Finnair harkitsee joukkovelkakirjalainansa osittaista lunastusta
Finnair tiedotti kutsuvansa sen toukokuussa 2025 erääntyvän 400 MEUR:n arvoisen ja 4,250 %:n kuponkikorkoa tuottavan joukkovelkakirjalainan lainan haltijat myymään lainaosuutensa käteistä vastaan. Yhtiö esittää takaisinostotarjouksen kohteena olevien lainaosuuksien kokonaisnimellisarvon olevan korkeintaan 100 MEUR, mutta Finnair kuitenkin pidättää oikeuden harkintansa mukaan päättää ostettavien lainaosuuksien määrän (ml. oikeuden olla hyväksymättä ainuttakaan lainaosuutta ostettavaksi). Lainaosuuksien takaisinostohinta tulee määräytymään muunnellun hollantilaisen huutokauppamenettelyn mukaisesti. Lainaosuuden matalin mahdollinen takaisinostohinta on 85,5 % osuuksien nimellisarvosta. Tarjouksen tarkat ehdot on esitetty 16.2.2023 päivätyssä englanninkielisessä tarjousmuistiossa.
Lainojen ostamisessa alle nimellisarovonsa olisi yhtiölle järkevää
Finnairilla oli Q4:n lopussa kassassaan 1,5 miljardia euroa likviditeettiä, mikä mahdollistaa yhtiölle rahoitusrakenteen optimoinnin, kun myös liiketoiminnan tuloskunto on arviomme mukaan nousemassa tänä vuonna positiiviseksi. Finnairin toukokuun 2025 joukkovelkakirjalainalla on käyty kauppaa viime kuukausina 75-85 %:n arvolla nimellisarvosta, mikä peilaa mielestämme markkinakorkojen yleistä nousua ja toisaalta Venäjän ylilentokiellon heikentämää Finnairin pitkän ajan liiketoimintanäkymää. Siten joukkovelkakirjalainojen osittainen lunastus olisi Finnairille järkevää, sillä lainojen ostaminen nimerllisarvon alapuolelta laskee Finnairin nettovelkaa (ts. bruttovelka supistuu enemmän kuin kassa). Arvioimme yhtiön pyrkivän hyödyntämään tätä mahdollisuutta vuonna 2025 erääntyvän joukkovelkakirjalainan osittaisella takaisinostolla. Finnairin ostoista saama hyöty riippuu lopulta tarjottujen lainaosuuksien määrästä sekä niille huutokaupassa muodostuvista hinnoista.
Emme kuitenkaan odota yhtiöltä enempää ostotarjouksia lainoista
Arviomme mukaan Finnair tarvitsee runsasta likviditeettiä käänneohjelmansa toteutuksen turvaamiseen ja kassaa sitovat myös edullisen TyEL-lainan lyhennysten alkamiset Q2:lla. Finnairin uuden velkarahan hinnan taas arvioimme olevan nousussa markkinakorkojen kohoamisen myötä. Näin ollen emme odota yhtöltä lähtökohtaisesti lisää lainojen takaisinostotarjouksia. Rahoitusrakennettaan yhtiö tulee kuitenkin lähiaikoina uudelleenjärjestelemään, sillä yhtiön 200 MEUR:n hybridilainan korko nousee myöhemmin tänä vuonna merkittävästi, jos lainaa ei lunasteta takaisin. Hybridilainan yhtiö tulee arviomme mukaan rahoittamaan uudelleen oman pääoman ehtoisilla intstrumenteilla, mihin liitty mielestämme edelleen riski osakesarjan laimentumisesta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Finnair
Finnair on yksi maailman vanhimmista edelleen operoivista lentoyhtiöistä. Vuonna 1923 perustettu Finnair on Aasian ja Euroopan väliseen matkustaja- ja rahtiliikenteeseen erikoistunut verkostolentoyhtiö. Finnair on Suomen sisäisessä liikenteessä markkinajohtaja, mutta yhtiön kilpailukenttä on varsin erilainen Suomen sisäisillä, Suomen ja Euroopan välisillä sekä kaukoreiteillä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut16.02.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 2 356,6 | 2 798,6 | 2 892,5 |
kasvu-% | 181,08 % | 18,76 % | 3,35 % |
EBIT (oik.) | −163,9 | 122,3 | 165,0 |
EBIT-% (oik.) | −6,95 % | 4,37 % | 5,70 % |
EPS (oik.) | −0,33 | −0,00 | 0,03 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | 76,79 |
EV/EBITDA | 68,88 | 10,50 | 9,38 |