Exel Q2 tiistaina - ohjeistuksen toistaminen riittää tässä vaiheessa
Exel Composites julkistaa Q2-raporttinsa tiistaina kello 9:00. Arvioimme yhtiön operatiivisen tuloksen asettuneen Q2:lla kohtuullisen vertailukauden tasolle, sillä toukokuussa ostetun DSC:n tappiollisuus, Aasian tuotannon siirrot ja myyntimixin lievä heikentyminen rokottavat yhtiön suhteellista kannattavuutta. Ohjeistuksensa yhtiö tulee arviomme mukaan toistamaan. Lisäksi huomio raportissa keskittyy etenkin DSC-integraation ensimetreihin, sillä DSC:n tuloksen kääntäminen on keskeinen arvoajuri osakkeelle lähivuosina. Toistamme positiivisen näkemyksemme potentiaaliinsa nähden kohtuullisesti arvostetusta Exelistä ennen raporttia.
Exel integroi DSC:n konsernitulokseen toukokuun alusta, minkä lisäksi yhtiön kasvua tukee epäorgaanisesti yhden kuukauden osalta viime vuoden toukokuussa ostettu kiinalaisyhtiö. Arvioimme Exelin liikevaihdon kasvaneen Q2:lla 17,5 % vertailukaudesta 27,2 MEUR:oon. Kasvusta pääosa on epäorgaanista, mutta positiivisena pysyneen globaalin taloustilanteen valossa odotamme myös liikevaihdon orgaanisen kasvun olleen hyvällä tasolla 4-5 %:ssa. Arvioimme Exelin volyymien nousseen telekommunikaatiota lukuun ottamatta kaikilla asiakassektoreilla Q2:lla. Kasvu on arviomme mukaan painottunut kuitenkin myös Q2:lla yhtiön strategian mukaisesti alemman keskihinnan keskisegmenttiin.
Ennustamme Exelin oikaistun liikevoiton pysyneen Q2:lla vertailukauden tasolla 1,7 MEUR:ssa, mikä vastaa yhtiölle välttävää 6,3 %:n liikevoittomarginaalia. Operatiiviseen tuloskasvuun yhtiöllä ei arviomme mukaan ole ollut Q2:lla eväitä. DSC:n mukanaan tuoma tappio, Aasian todennäköisesti vertailukautta vähäisemmät projektitilaukset, tuotemixin lievä heikentyminen ja tuotannon siirrot suljetulta Australian tehtaalta Kiinaan ovat todennäköisesti syöneet liikevaihdon orgaanisen kasvun luoman tulosvivun, Kiinan yritysoston tulostuen ja Australian tappioiden katkeamisen tuomat hyödyt. Lisäksi arvioimme, että yhtiö kirjaa DSC-yritysostosta pieniä kertakuluja Q1:n tavoin myös Q2:lle. Normaalien rahoituskulujen ja verojen jälkeisen oikaistun EPS:n arvioimme olleen Q2:lla 0,09 euroa.
Exel on ohjeistanut liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna merkittävästi ja oikaistun liikevoittonsa kasvavan viime vuodesta (2017: liikevaihto 86 MEUR, oikaistu liikevoitto 6,3 MEUR). Liikevaihto-ohjeistuksensa yhtiö saavuttaa ongelmitta DSC-kaupan ansiosta. Arvioimme yhtiön toistavan myös tulosohjeistuksensa Q2-raportissaan, vaikka Exel ei saanut Q1:ltä olennaista etumatkaa vertailulukuihin ja Q2:sta alkaen DSC:n tappiot (Exel odottaa DSC:ltä positiivista liikevoittoa vuonna 2019) rasittavat tulosta. Arviomme mukaan komposiittien kysyntä on säilynyt Q2:n aikana vakaan hyvällä tasolla positiivisena pysynyttä makrokuvaa heijastellen, mikä tukee yhtiön loppuvuoden kasvu- ja tuloskasvunäkymiä yhdessä hieman helpottuvien vertailulukujen kanssa. Marginaalit tuloskasvun osalta näyttävät kuitenkin suhteellisen ohuilta, mikä yhdistettynä kroonisesti rajalliseen näkyvyyteen pitää lyhyen ajan riskitason kohollaan. Ohjeistuksen pitäminen on myös kurssin kannalta kriittistä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Exel Composites
Exel on vuonna 1960 perustettu globaalisti valmistavassa teollisuudessa operoiva yhtiö, joka on erikoistunut vaativien ja useisiin erilaisiin teollisuuden loppukäyttöihin soveltuvien komposiittituotteiden suunnitteluun, valmistamiseen sekä myyntiin ja markkinointiin. Yhtiöllä on tuotantolaitoksia Euroopassa, Aasiassa ja Yhdysvalloissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut06.07.2018
2017 | 18e | 19e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 86,3 | 102,1 | 115,0 |
kasvu-% | 18,03 % | 18,39 % | 12,61 % |
EBIT (oik.) | 6,3 | 6,9 | 8,5 |
EBIT-% (oik.) | 7,28 % | 6,74 % | 7,39 % |
EPS (oik.) | 0,36 | 0,36 | 0,47 |
Osinko | 0,30 | 0,30 | 0,33 |
Osinko % | 19,24 % | 101,01 % | 111,11 % |
P/E (oik.) | 4,33 | 0,82 | 0,63 |
EV/EBITDA | 2,91 | 2,27 | 1,69 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/thiebault/500/56758_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/zen65/500/90652_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/a/5f8ce5/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)