Exel Q2 - melko hyvä kannattavuus laski riskitasoa eikä raportti antanut syitä muutoksiin
Exel Composites julkisti eilen Q2-raporttinsa. Q2-tulos oli hieman vertailukautta parempi ja operatiivinen kannattavuus ylitti myös ennusteemme melko selvästi. Kuluvan vuoden ohjeistuksensa yhtiö toisti. Emme tehneet raportin jälkeen ennustemuutoksia, joskin hyvä operatiivisen tuloksen kehitys laskikin osakkeen riskitasoa jossain määrin. Toistamme Exelin 6,70 euron tavoitehintamme ja lisää-suosituksen, sillä osake on mielestämme hinnoiteltu maltillisesti etenkin pidemmän aikavälin potentiaaliinsa nähden.
Exelin liikevaihto kasvoi Q2:lla 11 % vertailukauteen nähden 25,6 MEUR:oon. Kasvu alitti ennusteemme melko selvästi, mikä johtui useammasta pienemmästä tekijästä. Liikevaihto kasvoi päämarkkina-alueella Euroopassa 3 %, mutta Aasian liikevaihdon orgaaninen kasvu jäi Q1:n tavoin selvästi negatiiviseksi. Tämän taustalla oli etenkin telekommunikaatiosektorin vaisu myynti. Asiakassegmenteistä kasvua ajoi projektivetoinen ja keskisegmenttiin painottuva Rakentaminen ja Infrastruktuuri ja siellä tuulivoimasegmentti, mikä on Exelin strategian mukaista. Oikaistua liikevoittoa Exel teki Q2:lla 2,0 MEUR, mikä ylitti ennusteemme liikevaihdon alituksesta huolimatta. Operatiivinen tulos vastaa mielestämme Exelille olosuhteisiin nähden melko hyvää 7,9 %:n liikevoittomarginaalia. Odotuksiamme parempaan kannattavuuteen yhtiön siivitti myyntikatemarginaali, joka johtui todennäköisesti pääosin odotuksiamme hieman paremmasta tuotemixistä. Raportoituihin lukuihin kirjatut 0,7 MEUR:n kertakulut ylittivät ennusteemme, mutta toisaalta rahoituskulut olivat poikkeuksellisesti positiiviset (taustalla todennäköisesti ei-kassavaikutteisia kurssieroja). Verot taas olivat aavistuksen odotuksiamme suuremmat. Siten Exelin EPS oli 0,09 euroa Q2:lla, mikä oli linjassa vertailukauden tason ja ennusteidemme kanssa.
Exel toisti kuluvan vuoden ohjeistuksen, jonka mukaan yhtiön liikevaihto kasvaa merkittävästi ja oikaistu liikevoitto kasvaa viime vuodesta. Ohjeistuksen toisto oli odotustemme mukaista ja hyvä Q2-tulos antoi yhtiölle lisää pelivaraa tulosohjeistuksen suhteen. Markkinatilanteen iso kuva vaikuttaa mielestämme yhä suotuisalta Exelin kannalta hyvää globaalia talouskasvua heijastellen. DSC:n integraatio on lähtenyt yhtiön mukaan suunnitellusti käyntiin ja DSC:n tappio näyttää olleen Q2:n aikana supistumaan päin. Emme tehneet raportin jälkeen ennustemuutoksia H2:lle tai lähivuosille. Odotamme Exelin tuloksen pysyvän lähivuosina kasvussa, mitä ajaa orgaaninen kasvu, sen luoma tulosvipu ja DSC:n asteittainen käänne.
Exelin P/E-luvut vuosille 2018 ja 2019 ovat 15x ja 13x, kun taas vastaavat EV/EBITDA-kertoimet ovat 8x ja 7x. Kertoimet ovat hieman Exelin keskipitkän ajan tasojen alapuolella, joten pidämme arvostusta yhä varovaisen houkuttelevana vuoden tähtäimellä, kun huomioidaan, että nykyisen rakenteensa puitteissa Exelillä riittää mielestämme tuloskasvuvaraa vielä reilusti 2020-luvun puolelle. Lisäksi noin 5 %:iin nousevat lähivuosien osinkotuotot antavat sijoittajille hyvän pohjatuoton tuloskasvun kiihtymistä odotellessa. Myös osakkeen riskitaso laski mielestämme kokonaisuutena tyydyttävän Q2-raportin myötä pykälän.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Exel Composites
Exel on vuonna 1960 perustettu globaalisti valmistavassa teollisuudessa operoiva yhtiö, joka on erikoistunut vaativien ja useisiin erilaisiin teollisuuden loppukäyttöihin soveltuvien komposiittituotteiden suunnitteluun, valmistamiseen sekä myyntiin ja markkinointiin. Yhtiöllä on tuotantolaitoksia Euroopassa, Aasiassa ja Yhdysvalloissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut24.07.2018
2017 | 18e | 19e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 86,3 | 95,6 | 111,0 |
kasvu-% | 18,03 % | 10,83 % | 16,11 % |
EBIT (oik.) | 6,3 | 7,2 | 8,5 |
EBIT-% (oik.) | 7,28 % | 7,53 % | 7,66 % |
EPS (oik.) | 0,36 | 0,39 | 0,47 |
Osinko | 0,30 | 0,30 | 0,33 |
Osinko % | 19,24 % | 101,01 % | 111,11 % |
P/E (oik.) | 4,33 | 0,75 | 0,63 |
EV/EBITDA | 2,91 | 2,24 | 1,64 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/thiebault/500/56758_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/zen65/500/90652_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/a/5f8ce5/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)