbarista rajoittaa ennustetarkkuutta, mutta arvioimme Fodelian julkaisevan tulevaisuudessa enemmän tietoa Fodbarista yhtiön liikevaihdon ja tulosvaikutuksen kasvaessa. Fodbarin osuus Fodelian kokonaisarvosta on osien summa laskelmassamme matala (reilut 2 MEUR). Fodbarin arvonmääritykseen voisi kohdistua suuren sopimuksen myötä nostovaraa, jonka merkitys kokonaisuuteen on toistaiseksi pieni.
Feelia hyötyy Fodbarin kasvusta
Fodelian merkittävin liiketoiminta-alue Feelia myy ruokatuotteita Fodbarille, joten Oma Hämeen suuri sopimus tulee tukemaan myös Feelian kasvua. Feelian myynti Fodbarille on vastannut noin 10 % Fodbarin liikevaihdosta, jolloin Oma Häme -sopimuksen liikevaihtovaikutus Feeliaan voisi olla vajaat 1 MEUR vuositasolla. Feelian vuoden 2024e absoluuttinen kasvu on nousemassa arviolta 7,7 MEUR:oon useiden päiväkotiasiakkuuksien myötä, jotka yhtiö voitti vuoden 2023 loppupuoliskolla. Oletamme Feelian liikevaihdon kasvavan orgaanisesti 5,8 MEUR vuonna 2025, josta noin 1,5 MEUR syntyisi kesällä tiedotetun HUS-sopimuksen ansiosta ja vajaa 1 MEUR Fodbarin tuoreen Oma Häme -yhteistyön myötä. Emme toistaiseksi näe tarvetta nostaa Feelian kasvuennusteita, mutta uusien suursopimusten voittaminen voisi aiheuttaa nostopainetta pitkän aikavälin kasvuennusteisiin. Vuosille 2026-28 olemme ennustaneet 4-5 MEUR:n vuotuista kasvua Feelian liikevaihtoon.
Julkisen sektorin potentiaali keskeinen pitkän aikavälin kasvuajuri
Feelian liikevaihto on kasvanut viime vuosina nopeasti erityisesti yksityisen sektorin yritysten, kuten hoiva- ja päiväkotiketjujen ottaessa käyttöön uusia teollisesti tuotettuja tehokkaita ruokaratkaisuja. Julkisen sektorin kasvupotentiaali on näyttänyt viime aikoina aukeamisen merkkejä edellä mainittujen HUS ja Oma Häme -sopimusten sekä muiden pienempien sopimusten myötä. Julkisen sektorin kasvupotentiaalin aukeaminen on keskeistä Feelian pitkän aikavälin kasvun kannalta, sillä laitosruokailumarkkinasta valtaosa kohdistuu juuri julkisen sektorin tuottamiin palveluihin. Kuntien ja hyvinvointialueiden säästöpaineet ja toisaalta palveluiden laadun varmistaminen ovat keskeisiä ajureita uusien ratkaisujen käyttöönotolle. Historiassa julkisen sektorin toimintatapojen uudistumista on jarruttanut mm. poliittinen päätöksenteko, jossa on haluttu suosia kuntien itse omistamia keskuskeittiövetoisia in-houseyhtiöitä mm. paikallisten työpaikkojen turvaamiseksi ja toisaalta palveluiden yksityistämiseen liittyvien ennakkoluulojen vuoksi.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Fodelia
Fodelia on suomalainen elintarvikealan yhtiö. Konsernin portfolioon kuuluvat B2B-asiakkaita palveleva valmisruokavalmistaja Feelia, kuluttajatuotteita kuten snackseja valmistava Oikia sekä Bravedo-konsernin kanssa perustettu yhteisyritys Fodbar. Yhtiön kotipaikka on Pyhäntä ja tuotantolaitokset sijaitsevat Pyhännällä, Kokkolassa ja Jokioisessa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut05.12.2024
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 49,0 | 53,0 | 57,3 |
kasvu-% | 17,64 % | 8,15 % | 8,19 % |
EBIT (oik.) | 3,0 | 3,7 | 4,6 |
EBIT-% (oik.) | 6,06 % | 6,92 % | 7,98 % |
EPS (oik.) | 0,20 | 0,30 | 0,42 |
Osinko | 0,08 | 0,10 | 0,13 |
Osinko % | 1,45 % | 1,63 % | 2,12 % |
P/E (oik.) | 27,12 | 20,10 | 14,54 |
EV/EBITDA | 11,15 | 10,01 | 8,23 |