Fiskars-päivitys - tulosvaroitus ja haastava arvostus eivät houkuttele
Toistamme Fiskarsin vähennä-suosituksen ja laskemme perjantain tulosvaroituksen takia tavoitehintamme 18,5 euroon (aik. 19,0). Tavoitehintamme koostuu Fiskarsin omistamien Wärtsilä-osakkeiden arvosta (~5,5 euroa per osake) ja arviostamme Fiskarsin oman liiketoiminnan arvosta (~13 euroa per osake). Fiskarsilla on jo pitkään ollut vaikeuksia liikevaihdon kasvattamisessa ja viime vuosien tuloskasvu on perustunut lähinnä tehokkuus- ja kustannussäästöohjelmiin. Viime vuoden lopussa käynnistynyt kolmivuotinen Living-segmentin uudelleenjärjestelyohjelma ja USA:n uudet tullitariffit aiheuttavat lyhyellä aikavälillä lisähaasteita tuloskasvulle, mikä yhdessä osakkeen haastavan arvostuksen kanssa ei ole houkutteleva yhdistelmä.
Fiskars alensi perjantaina vertailukelpoista EBITA-ohjeistustaan vuodelle 2019
Fiskars arvioi nyt vertailukelpoisen EBITA:n jäävän alle edellisvuoden tason (2018: 121,7 MEUR). Aiemmin yhtiö odotti vertailukelpoisen EBITA:n pysyvän viime vuoden tasolla. Ohjeistus vertailukelpoisen liikevaihdon osalta pidettiin ennallaan ja Fiskars odottaa edelleen vertailukelpoisen liikevaihdon pysyvän viime vuoden tasolla (2018: 1118,5 MEUR). Tulosvaroituksen syyksi kerrottiin USA:n päätös korottaa tullitariffeja Kiinasta tulevalle tuonnille, mikä tulee vaikuttamaan negatiivisesti koko vuoden vertailukelpoiseen EBITA:an.
USA korotti viime viikolla 200 miljardin dollarin edestä kiinalaisten tuotteiden tullitariffeja 10 %:sta 25 %:iin
USA:n osuus Fiskarsin liiketoiminnasta on suuri (Amerikka-segmentti 40 % liikevaihdosta) ja osa tuotevalikoimasta tuodaan maahan Kiinasta. Korotetut tariffit vaikuttavat merkittävästi Fiskarsin Kiinasta USA:an tuotujen tuotteiden kustannuksiin, eikä yhtiö pysty siirtämään kohonneita kustannuksia täysimääräisesti omien tuotteiden hintoihin, mikä heikentää Fiskarsin tuotteiden kilpailukykyä esim. USA:ssa valmistettuihin tuotteisiin nähden. Lopullinen vaikutus riippuu koko vuoden myynnin tuotejakaumasta sekä siitä, kuinka kauan tullitariffit ylipäätään ovat voimassa. Yhtiö ei pystynyt tarkentamaan arviotaan tariffien tulosvaikutuksesta sen enempää kuin että vaikutus on negatiivinen.
Olimme vaisun Q1-raportin jälkeen vuoden 2019 tulosennusteessamme jo hieman edellisvuoden alapuolella
Ennusteemme liikevaihdosta ennen tulosvaroitusta oli 1123 MEUR ja vertailukelpoisesta EBITA:sta 121 MEUR. Liikevaihtoennusteemme laski varoituksen jälkeen 2 % tasolle 1100 MEUR ja vertailukelpoinen EBITA-ennusteemme laski 5 % tasolle 116 MEUR. Yhtiö totesi ohjeistuksen yhteydessä, että näkymiin vaikuttavat kasvupanostukset, joiden odotetaan luovan kestävää arvoa pitkällä tähtäimellä. Lisäksi toimintaympäristön muutoksessa on edelleen merkittäviä riskejä mm. Brexit ja mahdolliset uudet korotukset tullitariffeihin. Näiden riskien epäsuotuisalla kehityksellä voi olla merkittävä negatiivinen vaikutus vertailukelpoiseen liikevaihtoon ja vertailukelpoiseen EBITA:an. Liikevaihdon kasvattaminen näyttää olevan yhtiölle edelleen haasteellista ja suurimmat kannattavuusparannukset ovat arviomme mukaan tulleet läpi jo viime vuosina tehtyjen rakennemuutosohjelmien kautta.
Lähivuosien tulosennusteisiimme nähden osake on tällä hetkellä haastavasti hinnoiteltu
Jos Fiskarsin nykyisestä 19,7 euron osakekurssista poistetaan Wärtsilä-omistuksen arvo (5,5 euroa per osake), jää itsenäisen Fiskarsin kurssitasoksi 14,2 euroa. Kun tätä peilataan vuosien 2019-2021 tulosennusteisiimme, ovat raportoidut P/E-luvut korkeahkot (18-17x). Living-segmentin uudelleenjärjestelyohjelman kertaluonteisista eristä oikaistut P/E-luvut ovat jo kohtuullisemmat 15-14x. Wärtsilän osakkeiden irtoamisen jälkeiselle kurssitasolle osinkoennusteemme tarjoavat 3,9 %:n ja 4,1 %:n osinkotuottoa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Fiskars
Fiskars on vuonna 1649 perustettu suomalainen kuluttajatuoteyhtiö. Yhtiön päätuoteryhmät liittyvät kotiin, askarteluun, puutarhanhoitoon, ulkoiluun, ruoanlaittoon, sisustamiseen ja kattamiseen ja tuotteita myydään yli 100 maassa. Yhtiön suurimmat markkina-alueet ovat Eurooppa ja Pohjois-Amerikka. Fiskars palvelee ihmisiä ympäri maailmaa brändiportfoliolla, johon kuuluu kansainvälisesti tunnettuja brändejä kuten Fiskars, Gerber, Iittala, Royal Copenhagen, Waterford ja Wedgwdood. Tuotteista noin puolet valmistetaan yhtiön omissa tehtaissa ja noin puolet tulevat alihankkijoilta.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut20.05.2019
2018 | 19e | 20e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 1 118,5 | 1 099,6 | 1 134,0 |
kasvu-% | −5,65 % | −1,69 % | 3,13 % |
EBIT (oik.) | 100,8 | 96,2 | 96,6 |
EBIT-% (oik.) | 9,01 % | 8,75 % | 8,52 % |
EPS (oik.) | 1,11 | 0,95 | 0,92 |
Osinko | 6,14 | 0,56 | 0,58 |
Osinko % | 32,32 % | 3,67 % | 3,80 % |
P/E (oik.) | 17,06 | 16,01 | 16,67 |
EV/EBITDA | 9,11 | 9,36 | 9,22 |